Ruuhkaa ja vuosia

Olen aina ollut lihava. Niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen muistikuva lihavuudestani sijoittuu ekaluokan syksyyn. Istuin luokkani tyttöjen kanssa liikuntatunnin jälkeen pukuhuoneessa ja kuuntelin muiden tyttöjen keskustelua aloitetuista harrastuksista. En enää tarkkaan muista, mitä kukakin oli aloittanut, mutta muistan sen innon ja ylpeyden, millä harrastuksesta kerrottiin. Erityisen ylpeästi joku lausui aloittaneensa tanssin. Se oli aika hieno juttu. Tähän yksi luokkakakaveri kertoi halunneensa aloittaa baletin, mutta hän on kuulemma liian paksu siihen. Baletinopettaja oli näin todennut. Katsoin tuota tyttöä, ja sitten itseäni. Olimme samankokoiset. Tajusin heti, että minäkään en pääsisi balettiin. Olisin liian paksu. Lihava. Heti tuli tarve vetää vaatteet päälle vähän ripeämmin. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olin aivan normaalipainoinen tyttö, kun tunsin ensimmäistä kertaa häpeää kehostani. Olin aina ollut pitkä ikäisekseni, ja kun luokassa järjestyttiin päivittäin pituusjono

Korona. Tuo kaikkien huulilla pyörivä sana. Päivänpolttava aihe on, pitääkö ne huulet pitää maskin takana vaiko vapaasti kaikkien nähtävillä. Tällä hetkellä suomalaiset asiantuntijat jopa suosittelevat maskin käyttöä, mutta kansa ei täysin ole taipunut tähän suositukseen. Miksiköhän? Maskikeskustelu alkoi jo keväällä.  HS  listasi lokakuisessa artikkelissaan, mitä kaikkea asiantuntijat aiheesta kaikessa viisaudessaan julkisuudessa sanoivat. Oli maskiselvitystä ja maskikauppoja. THL:n kanta tuntui olevan, että maskit eivät hyödytä ketään, eniten hyötyä on käsienpesulla ja aivastushygienialla. Käsienpesulla suojaat itseäsi ja aivastushygienialla muita.  Kuitenkin THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suosittelee 14.4. HS:ssa kangasmaskien käyttöä muiden suojelemiseksi. Siitä neljän päivän päästä tulee THL:n ja STM:n tiedote : " Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu hengityste