Ruuhkaa ja vuosia

 Korona-aikaan juhliminen on oma taiteenlajinsa. Varsinkin silloin, kun nuhaa ja yskää pukkaa. Kasivee sai nuhan viikonloppuna ja minä muutaman päivän jälkijunassa. Pääsimme viettämään äiti-tytär -aikaa näytteenotossa. Ihanaa, niin ihanaa.  Kun samalle viikolle osuu 11-veen nimpparit, ei kovin suuria muistamisia ole luvassa, negatiivisista tuloksista huolimatta. Niin monta tarinaa on lukenut useasta negatiivisesta tuloksesta ennen kuin korona sitten löytyykin, niin ei viitsi riskeerata huseeraamalla ihmisten ilmoilla. Eikä sitä pelkkää nuhaakaan ole nyt mukava saada. Jokainen uusi flunssa kuormittaa näytteenottoa ja terveydenhuoltoa.  Mummut ja papat halusivat kuitenkin käydä ovella tuomassa lahjansa, mikä oli ihanaa nimpparisankaria ajatellen. Lupasin avata oven, mutten päästää sisälle. En halua olla se, joka jonkun taudin tartuttaa isovanhempiin.  Miehen vanhemmat soittivat jo edellisenä päivänä varmistaakseen, että pääsevät toimittamaan lahjan oikeana päivänä. Min...

Lauantai oli kohtuullisen vauhdikas päivä. Tuolloin juhlistimme kasiveen tulevia ysiveesynttäreitä suvun ja ystävien voimin kahdessa kattauksessa. Minä päätin leipoa taas kohtuudella, ja periaatteessa onnistuinkin. Eri laatuja oli vähemmän kuin aikaisemmin. Päätin tehdä vain muffineja ja täytekakun. Muffineihin voisin sitten kehitellä muutamaa erilaista kuorrutetta ja täytekakuksi ajattelin kokeilla porkkanakakkua. Olisi vähän erilaisempi. Ajatus hyvä, toteutuksessa lähti mopo keulimaan. Perjantaina kun aloitin täytekakun tekemisen, iski ajatus, että yksi pohja taitaa olla ihan liian vähän. Että varmaan loppuu kyllä kesken. Ja kun en päässyt ajatuksesta irti, päätin tuplata annoksen. Ja tulihan sitä. Kakku oli täytteen kanssa lähes 15 senttiä korkea. Koristelu onnistui Kinuskikissan ohjeella oikein mukavasti. Yleensä koristeluvaihe on sellainen, että mies tietää ottaa muksut kainaloon ja hiipiä takavasemmalle. Usein olen tehnyt sokerikuorrutteesta päällysen ja tyttöjen toiveid...

Runsas viikko sitten sunnuntaina tunsin flunssan valtaavan alaa. Osasin jo odottaa tätä vierasta, kun pienet neitokaiseni olivat jo niiskuttaneet hyvän tovin. Maanantaina piti jäädä hoitamaan nuhaneniä kotiin ja tiistaina sain jäädä sitten hoitamaan itseäni. Nuha iski kunnolla päälle ja vei äänen. Tai, no olihan mulla jonkinsorttinen ääni, mutta se kuulosti enemmänkin teinipojalta megamurrosiän kourissa. Se tässä taudissa on ollut positiivista, että tällä kertaa en menettänyt äänen volyyminappulan hallintaa. Joskus aikaisempina vuosina olen vuoronperään kiljahdellut tai karjahdellut asiani holtittomasti, kun äänihuulilla tuntui olevan täysin oma tahto. Tämä tuotti useamman nolon hetken, kun tuli karjuttua hyvinkin oudoissa tilanteissa. Eräskin kaupan kassa tuijotti minua silmät selällään, kun vastasin "Haluatko kuitin?" -kysymykseen vähän liiankin innokkaasti "ei KIITOS !!!!!!" Taisipa lirauttaa alleenkin, sen verran säikähtäneeltä näytti. Tämä siperia on opettanu...

Viikonloppu hurahti ohi sitä vauhtia, että vasta tiistain kohdalla huomasi sen loppuneen. Kerta toisensa jälkeen huomaa hokevansa fraasia, jota kuuli teini-ikäisenä vain "vanhojen" suusta: "Miten tämä aika meneekään näin nopeasti?" Ja nyt minä olen siellä vanha-kastissa jaarittelemassa. Toinen oikein hyvä tapa kokea itsensä vanhaksi on lähteä kaupungille Blockfest-viikonloppuna. Liikkeellä on sellainen määrä siloposkea ja lettipäätä, että luulee suunnanneensa töihin viihdelinjan sijaan. Lähes jokaiselta vastaantulijalta tekisi mieli tiukata kotiintuloaikaa tai kieltää juttelemasta vieraille ihmisille. Mä olen virallisesti täti-ihminen. Samalla tekee mieli kiittää Jumalaa, feng suita ja Helinä-keijua, että selvisin teini-iästä kohtuullisen selväjärkisenä. Nyt mun ei enää tarvi yrittää mitään tai olla enemmän kuin olen. Voin istua ylhäisellä tätikorokkeellani ja ihmetellä nykyajan nuorisoa. Työn puolesta ja omien lasten takia pitää edes jollakin tasolla yrittää py...

