Ruuhkaa ja vuosia

 Ne, jotka vähänkin ovat seuranneet meidän perheen touhuilua, ovat varmasti selvillä perheemme lisääntyneestä karvakorvavahvuudesta viimeisen vuoden aikana. Ensin viime kesäkuussa tulivat neljä gerbiilisisarusta ja joulukuussa saimme kaksi kanisisarusta. Meidän ihmislapset ovatkin olleet kovin vahingoniloisia kerratessaan iskälle, että meidän perheessä on nyt sitten YHDEKSÄN naispuoleista olentoa ja vain YKSI mies. Tämä on ollut heistä suunnattoman hauskaa. Nämä meidän lemmikit ovat tuoneet yksilöllisiä piirteitään esiin hyvin eri tavoin. Esimerkiksi gerbiileistä Nuppu on aina ensimmäisenä hosumassa viikset täristen siellä, missä tapahtuu. Utelias luonne on ilmeinen. Lili taas ottaa varman päälle joka tilanteessa. Pieni jalka tömistää varoituksia hyvin herkästi sisarille, ja tyyppi vilahtaa salamannopeasti piiloon yllättävissä tilanteissa. Kutteri on vähän höpsähtäneen oloinen hösääjä (yllättäen meikäläisen oma gerbiili), joka sai nimensä uutterasta purun pupeltamisesta meille sa...

Jumalattoman pitkän syksyn jälkeen vihdoin saapui se odotettu joululoma. Täytyy sanoa, että tuli tarpeeseen. Ihanaa oli olla perheen kanssa ja siis oikeasti vain olla. Lemmikkitouhuja Vasemmalla katoamistemppujen mestari Ivalo vieressään siskonsa Inari. Ennen joulua saimme perheenlisäystä kahden karvakorvan muodossa. Meille muutti Inari ja Ivalo. Naapurin  Houdini-kani ja sen sisko. Joulun alla väsäsimme siis takapihalle häkkiä. Mahdollisimman pakovarmaa, ettei tämä yksi kahlekuningatar pääse sieltä karkaamaan. Kohtuullinen häkistä tuli, mutta kesällä sitten on aikaa siistiä sitä kauniimmaksi ja ehkä vähän isommaksikin. Tällä hetkellä neliöitä on ehkä kahdeksan-kymmenen, ja kaneilla metsäpohjaa loikittavana, joten puuhaa kyllä riittää. Mutta kivahan se olisi, jos vähän tulisi lisää tilaa. Meillä on nyt siis kuusi lemmikkiä. Neljä gerbiiliä ja kaksi kania. Minä antilemmikki-ihminen lepertelen iltaisin gerbiileille ja käyn ulkona rapsuttelemassa kahta töpöhäntää. Vie...

Kun oikein väsyttää, saa aamuhihitykset aikaan smoothiepulloon osuvasti pudonneista banaaninpaloista... Toukokuu oli varsin kiireinen. Töissä viimeinen rutistus, lääkäriaikoja, päikyn kevätjuhla, eskarin vanhempainilta, luistelun kevätinfo, koulun kevätjuhla, työpaikan kevätjuhla, muskarin kevätjuhla, viisiveen silmälääkäri... Päikkytätien muistamiset, koulun muistamiset, muskarin muistamiset, työkavereiden muistamiset, ylipäänsä muistaminen. Ja kaikkea muuta mukavaa säätämistä. Kovimmissa ruuhkahuipuissa olen ottanut toimintamalliksi päivä kerrallaan -taktiikan. Edellisenä iltana käyn kalenterin läpi ja orientoidun siihen, mitä tapahtuu seuraavana päivänä. Kapasiteetti ei riitä käsittelemään viikkoa kerrallaan, kun yhdelle viikolle osuu töiden ja treenien lisäksi viidestä kymmeneen erilaista muistamista ja tapahtumaa. Päivä kerrallaan -taktiikka on muuten ihan toimiva, mutta kun varustautuu seuraavaan päivään edellisenä iltana, tulee joskus ikäviä yllätyksia vastaan. Erittäi...