Ruuhkaa ja vuosia

Neiti viisivee: "Kumpi on äiti parempi, Suomipop vai Suomirock?" Minä: "Suomipop." Neiti viisivee hämmästyneenä: "Mistä sää tiesit?" Neiti viisivee: Kenestä sää tykkäät kaikkein eniten maailmassa? Minä: "No yhtä ihmistä en pysty sanomaan, mutta mun perheestä mää tykkään eniten." Neiti viisivee hämmästyneenä: "Ai etkö sää tykkää sun työkavereista eniten?" Neiti viisivee juoksee ympäri kämppää ja kiljuu: "Mä oon kiva! Mä oon kiva!"

Työpaikalleni hankittiin aktiivisuusrannekkeita niin oppilaiden käyttöön liikuntatunneille kuin opettajillekin liikuntaboostin tukemiseen. Itse olen ollut aina sitä koulukuntaa, joka viis veisaa maksimisykkeistä sun muista kotkotuksista, koska tärkeintähän on vaan liikkua. Kun tuli tiedotus koulutuksesta aktiivisuusrannekkeiden käyttöönottoa varten, suhtauduin aluksi kovin epäileväisesti. Kun selvisi koulutuksen olevan kiky-kelpoista materiaalia, kiinnostus nousi jo muutaman pykälän. Ja kas kummaa, sieltä löysin itseni koulun salista sellainen rannekesysteemi kädessäni. Ja olihan se jännää. Kun hypin, ranneke kertoi, että nyt sydänkin hyppii lujempaa. Minä kiitin tiedosta, ja hyppäsin vielä vähän lisää. Lisäksi ranneke kertoi palluroilla, kuinka ison osuuden olen ehtinyt liikkua päivän tavoitteestani. Vau! En edes hoksannut, että se tiesi tavoitteeni. Katsos, kun en ihan tiedä niitä itsekään. Koulutuksen loppuessa sain poistua tuo uusi laite ranteessa kiinni kotia kohti. Kovin olin

Kun aloimme päästä vanhemman neidin kanssa influenssan jälkimaininkeihin asti, alkoi pikkusisko yskiä limaista yskää. Mun kurkkukipu, ääniongelmat ja astmaoireet paljastuivat pitkään muhineeksi poskiontelontulehdukseksi. On siis varsin herkulliset marinadit onteloissa, kun ovat siellä kuukausikaupalla muhineet. Tänään kävin pienemmän kanssa näytillä, ja korvat tuntuivat olevan ok, samoin keuhkot. Nyt sitten illasta tyttö kertoi, että korvaan sattuu. Huoh... Viime syksy oli taivaallinen meidän perheen osalta. Meillä ei ollut yhtikäs mitään! Muutama pikkunuha, ja se oli siinä. Minä taisin syysloman aikoihin olla hieman nuhaisen oloinen, mutta sekin meni nopeasti ohi. Ehdin jo lähes omahyväisellä innolla ajatella ruokavaliosta säntillisen huolehtimisen, yöunista kiinnipitämisen ja säännöllisen urheilun tuoneen kroppaani sellaisen tasapainon, että siihen eivät pöpöt pääse väliin rellestämään. Se oli virhe. Tänä keväänä onkin sitten tullut lunta tupaan niin kirjaimellisesti taivaalta ku

Kun nainen juo teetä: Hän ostaa ihanan sievän rasian, jonne lajittelee teet makujen ja lajikkeiden mukaan. Hän valitsee huolella kupin, joka on oikean tuntuinen, kokoinen, näköinen ja muutenkin tilanteeseen sopiva. Hän shoppaa ja maistelee, että saisi uusia makuja jo tuttuun lajikerepertuaariinsa. Hän myös luo kodikkaita teehetkiä takkatulen ääressä, ystävien kesken turinoiden tai sohvannurkassa viltin alla nautiskellen. Tai jopa kaikki nämä yhdessä. Hän voi napsaista kuvan esteettisestä teemukista pussin etiketti aseteltuna juuri oikeaan kulmaan harmoniaa huokuvan taustan kanssa. Teehetki on naiselle psykofyysinen, sosiaalinen, esteettinen, kommunikatiivinen, henkinen, euforinen, uudistava, voimaannuttava (vaikka vihaankin sanaa), ihmeitätekevä kokonaisuus, jossa saatetaan valuttaa jopa hunajaa. Kun mies juo teetä:  Kohde: tee ---> Etsi!  Kohde löydetty ---> Käy kiinni suorinta tietä. Jos esteitä, kaivaudu pahvin läpi. Suositeltavaa myös ravistella pakettia raivokkaa

Kun isosiskolla irtosi ensimmäinen hammas kolme vuotta sitten, alkoi pikkukirppukin nykiä omia legojaan siinä toivossa, että josko hänelläkin irtoaisi. Mutta kun ei. Kolme vuotta tyttö on katsellut sivusta, kun muiden hampaat irtoavat, eikä omat irtoa millään. Rankkaa on ollut. Alkuvuodesta tapahtui sitten se ihana ihme: ensimmäinen hammas liikkui! Viikon verran muusta ei puhuttukaan, ja liikkuvaa hammasta esiteltiin kaikille. Siis ihan kaikille. Hieman into laantui, kun viikkojen kuluessa pirhanan hammas ei suostunut irtoamaan. Pikkuhiljaa kuitenkin hammas löystyi lisää ja lisää. Päivärutiineiksi alkoi muodostua, että minä nyin hammasta ja tyttö komentaa hampaat irvessä repimään lujempaa. Ei auttanut kertominen, että hammas irtoaa kyllä omalla ajallaan. Omilla pikkusormillaan neiti näytti, kuinka pitäisi napsaista kunnollinen ote ja nykäistä rivakasti.  Hauska on ollut huomata näissä sisarusten eron tässäkin. Vanhempi varjeli hampaitaan viimeiseen asti, eikä niitä TODELLAKAAN

Kun oikein ketuttaa, mene lenkille. Väsähdin pohtimaan, josko olen kipeänä ja otin lääkekuurinomaisen liikunta-annoksen. Kevyttä kävelyä, pihahommia, liikesarjoja treeneissä ja kehonhuoltoa. Aa että, kun teki gutaa. Tällä kertaa liikunta auttoi kurkkukipuiluunkin ja olo helpotti fyysisesti. Jopa sitkeästi mukana matkustanut alaselän kipu helpotti vähän. Se on jännä, mitä liikunta tekee mielellä. Usein saatan olla kiukkuinen kuin ampiainen ennen liikuntaa. Murisen ja ärisen kaikelle. Ja kas kummaa, liikuntasuorituksen jälkeen kotiin saapuu zen-vaimoäiti, joka juttelee mukavia ja huokuu hyvää oloa. Endorfiinit on kova sana. Torstaisen mörököllikohtauksen jälkeen elämä valostui kummasti. Perjantaina tuusasin pihassa auringonvalossa. Leikkasin omenapuita ja lapioin lunta. Ja vitsit, kun oli kivaa! Saman efektin kokee siivouksen kanssa. Kun pyörii sotkuisessa kodissa, se siivouksen aloittaminen tuntuu maailman vastenmielisimmältä hommalta. Mutta silti sotku ärsyttää. Sitä sitten aikan