Täydellinen aamu
Mä vihaan aamuja. Lähes yhtä paljon kuin maanantaita. Aamuisin väsyttää, on kiire, tavarat on hukassa ja kaikki menee yksinkertaisesti pieleen. Aina. Olen aina ollut iltaihminen, iltaisin olen virkeimmilläni. Ihan parasta on vapaa aamu, jolloin voi herätä rauhassa, syödä aamupala kirjaa lukien tai lempiohjelmaa seuraten, yökkäri päällä. Ilman kiirettä ja pakkoa. Ja sitä hemmetin ketutusta, kun aikataulut ei kumminkaan pidä. Kesälomaan mahtui monta ihanaa aamua. Tällä viikolla tämän perheen naiset palasivat karuun arkeen töiden ja koulun alkamisen merkeissä. Kasiveelle, joka on sielultaan osittain koira, tämä ei ollut ongelma eikä mikään. Hän herää loistotuulella ja pomppaa pystyyn kuvitteellinen häntä heiluen. Olenkin aina sanonut, että tämä tyttö ei nukahda. Hän vain menee hetkeksi pois päältä ja käynnistyy aamulla kuin tuliterä auto startatessaan. Ja sitten mennään taas. Kymppivee onkin sitten perinyt minun aamuvihani. Erityisen ihanaa on pakottaa itsensä aamulla ylös ja siirtyä s