Ruuhkaa ja vuosia

Pyysin mieheltä tonttuovea. Unohdin vain kertoa, mikä tonttuovi on. Mies teki oven. Oli vaan tarkoitettu vähän isommalle tontulle. Tyttöjen kanssa maalattiin ja laitettiin paikoilleen. Hieno tuli, vaikka olikin hieman isompi kuin jalkalistan päälle laitettavat. Saranat vielä puuttuu, vaikka joulu meni jo. Ja joulusukka kuulemma olisi pitänyt lisätä. Ensi jouluna sitten.

Ihan oli vain tarkoitus puikahtaa nopeasti Lidlissä ja sen jälkeen hakea Byggmaxista halpa kuusi. Joulukalenterista saimme tehtäväksi hankkia tänään joulukuusi. Tuumasta toimeen. Lidlissä neiti viisivee näki nukkekodin, Frozen-herätyskellon, keijubarbin... Kaikki oli iiiiihania, ja asia ilmoitettiin isoon ääneen. Ja se edessäolemisen lahja, joka lapsilleni on suotu. En edes muista, montako kertaa sain nykiä kärryä tai mukulaa pois blokkaamasta koko käytävän liikennettä. Sitten neiti viisivee näki DVD-ständin. Tyttö kirmasi kohti, horjahti ja törmäsi pahviseen ständiin. Tyttö yritti ottaa kiinni, jolloin kaatoi koko komeuden päällensä. Jumalaton kolina tulee kyllä ständillisestä levyjä. Kolinan kanssa kuului neidin kauhistunut huuto: "Anteeksi! Anteeksi! Anteeksi!" Ja sitten tuli itku. Siinä sitten ulistiin, kontattiin, hyllytettiin, hävettiin ja kaikkea muuta mahdollista. On siinä hyllyttämisessä aikamoinen homma, se on sanottava. Loppukäytävät viisivee kulki pää kiinni k

Vaimo tiesi, että mies ei liikahdakaan Ikeaan päin. Tämä johtuu muutamasta hieman haastavasta reissusta pääkaupunkiseudulle, joihin liittyi hikistä pahvilaatikoiden asettelua henkilöautoon, mittavirheitä, ostohysteriaa, epätoivoista ajamista kahden Ikean välillä sekä useita kirosanoja. Vaimo päätti olla ovela, ja ostaa Ikeaa käytettynä, halvalla kun sai. Itsenäisyyspäivän ilotulituksen varjolla vaimo houkutteli miehen liikkeelle, samallahan sitä pyörähtäisi hakemassa yhden hyllykön nopeasti. Lapselle. Hyllykkö maksoi vain vitosen, mutta vaimo oli unohtanut ottaa riittävästi rahaa. Käteistä oli harmittavat 4,30. Mies etsi pankkiautomaattia ja vaimo ohjeisti. Kun pankkiautomaatti löytyi, löytyi myös ylimääräinen pankkikortti. Edellinen nostaja oli unohtanut korttinsa. Numerotiedusteluun soittamisen jälkeen kortin omistaja löytyi, mutta omistaja ei päässyt hakemaan korttiaan ilman autoa. Joten taas vaimo ohjeisti miestä kohti uutta osoitetta. Kortin palauttamisen jälkeen vihdoin suunt

Isukki saateltiin puuhommiin alakertaan, ja me aloitimme salaiset kakuntekopuuhat. Pieni kirppu kiljui jo rappusissa: "Äiti, se meni nyt alakertaan, aloitetaan!" Noin viisi minuuttia sen jälkeen tyttö kiljui uudelleen, koska "sisko varmasti ehtii ottaa enemmän munia kuin hän, eikä hän saa auttaa leipomisessa yhtä paljon." Tämän jälkeen saatiin aikaiseksi pari pientä kriisiä, joissa vertailtiin tarkasti, kuinka monella lusikanheilautuksella on toinen saanut osallistua. Kun kakku saatiin uuniin, laitettiin lahja valmiiksi. Oma fontti kortissa ei miellyttänyt, joten nimen tilalle tehtiin helvetillinen suttu. Ja sitten tuli itku, että onko kortti nyt pilalla. Korjaustarrojen jälkeen nimet oli kortissa, tosin ehdittiin jo kiljua pariin otteeseen, koska viisvee halusi varmistaa, että hän todellakin saa laittaa nimensä korttiin ITSE. Tämän jälkeen sitten tytöt halusivat tehdä vielä isäinpäiväpiirrokset. Kynät eivät olleet sopivia, ja kaikki muut kynät olivat HUKASSA, mikä

