Ruuhkaa ja vuosia

Nonni. Nyt mulla on lempinimi. Tai ensimmäinen, jonka vahingossa kuulin. Mä olen kuulemma natsi. Toki lempinimet voivat olla mielikuvituksellisimpia silloin, kun aikuisia ei ole lähellä, eikä kyseessä ole käytäväpurnaus toiselle opettajalle. Mutta natsi on ihan jees, otan sen lämmöllä vastaan. Tarkoittanee sitä, etteivät nämä kullanmurut enää hoopota mua ihan sata-nolla erinäisissä tilanteissa. Havainnointi on tuonut taas uusia päätelmiä noista hormonien täyttämistä tunnekuohuista, joita teini-ikäisiksi kutsutaan. Esimerkiksi se, että näillä miespuolisilla nuorilla on aivan suunnattoman suuri tarve saada aikuisen huomio. Ja heidän aivosopukoissaan paras tapa saada se huomio on tehdä jotakin älytöntä, huutaa niin jumalattomasti omaa olemassaoloaan maailmalle tai ihan vain perinteisesti tehdä jotakin kiellettyä. Kaikki käy, kunhan vain pääsee vähän testaamaan, huomaako joku. Myös kosketus kaveriin on tärkeää. Mutta koska pojat ei halaile, niin ne osoittavat hellyyttään ottamalla nisk...

Taas on vilahtanut muutama viikko, ja tämä ope sujahtanut tiiviimmin yläkoulun maailmaan. Pikkuhiljaa sitä on oikeasti tajuamassa, että siellä sitä nyt ollaan ja työskennellään. Aikamoista. Teinit ovat auliisti esitelleet kommervenkkejään ja laittaneet ansaitsemaan kannuksensa. Tähän mennessä nämä kullanmurut ovat opettaneet minulle jo aimo annoksen yläkoulun maailmasta. Seuraavia havaintoja olen jo ehtinyt tehdä: Teinislangi  Teinit ei enää puhu suomea. Ne puhuu lyhenteillä. Kun yrität saada vastausta, saatat saada vastaukseksi kirjainryöpyn, jossa ei ole mitään järkeä. Siinä ei enää OMG:n ja KVG:n tuntemus riitä. Vaikka tosin googlettaminen olisi varmaan hyödyksi. Vittu Vittu on edelleen voimissaan. Siis kielenkäytössä. Vittua käytetään ilmaisemaan vihaa, kiukkua, välinpitämättömyyttä, innostusta, iloa, ärsyyntymistä ja miljoonaa muutakin tunnetta. Se voidaan kiljahtaa riemukkaasti ilmoille ta karjahtaa raivokkaasti keuhkojen syvyydestä. Vittua käytetään myös välimerk...

Kokonainen viikko yläkoulutöitä takana. Perjantaina juhlin opehuoneessa ehjää viikkoa töissä. Sinänsä absurdia, mutta tämä syksy on valitettavasti tuonut mukanaan sen, että kokonainen viikko töissä ilman sairastumista on harvinaisuus. Oli ihanaa olla niin kuin muutkin, maanantaista perjantaihin työpaikalla. Viikko on opettanut paljon. Ja muistuttanut omista yläasteajoista. Heti ensimmäisenä päivänä mieleen tuli kouriintuvasti se, kuinka varomatonta on koskea yläkoulussa pulpetin alapuolelle. Sieltä kun ei koskaan tiedä, mitä löytää. Minulla tuntuu olevan ehdoton lahja niiden purkkayllätysten löytämisessä. Parit purkat sain tunnustella sormenpäilläni, ennen kuin muistin, että pidetään ne sormet vain siellä omalla puolella. Ja minä olen oppinut sukeltamaan teinilaumaan. Kävelen käytävillä kohtuusujuvasti vastavirtaan, myötävirtaan ja vaikka miten. Muutaman käännöksenkin olen kokeillut. Aika uskaliasta. Kun ne rynnivät kohti, enää ei tee mieli juosta toiseen suuntaan. Kyllä niiden kok...

Viime viikon loppupuoli meni leppoisissa lomatunnelmissa. Meillä napsahti 15 vuotta täyteen naimisissaoloa, ja mies olikin järkännyt meille yllätykseksi kahdenkeskisen laivaristeilyn. Yllätys oli täydellinen ja reissu ihana. Oli oikeasti aikaa ihan vain olla ja jutella. Ihan kaksistaan. Olla hiljaa vierekkäin, puhua tyhjänpäiväisistä asioista ja sitten niistä tärkeistä. Halata ja olla lähekkäin. Huomata toinen oikeasti. Arjessa kun sitä tuppaa vain kiireellä toimittamaan ne välttämättömät asiat. Nyt oli 24 tuntia aikaa meille. Tyttöjen kanssa juteltiin ennen päivää, että mitä tehtäisiin hääpäivänä. Minä kun en tosiaan tiennyt miehen suunnitelmista mitään. Usein olemme itse hääpäivää juhlistaneet perheen kesken piknikillä tai huvipuistoreissulla. Myöhemmin olemme juhlineet kaksin. Piknikkiä ehdotin tytöille tänäkin vuonna ja lisäsin aikuisten juhlivan päivää kaksin sitten myöhemmin. Tässä vaiheessa meni kaksi pientä käsiparia kohtuullisen napsakasti puuskaan, ja hyvinkin syyttävästi k...