Surutyötä

12.8.2017

Viime viikonlopun häähumusta tuli laskeuduttua äkkipudotuksella työarjen pyörähtäessä käyntiin aikamoisella vauhdilla. Loppuviikosta aloitin sitten valmistautumisen tämän päivän hautajaisiin jatkamalla tyttöjen hautajaismekkojen tekemistä. Miehen mummo haudattiin tänään. Keskiviikko- ja torstai-illat siinä ommellessa menikin, ennen kuin tuli valmista. Samalla muistelin mummon värikkäitä tokaisuja, leipomuksia ja edesottamuksia. Kiitollinen olen, että sain hänet tuntea 22 vuotta. Samalla kuitenkin suren, että alzheimer teki loppuvaiheesta niin vaikean ja enää koskaan en hänen kanssaan lähde minnekään yhteiselle pyrähdykselle. Kun mummo oli vielä voimissaan, meillä oli tapana silloin tällöin käydä hampurilaisella, delfinaariossa, ostoksilla tai torilla. Sitten kun sairaus paheni, en enää uskaltanut lähteä, koska voimakkaat levottomuuskohtaukset saattoivat iskeä milloin vain. Koskaan en päässyt häntä viemään viimeistä kertaa retkelle, jota olin hänen kanssaan suunnitellut...

Mekot tulivat valmiiksi ilman sen suurempia ongelmia, ja perjantai meni hautajaiskakkua tehdessä. En ollut varma, minkä verran vieraita oli tulossa, joten varmuuden vuoksi tein ison tarjottimen kokoisen kakun. Riittoisa oli, kun vieraita oli mummon toiveesta ihan vain lähipiiri. 

Tyttöjen kanssa mummon kuolemasta keskustelu meni odotettua helpommin. Toki surivat, mutta tuntuivat ottavan sen aika luontevasti. Olivathan hekin nähneet, kuinka sairas mummo oli. Ei onneksi ihan niitä pahimpia vaiheita. Mutta muistamattomuuden ja muut oireet. Hautajaisetkin jaksoivat hienosti, vaikka pienelle lapselle ei mikään helppo homma istua kirkon penkillä hiljaa pitkää aikaa ihmisten niiskuttaessa ympärillä. Olimme jutelleet etukäteen, millaista siellä on ja mitä missäkin vaiheessa tapahtuu, eikä mikään heitä tuntunut vaivaavan. Tärkeää tuntui olevan, että saivat olla mukana kuitenkin. Halusivat tulla, kun kysyttiin. Isotädin kuollessa isompi neiti oli kovin pahoillaan, kun ei päässyt hautajaisiin, joten nyt annoimme mahdollisuuden valita. 

Illasta menin pihaan raivoamaan lapion kanssa. Mieletöntä terapiaa, päänsärky hävisi ja mieli tuli paremmaksi. Kaivoin sivupihan nurmikonvierustat siistiksi ja täytin reunat soralla. Nyt näyttää hienolta ja ruohonleikkurilla on helppo ajaa. Ei jää minnekään pitkiä ruohontupsuja törröttämään. Ihanaa. Klaara-myrskyä odottelin, mutta tulikin mukavan leppeä sade. Hyttyset eivät haitanneet, eikä tullut kuuma, kun pisarat putoilivat niskaan. Josko huomenna ehtisi vielä jostakin kuopaista...