Taas sen tein. Haksahdin äitivisioon. Tokaluokkalaisellani on ollut jo yli vuoden koulussa mukana Leijona. Tuo matkojen turvaksi hankittu pehmoheijastin, josta tulikin sitten tytön ja hänen ystävänsä paras välituntiviihdyttäjä. Välillä Leijona on unohtunut päiväksi puunkoloon, josta se on kaivettu seuraavana päivän esille. Välillä se on pudonnut lammikkoon. Välillä takintasku on pullollaan kiviä, joiden seassa tämä paras viihdyttäjä sitten pyörii. Ja minä ihmettelen, miksi takki painaa niin julmetusti. Leijona on siis kokenut kaikenlaista, ja se on myös nähtävissä. Välillä sitä pestään, välillä paikataan. Neiti oli puhunut koko lokakuun, kuinka Leijonan synttärit ovat marraskuun alussa. Kaverinsa kanssa suunnittelivat kovasti synttäreitä. Ja silloin se tapahtui. Minä sain äitivision: Järjestetään Leijonalle ihan oikeat synttärit! Kutsutaan kaverit, jotka ovat leikkineet Leijonan kanssa. Tehdään muffineita. Leikitään ja kaikki on niin ihanaa, ah, niin ihanaa! Lapset saavat elämy

Päivän aikana sitä ehtii miettiä jos jonkinlaista aihetta, mistä haluaisi kirjoittaa. Paljon olisi ajatuksia ja tarvetta kirjoittaa. Mutta sitten kun on aikaa, pää lyö tyhjää. Tämä pirun kiire. Muistan parikymppisenä ollessani harjoittelussa päiväkodissa jutelleeni kolmikymppisen ohjaajani kanssa usein kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Olin silloin aika varautunut ja jännitin uusia tilanteita paljon. Tästäkin juttelimme paljon. Minulle joku teatterireissukin oli varsinainen ponnistus. Osasin nauttia vasta, kun se oli ohi. Ohjaajani sanoi usein, että hänen pelkonsa on, ettei ehdi kaikkea. Elämä solahtaa ohitse, eikä ehdi sitä kaikkea, mitä haluaisi. Tuolloin ihmettelin suuresti tätä ajatusta. Mitä kaikkea? Nyt en enää. En todellakaan. Haluaisin tehdä niin paljon asioita. Pihassa liikkuessani näen joka paikassa juttuja, joita haluaisin työstää. Alakerrassa ompelukoneen sivuuttaminen saa sormet syyhyämään. Vitriinissä kirjat odottavat lukijaansa. Haluan ommella, lenkkeil

Asumme omakotitalossa, vanhassa sellaisessa. Isolla pihalla. Ensimmäinen vuosi asuessa meni siihen, että sisätiloja fiksattiin jos jonkinlaisella remontilla. Seuraava kesä oli helvetillinen työleiri pihahommissa, kun suitsimme villiintynyttä pihaa ojennukseen. Sen jälkeenkään ei ole tekemisen puutetta ollut. Aikasemmassa kodissa oli pieni piskuinen rivaripiha, jonne mahtui muutama marjapensas ja iso grilli. Ja silti se ruoho jäi leikkaamatta. Vähän jännitti, miten sitten uuden kodin pihaa jaksaa hoitaa. Nyt viiden vuoden asumiskokemuksella on todettava, että sisältäni on kuoriutunut varsinainen lapiomuija. Olen kaivanut 40 vuotta vanhan orapihlaja-aidan juurineen irti maasta, kärrännyt haketta useamman peräkärryllisen verran, kantanut multaa kuutiokaupalla, levittänyt soraa, kantanut harkkoja, repinyt ruusupuskia, maalannut pintoja sekä kaikkea muuta mahdollista mitä pihassa nyt ikinä voikaan tehdä. Istutukset matkustavat pihassa paikasta toiseen useammin kuin ehtivät kukkia ja uusia