Ihanan kesäloman päätti meidän viisiveen synttärit. Viisiveestä tuli kuusivee. Tarjoiluja suunnitellessa sain neidiltä hyvin tarkan kuvauksen kakusta. Se on suklaakakku, jossa on suklaakakkupohja. Siinä pitää olla suklaata ja marenkia ja mansikkaa ja mokkapalakuorrutetta. Siitä sitten ideoimaan. Hyvä suklaakakkupohja löytyi, mutta vähän tuli hätäiltyä leikkaamisen kanssa, kun ihan kylmänä sai vasta leikata. Pohja murtui palasiksi, ja täyttämisvaihe muistutti palapelin kokoamista. Mutta nyt olen oppinut, ja osaan seuraavalla kerralla malttaa paremmin tämäntyylisten kakkupohjien kanssa. Väliin laitoin mansikkaa ja Omar-täytettä ja päälle tuli marengit sekä mokkapalakuorrute. Kaikki toiveet toteutettu. Juhlissa riitti menoa ja meininkiä, tyttö tykkäsi ja vieraat tuntuivat viihtyvän. Vielä edessä kaverisynttärit päikky/eskarikavereille. Hieman lyö tyhjää, että mitäkö sitä keksisi niihin juhliin. Muutama viikko aikaa hoitaa ne alta pois ennen isän seitsemänkymppisiä syyskuun alkupuo...

Meillä on ollut nyt lähes kaksi tuntia rauhallista ja seesteistä. Lapset leikkivät ystävällishenkisesti kirjakielellä keskustellen ilman mesoamista. Koska tapahtui seuraavaa: Isosisko löysi taikahuivin, jonka kautta pikkusisko joutui taikapyörteeseen. Taikapyörre johdatti tytön Ruotsiin aivan samanlaiseen kotiin kuin Suomessakin. Täällä asuu sattumalta aivan samannäköinen ja ikäinen tyttö kuin isosiskokin ja tämän tytön nimi on Lila. Minä, Iia-äiti olen asunut joskus Suomessa, mutta olemme muuttaneet Ruotsiin kun olin lapsi. Lars-isi asuu tässä kodissa myös. Suomen ja Ruotsin eroja ja yhtäläisyyksiä on vertailtu monella eri tapaa ja liputkin on käyty läpi. Täytyy myöntää, että opettaja minussa nosti hieman päätään, kun sivistyneesti keskustelimme ruokapöydässä kaikessa rauhassa. Ja haluan painottaa vielä, että  SIVISTYNEESTI KESKUSTELIMME RUOKAPÖYDÄSSÄ KAIKESSA RAUHASSA. Jos et vielä hoksannut, niin lue edellinen virke uudelleen. Meillä oli siis ruokapöydässä rauhallista. Ja ru...

Kun oikein väsyttää, saa aamuhihitykset aikaan smoothiepulloon osuvasti pudonneista banaaninpaloista... Toukokuu oli varsin kiireinen. Töissä viimeinen rutistus, lääkäriaikoja, päikyn kevätjuhla, eskarin vanhempainilta, luistelun kevätinfo, koulun kevätjuhla, työpaikan kevätjuhla, muskarin kevätjuhla, viisiveen silmälääkäri... Päikkytätien muistamiset, koulun muistamiset, muskarin muistamiset, työkavereiden muistamiset, ylipäänsä muistaminen. Ja kaikkea muuta mukavaa säätämistä. Kovimmissa ruuhkahuipuissa olen ottanut toimintamalliksi päivä kerrallaan -taktiikan. Edellisenä iltana käyn kalenterin läpi ja orientoidun siihen, mitä tapahtuu seuraavana päivänä. Kapasiteetti ei riitä käsittelemään viikkoa kerrallaan, kun yhdelle viikolle osuu töiden ja treenien lisäksi viidestä kymmeneen erilaista muistamista ja tapahtumaa. Päivä kerrallaan -taktiikka on muuten ihan toimiva, mutta kun varustautuu seuraavaan päivään edellisenä iltana, tulee joskus ikäviä yllätyksia vastaan. Erittäi...

