Elämän suuria mysteerejä

11.8.2017
Kun pienet lapset kyselevät, asuuko kassantäti kaupassa, minne aurinko menee nukkumaan sekä muuta ajankohtaista ja tärkeää, pohtivat aikuiset omia mysteerejään. Kännykällä ja avaimilla on tapana vaihtaa paikkaa oman mielensä mukaan, kalenteri täyttyy sekä lompakko tyhjenee oudosti hetkessä ja kotoa lähtiessä kovasti pohditaan, että jäikö se kahvinkeitin sittenkin päälle. 
Mun ilta kului tänään ihmetellessä yhtä meidän perheen mystisimmistä asioista. Meidän pyykkikone syö sukkia. Olen kuullut, että niillä on tapana sitä tehdä. Kuitenkin tämä meidän nykyinen kone on kyllä sellainen syöppö, ettei mikään riitä. Kaikki kuvan sukat ovat traagisesti menettäneet kumppaninsa sukkia ahmivalle monsterillemme. Eikä sukatkaan riitä, vaan syöminen on laajentunut myös tumppuihin ja sormikkaisiin. Ihan käsittämätöntä. Onkohan Robinin kotona ollut samanlainen pyykkikone, jolloin pakon sanelemana herra on joutunut luomaan uuden sukkamuodin? Mielenkiintoista olisi sitten tietää, mikä ahmii niitä kenkiä sitten. 

IMG_20170811_195056%5B1%5D.jpg

Nyt olenkin vaikean dilemman edessä: heittääkö roskiin, vai odottaako. Olisi kovin julmaa hävittää yksinäinen sukkaparka, kun seuraavalla pyykkikerralla koneen syövereistä voisi taistella esiin kadonnut elämänkumppani. Näitä ei vain osaa heittää roskiin, vaan niitä jemmailee jossakin toivoen, että jossain vaiheessa kaikille löytyy pari.
Mitäköhän parittomista sukista voisi tehdä...  

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Määrittämätön sopeutumishäiriö, somatisaatiotaipumus ja muita mukavia leimoja

Kuva
 Alkukevät sujui ihanan kepeissä merkeissä tyroksiinihoidon tuomien muutosten myötä. Oli ihanaa olla niin kovin lähellä normaalisti toimivaa ihmistä. Toki TAYS:n toiminta antoi tuolle ajalle oman ikävän sivumakunsa, mutta se nyt on ollut niin sanotusti uusi normaali minun tilanteessani jo pitkään.  Maaliskuussa pääsin riitelemään  kuntoutuspolin lääkärin kanssa.  Tämä nosti taas raivon, epäuskon, epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen pintaan useammaksi päiväksi. Olen kuitenkin joutunut opettelemaan vääryyksien ja epäkohtien sietämistä jo useamman vuoden aikana.  Kun jotain tällaista tapahtuu, kirjaan faktat ylös, puhisen raivosta ja puran lähimmille ihmisilleni tilannetta. Sitten teen alustavia päätöksiä jatkosta. Jos en pysty tilanteeseen heti vaikuttamaan, asetan tapahtuman kauniissa pienessä paketissa mentaaliselle "kyllä minä vielä näytän" -hyllylle. Siellä se odottaa, kunnes pystyn käyttämään näitä tietoja ja faktoja ja asiaani edistämään.  Mentaalinen pakettihylly
Lue lisää

Tunnelin päässä oleva valo on säästösyistä sammutettu

 Kesä tuli. Ja sitten se meni. Minä voimani tunnossa valmistauduin tulevaan lukuvuoteen aivan uudella asenteella. NYT minulla on lääkitys, NYT pääsen arkeen kiinni, ihan niin kuin normaalit ihmiset. Tästä alkaa kuntoutuminen. Tottakai tajusin, että kortisolipuute on sairaus, joka tulee vaikuttamaan myös työntekooni. En ole vieläkään se tyyppi, mikä olin ennen sairastumista, enkä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Minusta ei ole vielä kokoaikaiseen työhön, eikä ole varmaa, pystynkö siihen enää koskaan. Yritin kuitenkin suhtautua tilanteeseen positiivisesti ja iloita siitä, että pystyn edes osa-aikaiseen työskentelyyn.  Viime kevään sain työskennellä yhdessä kollegan kanssa samassa luokassa. Homma toimi loistavasti ja mielestäni saimme paljon hyviä asioita aikaan. Ja vaikka voin todella huonosti toukokuussa kortisolivajeen pahetessa, pystyin olemaan töissä, kun sain välituntien aikana koota itseäni hiljaisessa luokkatilassa.  Tiesin, että keväällä käytössäni ollut luokkatila tulee
Lue lisää

Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

Kuva
 Tällä viikolla Yle uutisoi raflaavasti  tutkimuksesta , jossa oli selvitelty opettajaksi opiskelevien elämänpäämääriä. "Elämänpäämäärä tarkoittaa pitkäaikaista ja ihmiselle merkityksellistä tavoitetta, toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi ja muiden hyväksi toimimista." Selvisi, että opettajaopiskelijat haluavat elämältään onnellisuutta, mahdollisuutta toteuttaa itseään, kotia ja perhettä sekä mukavaa elämää. Tämä herätti niin suuren huolen tutkijoissa ja Ylen toimittajassa, että pitihän juttu otsikoida asiaan liittyvällä vakavuudella: "Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan". Että näinpä taas sitten.  Opettajan ammatti nähdään sitkeästi kutsumusammattina. Toki ymmärrän, että jonkinlaista kutsumusta opetukseen täytyy kokea, että tätä työtä pystyy tekemään. Eri asia on se, miten kutsumusta lähdetään määrittelemään. Kutsumus kun usein määritellään jonakin sellaisena, minkä eteen on valmis uhraamaan monia muit
Lue lisää