Aina sitä luulee, että ei ole koskaan tullut loma niin tarpeeseen kuin juuri se alkava loma. Ja kyllä, syysloman alkukahinoissa kuulen huokaavani taas saman fraasin. Nyt tuli kyllä loma todellakin tarpeeseen. Jumalattomalla pinnistelyllä nilkutin lomaan saakka. Ensimmäisenä aamuna iski nuha. Mutta väliäkö sillä, nyt saa olla lomalla. Isä voi jo onneksi paremmin. Hänet on siirretty kuntouttavalle osastolle, jossa tutkitaan ja kuntoutetaan. Tyttöjä olen yksi kerrallaan vienyt katsomaan pappaa, on kovin tärkeää sekä lapsille että papalle. Nyt kun flunssa iski, tuli vierailuihin taukoa. Tänään olen siivonnut. Nuha pistää puuskuttamaan, mutta ihana oli saada koti kuntoon. Puhtaassa kodissa sitten laitoin takkaan valkean ja käperryin sohvalle viltin alle katsomaan tulta. Se on ihmeen rauhoittava elementti. Mies vei tyttöjä treeneihin ja minä sain vain olla. Lokakuu on solahtanut puoliväliin kuin huomaamatta. Töissä on riittänyt tekemistä ja isomman neidin 8v-synttärit ovat myös vaatine

Mun ja mun isän välit ei aina ole olleet hyvät. On ollut hetkiä, kun mä olen ollut todella vihainen isälle. Kaikennäköistä on vuosien aikana koettu, ja mun mielestä ihan hyvin edistytty meidän väleissä.  Meissä on vaan liian paljon samaa. Isä on kova kertomaan puujalkavitsejä, ja mä en vaan kestä niitä. Ja itse lauon samanlaisia sitten muussa seurassa. Ärsyynnyn helposti siihen, mutta kuitenkin kaipaan ja haluan, että sillä on kaikki hyvin. Hyvin monimutkaista. Tämän viikon torstaina mun isä lakkasi laukomasta puisia vitsejä. Isä sai aivoinfarktin. Mä olin töissä, kun sain mieheltä viestin: "Sun isällä on joku aivoverenkiertohäikkä." Siellä mä seison ulkona valvomassa satoja muksuja, enkä tiennyt tarkasti, mitä on tapahtunut. Enkä mä itsekään oikein tajunnut, mitä tehdä. Kaikessa siinä hässäkässä, pelossa, itkussa, selvittelyssä, tiedottamisessa, tiedon hankkimisessa kaikkein päällimmäisenä sykki vain yksi ja ainoa ajatus: Se on mun ainoa isä, ja mä haluan vielä halata si

Kone toimii huonosti, jos on liian monta sivua auki kerrallaan. Se hidastuu ja pätkii. Mun aivoissa on aika usein liian monta sivua auki kerrallaan. Tämän tuloksena sitten pätkii. Eilen kun pääsin kotiin asti, mulla oli mukana isomman luistelukamat, pienemmän luistelukamat, mun työlaukku, kauppatavarat ja äidiltä saatu kukka. Niin, ja kaksi nahistelevaa tenavaa. Olin kuitenkin äärettömän tyytyväinen, kun olin ehtinyt hoitaa kauppa-asiat pienemmän neidin oheisten aikana. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Seuraavana päivänä isomman kaverisynttärit, ja muffinit vielä leipomatta. Mukavaa siis, että kauppahomma oli alta pois. Tänä aamuna kun pirteästi ajattelin leipasta muffinit, huomasin sokerin loppuneen. Mies kipaisi nopeasti hakemassa sokerin, ja pääsin aloittamaan leivontaa. Hyvin meni, kunnes aloin etsiä niitä eilen ostettuja tavaroita. Ei missään. Pieni visiitti eteisessä paljasti, että siellähän ne kassit vieläkin nököttivät. Olin niin jumalattomalla hälinällä asetellut kukkaa pai

