Ruuhkaa ja vuosia

 Syksyn alussa tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen tehdä osa-aikaista työaikaa. Käytännössä tämä tarkoitti kohdallani sitä, että perjantait ovat vapaita. Ja kun se työnantajapuolellekin kävi, niin tuumasta toimeen. Sen verran on ollut haipakkaa viime vuodet, että kuormituksen tasaaminen oli tarpeen.  Kun päätös oli tehty, alkoi kova suunnittelu, mitä kaikkea ihanaa, mahtavaa ja kehittävää ehtisin noiden perjantaipäivien aikana tehdä. Kun olisi kokonainen päivä viikossa varattuna itselle, aikaan voisi saada vaikka mitä.  Pitkään olen haaveillut väitöskirjasta. Nuo perjantait olisivat mahtavia hetkiä koluta yliopiston kirjastoa läpi kiinnostavia tutkimuksia lukien ja tutkimussuunnitelmaa hahmotellen. Lisäksi voisin kaavailla jonkinsorttista pientä kevytyrittäjähommaa kaiken muun ohelle, niin voisin päästä kokeilemaan siipiäni vähän erilaisissa ympäristöissä.  Sormet syyhysivät jo valmiiksi niiden pitkien ja taidokkaasti laadittujen blogikirjoitusten määrästä, niitähän tuottaisin joka

 Korona-aikaan juhliminen on oma taiteenlajinsa. Varsinkin silloin, kun nuhaa ja yskää pukkaa. Kasivee sai nuhan viikonloppuna ja minä muutaman päivän jälkijunassa. Pääsimme viettämään äiti-tytär -aikaa näytteenotossa. Ihanaa, niin ihanaa.  Kun samalle viikolle osuu 11-veen nimpparit, ei kovin suuria muistamisia ole luvassa, negatiivisista tuloksista huolimatta. Niin monta tarinaa on lukenut useasta negatiivisesta tuloksesta ennen kuin korona sitten löytyykin, niin ei viitsi riskeerata huseeraamalla ihmisten ilmoilla. Eikä sitä pelkkää nuhaakaan ole nyt mukava saada. Jokainen uusi flunssa kuormittaa näytteenottoa ja terveydenhuoltoa.  Mummut ja papat halusivat kuitenkin käydä ovella tuomassa lahjansa, mikä oli ihanaa nimpparisankaria ajatellen. Lupasin avata oven, mutten päästää sisälle. En halua olla se, joka jonkun taudin tartuttaa isovanhempiin.  Miehen vanhemmat soittivat jo edellisenä päivänä varmistaakseen, että pääsevät toimittamaan lahjan oikeana päivänä. Minä selitin, että sai