Tänään se jysähti tietoisuuteen. Pienemmän päikkyuraa on jäljellä enää kolme päivää. Ja nyt jo itkettää. Päiväkoti on ollut aivan ihana ja tyttö on saanut mielettömän hyvää hoitoa koko päikkyuransa ajan. Ja nyt se loppuu. Mulla ei ole enää päiväkoti-ikäistä lasta. Mun murut kasvaa. Tiistaina istuin eskarin vanhempainillassa ja yritn pureksia sitä todellisuutta, että tosiaan minun nuorimmaiseni on sinne menossa. Kevät on kyllä kaikkinensa itkijänaiselle kovin haastavaa aikaa. Yksi lukuvuosi on paketissa ja juhlissa esitellään lapsosten ihania opittuja taitoja. Ja se aito ilo, mikä niiden pienten säihkysilmien kasvoista loistaa. Mun vaan täytyy itkeä. Lähtevät kutoset tanssimassa juhlassa, vain taivas rajana. Loman riemu, lapsuuden into. Ja tämä on siis vasta se työpuoli. Kun tähän päälle lisätään kertoimeksi omat lapset ja heidän tärkeät tapahtumat, ei liikutukselle tule loppua. Olen useaan otteeseen joutunut selittämään tyttösille, että itkuni on liikutusta, kun kyyneleitä kuivaile...

Vihdoin ja viimein kevät, ihanaa! Aurinko lämmittää ja ulos voi vilahtaa vaikka koko päiväksi. Tämä päivä tuli vietettyä kyllä hyvinkin tiiviisti ulkona pihatöissä. Mies teki äitienpäivälahjaksi lupaamaansa kasvihuonetta ja minä... No, sitä sun tätä. Meikäläisen keskittymiskyvyllä kun pitää aloittaa vähintään seitsemän projektia, joista voi sitten päivän aikana saattaa loppuun enintään kaksi. Tänään jatkoin ojaprojektia laittamalla pieniä kiviä ojan reunaan, puhdistin isoimman mansikkapenkin, ruokkosin pienen kasvimaani ja istutin yhdessä tyttöjen kanssa sinne salaatit, porkkanat, persiljat, sipulit ja mut ihanat asiat. Sitten kaivoin autotallin päädystä maata pois aurinkokukkapenkin tieltä. Sitten vielä nyppimistä ja suunnittelua eri puolilla pihaa. I-HA-NAA! Meidän neitien laskeutuminen kevääseen ei ole käynyt yhtä mutkattomasti kuin perheen aikuisten. Kun joka kevät tulee tytöille yhtä suurena yllätyksenä, että pihalla on ÖTÖKÖITÄ! PALJON! Ensimmäiset pihapäivät ovatkin sitten sit...

Isukki saateltiin puuhommiin alakertaan, ja me aloitimme salaiset kakuntekopuuhat. Pieni kirppu kiljui jo rappusissa: "Äiti, se meni nyt alakertaan, aloitetaan!" Noin viisi minuuttia sen jälkeen tyttö kiljui uudelleen, koska "sisko varmasti ehtii ottaa enemmän munia kuin hän, eikä hän saa auttaa leipomisessa yhtä paljon." Tämän jälkeen saatiin aikaiseksi pari pientä kriisiä, joissa vertailtiin tarkasti, kuinka monella lusikanheilautuksella on toinen saanut osallistua. Kun kakku saatiin uuniin, laitettiin lahja valmiiksi. Oma fontti kortissa ei miellyttänyt, joten nimen tilalle tehtiin helvetillinen suttu. Ja sitten tuli itku, että onko kortti nyt pilalla. Korjaustarrojen jälkeen nimet oli kortissa, tosin ehdittiin jo kiljua pariin otteeseen, koska viisvee halusi varmistaa, että hän todellakin saa laittaa nimensä korttiin ITSE. Tämän jälkeen sitten tytöt halusivat tehdä vielä isäinpäiväpiirrokset. Kynät eivät olleet sopivia, ja kaikki muut kynät olivat HUKASSA, mikä ...

7.8.2017 Takana ihana viikonloppu. Isomman neitokaiseni kummitäti meni naimisiin Pohjanmaalla ja pääsimme perheen naisväen voimin paikalle juhlistamaan hääparia. Mies taas suuntasi veljensä häihin, kun sattuivat molemmat tapahtumat samalle päivälle, kurjaa kyllä. Pienet neidit oli kuitenkin ehdottomasti vietävä Pohjanmaalle, koska heidät oli pyydetty morsiusneidoiksi. Merkittävä luottamustehtävä. <3 Minä päätin jo hyvissä ajoin, että ompelen rakkaudella ja ammattitaidottomuudella tytöille morsiustyttöpuvut. Kankaat ostin alkukesästä ja sain selvän vision, millaiset puvuista tulee. Mekkoja en ole aikaisemmin ommellut kuin yhden, sekin oli t-paidasta pikapikaa taiteiltu naamiaismekko. Nyt sitten haudon näitä kankaita koko kesän, ja päätän viimeisen viikon MAANANTAINA aloittaa homman. Seinillehän se meni ja ompelukone sekosi. Tiistaina lähdin uudestaan kangaskaupoille ja illasta aloitin ompelun uudelleen ilman maanantain karmaa. Siitä se sitten lähti sujumaan, vaikka kaavoja tai o...