Tänään vein entisen kauppakonttaajan synttärimekko-ostoksille. Kolmen tunnin pyörähtelyn, hypistelyn, kimalleanalyysin ja keikistelyn jälkeen totesin, että peto on irti. Blingbling on aina kiinnostanut kumpaakin neitiä, mutta vielä ei kaupassa kiertely ole jaksanut kiinnostaa kumpaakaan. Nyt selvästi on tämän vanhemman shoppausgeeni aktoivoitunut. Tästä se lähtee. OMG. Pienempi neiti löysi viikonloppuna korkeakorkoiset saappaani. Ei mennyt kuin sekunti, niin kuului puulattiasta niiiin ihana kopina, että oli aivan pakko vain tepastella edestakaisin. Ja tietty oli haettava ihania koruja, pantoja, mekkoja, huiveja ja kaikkea mahdollista kaveriksi. Ja sitten tietysti: "Ota kuva!" Kaiken tämän söpön ja blingblingin keskellä elää minun mieheni. Mies, joka ei oikein ole aikaisemmin ymmärtänyt, miksi ihmeessä sitä pitää jatkuvasti ihastella jotain uutta vaatekappaletta, kampausta, tavaraa tai hemmetin mukia. Miksi niitä tavaroita ei vain laiteta kaappiin. Tämä sama mies voihkaise

Ei ole helppoa tämä bloggaaminen. Blogialustoja on vaikka kuinka paljon, eikä mitään tietoa, mikä olisi hyvä. Vuodatus tuli testattua, ja se nyt ei ainakaan vaikuttanut hyvältä. Ylläpito ei taida siitä enää huolehtia. Nyt kokeillaan tätä.  Tänään taas mietin, että miten hemmetissä yksi ihminen voi sählätä kerta toisensa jälkeen niiin paljon. Pienemmän neidin luistelutreeneihin mennessä pohdiskelin todella tyytyväisenä, että ollaan kerrankin ajoissa ilman kiirettä ja stressiä. No, se oli virhe. Kun olimme keränneet pakaasit ulos autosta ja lompsimme kohti hallin ovea, tajuan meidän olevan väärällä hallilla. Nice. Pakaasit takaisin autoon noin kymmenen silmäparin tuijottaessa hallin pihassa, pikainen kurvailu toiselle hallille ja äkkiä sitomaan luistimia jalkaan. Kunnes kuulen takaani kysymyksen: "Eikös nuo luistimet ole väärissä jaloissa?" Olihan ne. Mä en tajua, miten olen onnistunut runttaamaan ne neidin jalkaan väärin. Taitohan tuokin. Tyttö saatiin vihdoin jäälle kolme

29.8.2017 Tiedättekö äitivision? Se ajatus, kun päähän pälkähtää joku upea idea, mitä voisi tehdä lasten kanssa. Saa vision vaikkapa piknikistä. Ihana perheen yhteinen retki, jossa aurinko paistaa ja linnut laulaa. Lapset käyttäytyvät kuin enkelit ja jakavat sulassa sovussa piknikherkkuja. Sellainen vaaleanpunaisten ruusulasien läpi katsottu hetki tulevaisuudesta. Sitten asiasta innostuu ja päättää toteuttaa äitivision. Ja seisoessaan kaatosateessa läpimärän huovan päällä lasten kirkuessa kuin hyenaat (koska EHDOTTOMASTI tahtovat sen viimeisen patonginpalan, joka on jo kolmatta kertaa kastunut alkupiknikistä kaatuneessa mehussa), sitä miettii miksi helvetissä sitä luuli tämän olevan rentouttavaa. Useampana vuonna olen haksahtanut äitivisioon joulukorteissa. Olen jo alkusyksystä päättänyt, että meillä otetaan tänä vuonna ihanan söpöt ja persoonalliset valokuvat lapsista, joista tehdään sitten joulukortit. Tiedättekö, sellaset hanipusipööpöö, meillä on ihanaa ja seesteistä. Joululau

