Ruuhkavuosinuttura

21.8.2017
Ruuhkatukka on kuulemma miehellä. Sellaiset pitkät, tuuheat ja sekaiset hiukset. No, mulla ei ole enää paksut, sen puolen hoiteli kaksi imetystä aika napsakasti. Pienemmän neidin imetyksen aikaan sympatiseerasin kovasti keski-ikäisiä miehiä, kun ohimoilta alkoi hiusraja nousta uhkaavasti. Onneksi se asia korjaantui ajan kanssa, mutta hiukset eivät vieläkään ole palanneet ihan siihen, mistä ennen lapsia lähdettiin. 
Mä olen kuitenkin kehitellyt itselleni sellaisen oman ruuhkatukkaversion, ruuhkavuosinutturan. Se pikaisesti niskaan sutaistu mytty, joka tehdään siinä ajassa mitä aamulla jää aikaa. Eli noin 20 sekuntia. Mä olen joskus tehnyt itselleni lettejä. Sellaisia päätä kiertäviä lettejä, jotka kierretään sitten kauniille sykerölle korvan taakse. Tai jätetään ponnarille. Tai jotain muuta ihanaa. Nykyään mun suurin voimainponnistus hiustenlaiton eteen on harjata hiukset aamuisin. Ja sitten ne sitaistaan niskaan sykkyrälle. Pois tieltä. 
Kesälomalla päätin pyhästi, että herään hiukan aiemmin aamuisin ja varaan itselleni aikaa. Arvostan itseäni sen verran, että panostan ulkonäkööni hiukkasen. Että olisin muutakin kuin ruuhkavuosiäiti. Että olisin vähän enemmän nainen. Kauniimpi, siistimpi, jotain. Kun pikkulapsiajasta on hiljalleen päästy rämpimään tähän pisteeseen, sitä havahtuu taas hiukan miettimään myös itseään. 
Nyt on muutama viikko työarkea takana, ja yhtäkään lettiä en ole omaan päähän väkertänyt. Tyttöjen päihin sitäkin enemmän. Nähtävästi tämä nainen arvostaa vielä yöunia enemmän kuin peilikuvaansa. Ruuhkavuosinuttura saa roikkua niskassa vielä tovin. Ei ikuisuuksiin, mutta hetken vielä. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Määrittämätön sopeutumishäiriö, somatisaatiotaipumus ja muita mukavia leimoja

Kuva
 Alkukevät sujui ihanan kepeissä merkeissä tyroksiinihoidon tuomien muutosten myötä. Oli ihanaa olla niin kovin lähellä normaalisti toimivaa ihmistä. Toki TAYS:n toiminta antoi tuolle ajalle oman ikävän sivumakunsa, mutta se nyt on ollut niin sanotusti uusi normaali minun tilanteessani jo pitkään.  Maaliskuussa pääsin riitelemään  kuntoutuspolin lääkärin kanssa.  Tämä nosti taas raivon, epäuskon, epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen pintaan useammaksi päiväksi. Olen kuitenkin joutunut opettelemaan vääryyksien ja epäkohtien sietämistä jo useamman vuoden aikana.  Kun jotain tällaista tapahtuu, kirjaan faktat ylös, puhisen raivosta ja puran lähimmille ihmisilleni tilannetta. Sitten teen alustavia päätöksiä jatkosta. Jos en pysty tilanteeseen heti vaikuttamaan, asetan tapahtuman kauniissa pienessä paketissa mentaaliselle "kyllä minä vielä näytän" -hyllylle. Siellä se odottaa, kunnes pystyn käyttämään näitä tietoja ja faktoja ja asiaani edistämään.  Mentaalinen pakettihylly
Lue lisää

Tunnelin päässä oleva valo on säästösyistä sammutettu

 Kesä tuli. Ja sitten se meni. Minä voimani tunnossa valmistauduin tulevaan lukuvuoteen aivan uudella asenteella. NYT minulla on lääkitys, NYT pääsen arkeen kiinni, ihan niin kuin normaalit ihmiset. Tästä alkaa kuntoutuminen. Tottakai tajusin, että kortisolipuute on sairaus, joka tulee vaikuttamaan myös työntekooni. En ole vieläkään se tyyppi, mikä olin ennen sairastumista, enkä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Minusta ei ole vielä kokoaikaiseen työhön, eikä ole varmaa, pystynkö siihen enää koskaan. Yritin kuitenkin suhtautua tilanteeseen positiivisesti ja iloita siitä, että pystyn edes osa-aikaiseen työskentelyyn.  Viime kevään sain työskennellä yhdessä kollegan kanssa samassa luokassa. Homma toimi loistavasti ja mielestäni saimme paljon hyviä asioita aikaan. Ja vaikka voin todella huonosti toukokuussa kortisolivajeen pahetessa, pystyin olemaan töissä, kun sain välituntien aikana koota itseäni hiljaisessa luokkatilassa.  Tiesin, että keväällä käytössäni ollut luokkatila tulee
Lue lisää

Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

Kuva
 Tällä viikolla Yle uutisoi raflaavasti  tutkimuksesta , jossa oli selvitelty opettajaksi opiskelevien elämänpäämääriä. "Elämänpäämäärä tarkoittaa pitkäaikaista ja ihmiselle merkityksellistä tavoitetta, toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi ja muiden hyväksi toimimista." Selvisi, että opettajaopiskelijat haluavat elämältään onnellisuutta, mahdollisuutta toteuttaa itseään, kotia ja perhettä sekä mukavaa elämää. Tämä herätti niin suuren huolen tutkijoissa ja Ylen toimittajassa, että pitihän juttu otsikoida asiaan liittyvällä vakavuudella: "Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan". Että näinpä taas sitten.  Opettajan ammatti nähdään sitkeästi kutsumusammattina. Toki ymmärrän, että jonkinlaista kutsumusta opetukseen täytyy kokea, että tätä työtä pystyy tekemään. Eri asia on se, miten kutsumusta lähdetään määrittelemään. Kutsumus kun usein määritellään jonakin sellaisena, minkä eteen on valmis uhraamaan monia muit
Lue lisää