Ruuhkaa ja vuosia

Tämä viikko ei ole ollut mun vahvimpia. Ei sitten kyllä yhtään. Maanantaina pudotin puoli tiuta kananmunia lattialle reippaan sadattelun säestämänä. Ja koska alin laatikko, jossa säilytetään kauhoja ja muita vastaavia, oli jäänyt auki, sai myös se munakuorrutteen. Kananmuna on raivostuttava siivottava, kun se venyy ja vanuu kaikkialle. Sain siivouksen tiimellyksessä sen leviämään myös matolle. Sinänsä hyvä suoritus. Tiistaina vein tyttöjä muodostelmaluistelutreeneihin kolmenkymmenen kilometrin päähän. Mies oli järjestelmällisesti laittanut valmiiksi eteiseen kaikki treenikamat odottamaan sitä, että meikäläinen nappaa kakarat ja kamat kainaloon töiden jälkeen. Hallin pihassa ehdin hekumoida, kuinka ajoissa oltiin ja kuinka sujuvasti oli siirtymä tapahtunut. Mun Amperassakin oli vielä vähän sähköä jäljellä maltillisen kaasujalan ansiosta. Noin kolmen sekunnin omahyväisen hymistelyn jälkeen huomasin, että takaluukussa ei ole mitään. Miehen järjestelmällisesti laittamat luistelulaukut

Pääsin juuri muotinäytökseen. Ja mikä parasta, kenkänäytökseen. Neiti kuusivee huhuili minua eteiseen, ja sinne mentyäni minut istutettiin paraatipaikalle näytöksen eturiviin. Ja voi että, mikä esitys! Sain ihailla jokaisen vähänkin naiselliseen vivahtavan kenkäparini esiinmarssia koon 31 jalkaterissä. Oli korkeakorkoiset saappaat, jotka ulottuivat reiden yläosiin asti. Oli avokkaat, oli perinteiset korkkarit, oli nilkkurit... Ja jos mieheni sattuu tätä lukemaan, siellä oli vain muutama edullinen ja huolella valittu monikäyttöinen ja kestävä kenkäpari. ;) "Äiti, kerro sit, mikä pari on sun mielestä voittaja." Siinä kun katselin säihkyväsilmäisen neidin kekkalointia, muistui mieleeni ensimmäinen kerta, kun tämä tyttö on vetäissyt äidin korkkarit jalkaan. Vuosia ei tainnut olla kuin juuri ja juuri kolme. Sen jälkeen niitä on ihailtu kerta jos toinenkin, ja joihinkin kenkiin on tehty jopa varaus. Että sitten kun minä olen aikuinen, niin saanhan nämä kengät. Saa nähdä, k