24.8.2017 Minä: "Hei, tuolla taitaa mennä teidän päikkyryhmästä yksi poika, näitkö?" Neiti viisivee: "En nähny, kuka? Oliko sillä vaaleet hiukset?" Minä: "Joo, oli!" Neiti viisivee: "Oliko ne vähän kiharat?" Minä: "Joo, oli! Kuka se on?" Neiti viisivee: "Ei meidän ryhmässä oo sellasta poikaa." Neiti viisivee: "Äiti, tuo nenäliina!" Minä: "Mää pesen nyt lattioita, sun täytyy hakea itse." Neiti viisivee: "Eli sää tuot kohta? Okei, mää odotan!"

21.8.2017 Ruuhkatukka on kuulemma miehellä. Sellaiset pitkät, tuuheat ja sekaiset hiukset. No, mulla ei ole enää paksut, sen puolen hoiteli kaksi imetystä aika napsakasti. Pienemmän neidin imetyksen aikaan sympatiseerasin kovasti keski-ikäisiä miehiä, kun ohimoilta alkoi hiusraja nousta uhkaavasti. Onneksi se asia korjaantui ajan kanssa, mutta hiukset eivät vieläkään ole palanneet ihan siihen, mistä ennen lapsia lähdettiin.  Mä olen kuitenkin kehitellyt itselleni sellaisen oman ruuhkatukkaversion, ruuhkavuosinutturan. Se pikaisesti niskaan sutaistu mytty, joka tehdään siinä ajassa mitä aamulla jää aikaa. Eli noin 20 sekuntia. Mä olen joskus tehnyt itselleni lettejä. Sellaisia päätä kiertäviä lettejä, jotka kierretään sitten kauniille sykerölle korvan taakse. Tai jätetään ponnarille. Tai jotain muuta ihanaa. Nykyään mun suurin voimainponnistus hiustenlaiton eteen on harjata hiukset aamuisin. Ja sitten ne sitaistaan niskaan sykkyrälle. Pois tieltä.  Kesälomalla päätin pyhästi, ett

13.8.2017 Neiti viisvee halusi pukea ankkurimekon, koska se on I-HA-NA. Mun mielestä vähemmän ihana, kun on jo aika pieni ja joustamattomasta kankaasta tehty, joten apukäsiä tarvitaan pukemisessa (ja minä yritin ruokaa tehdä). Mutta kun ihana on, niin päälle puettava. Napit sujautti neiti taakse. Meinasi hermo mennä, kun huomautin nappien kuuluvan eteen. Pitkän niskalappukeskustelun jälkeen myöntyi kääntämään napit eteen. Shokki oli huomata, että yksi napin lenkki on katkennut. Mekko on IHAN PILALLA!! Minä lohdutin, että voi niinkin pitää, ja järkytyksen kyyneleet kuivuivat. Sitten vyö. Kun se pitää laittaa HETI, ja minä ehdin upottaa käteni perunakasaan. Sisko tuli apuun, ennen kuin syvä toivottomuus iski. Sitten tuli mieleen, että mekko pitääkin laittaa huomenna päikkyyn, että kaveritkin näkee. Se pitää saada HETI pois, ettei likastu. Minä yritän, että eikö voisi muuta mekkoa huomiselle, kun kerran on jo päällä. Mutta ei. Kun se PITÄÄ saada HUOMENNA ja äiti ei KUITENKAAN ehdi pesem

