Ruuhkaa ja vuosia

Kun nainen päättää, niin se pitää. Vaikka homman loppuunsaattaminen alkaa tuntua itsestäkin sekopäiseltä. Mutta kun päätetty on, niin se on päätetty. Meikäläisessä ilmennyt  kivihulluus  ei ole millään tavalla ainoa lajiaan, sillä muutaman samanhenkisen olen tavannut. Heidän kanssaan on mukava vertailla pihojen kiviä ja jutella kivistä. Naapurista on löytynyt kivimuijien kivimuija, ja hänen kanssaan on tullut tutkittua kivi jos toinenkin pihoillamme. Eräällä tällaisella kierroksella meidän pihassa ollessamme naapuri vinkkasi, että takapihan metsikön rajalta löytyy varmasti paljon kiviä. Muutahan en sitten tarvinnut. Pakkohan sitä oli vähän lapiota näyttää takapihallekin. Ja löytyihän sieltä. Kiviä. Isoja, pieniä, keskikokoisia ja kaikenmoisia. Äidinkin sain sinne pariksi illaksi temuamaan. Muutaman päivän urakan jälkeen takapihan rinteeseen oli alkanut muodostua kiviaita. Perjantain kunniaksi painelin  taas lapion kanssa takapihalle, kun koko viikon olivat sormet syyhynneet päästä

Viikonloppu hurahti ohi sitä vauhtia, että vasta tiistain kohdalla huomasi sen loppuneen. Kerta toisensa jälkeen huomaa hokevansa fraasia, jota kuuli teini-ikäisenä vain "vanhojen" suusta: "Miten tämä aika meneekään näin nopeasti?" Ja nyt minä olen siellä vanha-kastissa jaarittelemassa. Toinen oikein hyvä tapa kokea itsensä vanhaksi on lähteä kaupungille Blockfest-viikonloppuna. Liikkeellä on sellainen määrä siloposkea ja lettipäätä, että luulee suunnanneensa töihin viihdelinjan sijaan. Lähes jokaiselta vastaantulijalta tekisi mieli tiukata kotiintuloaikaa tai kieltää juttelemasta vieraille ihmisille. Mä olen virallisesti täti-ihminen. Samalla tekee mieli kiittää Jumalaa, feng suita ja Helinä-keijua, että selvisin teini-iästä kohtuullisen selväjärkisenä. Nyt mun ei enää tarvi yrittää mitään tai olla enemmän kuin olen. Voin istua ylhäisellä tätikorokkeellani ja ihmetellä nykyajan nuorisoa. Työn puolesta ja omien lasten takia pitää edes jollakin tasolla yrittää py

Ihanan kesäloman päätti meidän viisiveen synttärit. Viisiveestä tuli kuusivee. Tarjoiluja suunnitellessa sain neidiltä hyvin tarkan kuvauksen kakusta. Se on suklaakakku, jossa on suklaakakkupohja. Siinä pitää olla suklaata ja marenkia ja mansikkaa ja mokkapalakuorrutetta. Siitä sitten ideoimaan. Hyvä suklaakakkupohja löytyi, mutta vähän tuli hätäiltyä leikkaamisen kanssa, kun ihan kylmänä sai vasta leikata. Pohja murtui palasiksi, ja täyttämisvaihe muistutti palapelin kokoamista. Mutta nyt olen oppinut, ja osaan seuraavalla kerralla malttaa paremmin tämäntyylisten kakkupohjien kanssa. Väliin laitoin mansikkaa ja Omar-täytettä ja päälle tuli marengit sekä mokkapalakuorrute. Kaikki toiveet toteutettu. Juhlissa riitti menoa ja meininkiä, tyttö tykkäsi ja vieraat tuntuivat viihtyvän. Vielä edessä kaverisynttärit päikky/eskarikavereille. Hieman lyö tyhjää, että mitäkö sitä keksisi niihin juhliin. Muutama viikko aikaa hoitaa ne alta pois ennen isän seitsemänkymppisiä syyskuun alkupuo