12.8.2017 Viime viikonlopun häähumusta tuli laskeuduttua äkkipudotuksella työarjen pyörähtäessä käyntiin aikamoisella vauhdilla. Loppuviikosta aloitin sitten valmistautumisen tämän päivän hautajaisiin jatkamalla tyttöjen hautajaismekkojen tekemistä. Miehen mummo haudattiin tänään. Keskiviikko- ja torstai-illat siinä ommellessa menikin, ennen kuin tuli valmista. Samalla muistelin mummon värikkäitä tokaisuja, leipomuksia ja edesottamuksia. Kiitollinen olen, että sain hänet tuntea 22 vuotta. Samalla kuitenkin suren, että alzheimer teki loppuvaiheesta niin vaikean ja enää koskaan en hänen kanssaan lähde minnekään yhteiselle pyrähdykselle. Kun mummo oli vielä voimissaan, meillä oli tapana silloin tällöin käydä hampurilaisella, delfinaariossa, ostoksilla tai torilla. Sitten kun sairaus paheni, en enää uskaltanut lähteä, koska voimakkaat levottomuuskohtaukset saattoivat iskeä milloin vain. Koskaan en päässyt häntä viemään viimeistä kertaa retkelle, jota olin hänen kanssaan suunnitellut...

11.8.2017 Kun pienet lapset kyselevät, asuuko kassantäti kaupassa, minne aurinko menee nukkumaan sekä muuta ajankohtaista ja tärkeää, pohtivat aikuiset omia mysteerejään. Kännykällä ja avaimilla on tapana vaihtaa paikkaa oman mielensä mukaan, kalenteri täyttyy sekä lompakko tyhjenee oudosti hetkessä ja kotoa lähtiessä kovasti pohditaan, että jäikö se kahvinkeitin sittenkin päälle.  Mun ilta kului tänään ihmetellessä yhtä meidän perheen mystisimmistä asioista. Meidän pyykkikone syö sukkia. Olen kuullut, että niillä on tapana sitä tehdä. Kuitenkin tämä meidän nykyinen kone on kyllä sellainen syöppö, ettei mikään riitä. Kaikki kuvan sukat ovat traagisesti menettäneet kumppaninsa sukkia ahmivalle monsterillemme. Eikä sukatkaan riitä, vaan syöminen on laajentunut myös tumppuihin ja sormikkaisiin. Ihan käsittämätöntä. Onkohan Robinin kotona ollut samanlainen pyykkikone, jolloin pakon sanelemana herra on joutunut luomaan uuden sukkamuodin? Mielenkiintoista olisi sitten tietää, mikä ahmii

9.8.2017 Tällä viikolla tapahtui ihme. Maanantai oli miellyttävä. Viimeinen lomamaanantai, ja kaikki sujui moitteettomasti. Kokeilin jopa ommella, mutta kone totteli nikottelematta. Tosin sen jälkeen onkin kaikki mennyt päin persauksia. Eilinen ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä tarjoili täyslaidallisen sitä itseään, eikä tänäänkään ihan sutjakkaasti mennyt. Jumalattoman säätämisen seurauksena unohdin sitten, aamuisen työterveystarkastuksen ja kiidin paikalle puoli tuntia myöhässä (siunattu terveydenhoitaja, joka soitti perään) tyhjällä vatsalla. Työpäivän jälkeen ajattelin ottaa aikaa itselleni rauhaisan kaupassakäynnin lomassa. Kiva oli sitten huomata Lidlin kassalla, että lompakko oli jäänyt kotiin... Mä voin kertoa, miten sellaista ihmistä katsotaan, joka kiikuttaakin kassalta ostoksensa takaisin hyllyyn. Ei sillain kauhean suopeasti, varsinkin, kun se oma vuoro venyy ja venyy sen kassalla olevan naikkosen kaivellessa ylisuurta työkassiaan niin, että kuitit lentelee. Eilen jäi

7.8.2017 Takana ihana viikonloppu. Isomman neitokaiseni kummitäti meni naimisiin Pohjanmaalla ja pääsimme perheen naisväen voimin paikalle juhlistamaan hääparia. Mies taas suuntasi veljensä häihin, kun sattuivat molemmat tapahtumat samalle päivälle, kurjaa kyllä. Pienet neidit oli kuitenkin ehdottomasti vietävä Pohjanmaalle, koska heidät oli pyydetty morsiusneidoiksi. Merkittävä luottamustehtävä. <3 Minä päätin jo hyvissä ajoin, että ompelen rakkaudella ja ammattitaidottomuudella tytöille morsiustyttöpuvut. Kankaat ostin alkukesästä ja sain selvän vision, millaiset puvuista tulee. Mekkoja en ole aikaisemmin ommellut kuin yhden, sekin oli t-paidasta pikapikaa taiteiltu naamiaismekko. Nyt sitten haudon näitä kankaita koko kesän, ja päätän viimeisen viikon MAANANTAINA aloittaa homman. Seinillehän se meni ja ompelukone sekosi. Tiistaina lähdin uudestaan kangaskaupoille ja illasta aloitin ompelun uudelleen ilman maanantain karmaa. Siitä se sitten lähti sujumaan, vaikka kaavoja tai o

31.7.2017 Mä yksinkertaisesti vihaan maanantaita. Ne on ärsyttäviä. Ne on kuin hämähäkinverkko, johon yllättäen kävelee. Sitten saa yllättyneenä kaapia seittejä naamaltaan ja miettiä, että minne hemmettiin se hämähäkki meni. Tai legopalikka lattialla, jonka päälle astuu paljaalla jalalla. Se tulee niin yllättäen, ja sattuu niin makeasti. Tai kuin liukas kohta lumen alla, sitä ei ollenkaan huomaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Maanantai keksii aina jonkun kökön tavan yllättää. Negatiivisesti. Ja aina siihen unohtaa varautua. Sunnuntain nautiskelee viikonlopun huumasta ja miettii, mitä seuraavana päivänä tekee. Eikä ollenkaan tajua, että sehän on maanantai se seuraava päivä. Ja sitten, kun maanantaina kompuroi surkeiden sattumusten sarjasta toiseen, sitä tajuaa olevansa keskellä maanantaita.  Tänä kesänä mä olen jonottanut pankissa väsähtäneen lapsen kanssa kolmekymmentä odottajaa ennen mua ja pankista selvinneenä huomannut autolla saaneeni sakkolapun, kerännyt räkättirastaiden ymp

30.7.2017 Nonni. Hei blogimaailma. Pirunmoisen vaikea homma aloittaa blogi, jos ei tajua näistä alustoista hölkäsen pöläystä. Minä en puhu tietokonetta, vaikka tarve kirjoittaa onkin. Eli siis ainakin luulen aloittaneeni blogin. Toisaalta, tämä voi olla myös joku Wordin uusi versio, jonne intopiukkana kirjoittelen. Eilen oli pienemmän neidin synttärit sukulaisille. Oikea päivä on myöhemmin, mutta juhlimme jo eilen. Minulla on aina jäätävät visiot tarjoiluista ja kakuista. Sitten kun on aika toteuttaa ne visiot viimeisen päälle, mietin, miksi hemmetissä kuvittelen pitäväni leipomisesta. Tällä kertaa kaiken piti olla pinkkiä ja prinsessaa. Ihanaa ja söpöä. Ja olihan ne lopulta, mutta meikäläisen sisäinen maisema oli vähemmän söpö. Vähän taisin olla lomafiiliksissä, kun poltin osan marengeista (älä unohda peltiä kuuman lieden päälle), pudotin puolet kakkutikkareista lattialle (älä tökkää tarjotinta jääkaapin reunaan), laitoin kakun päälle kuorrutteen kolme kertaa (älä lue ohjetta vääri