Ruuhkaa ja vuosia

Isukki saateltiin puuhommiin alakertaan, ja me aloitimme salaiset kakuntekopuuhat. Pieni kirppu kiljui jo rappusissa: "Äiti, se meni nyt alakertaan, aloitetaan!" Noin viisi minuuttia sen jälkeen tyttö kiljui uudelleen, koska "sisko varmasti ehtii ottaa enemmän munia kuin hän, eikä hän saa auttaa leipomisessa yhtä paljon." Tämän jälkeen saatiin aikaiseksi pari pientä kriisiä, joissa vertailtiin tarkasti, kuinka monella lusikanheilautuksella on toinen saanut osallistua. Kun kakku saatiin uuniin, laitettiin lahja valmiiksi. Oma fontti kortissa ei miellyttänyt, joten nimen tilalle tehtiin helvetillinen suttu. Ja sitten tuli itku, että onko kortti nyt pilalla. Korjaustarrojen jälkeen nimet oli kortissa, tosin ehdittiin jo kiljua pariin otteeseen, koska viisvee halusi varmistaa, että hän todellakin saa laittaa nimensä korttiin ITSE. Tämän jälkeen sitten tytöt halusivat tehdä vielä isäinpäiväpiirrokset. Kynät eivät olleet sopivia, ja kaikki muut kynät olivat HUKASSA, mikä

Taas sen tein. Haksahdin äitivisioon. Tokaluokkalaisellani on ollut jo yli vuoden koulussa mukana Leijona. Tuo matkojen turvaksi hankittu pehmoheijastin, josta tulikin sitten tytön ja hänen ystävänsä paras välituntiviihdyttäjä. Välillä Leijona on unohtunut päiväksi puunkoloon, josta se on kaivettu seuraavana päivän esille. Välillä se on pudonnut lammikkoon. Välillä takintasku on pullollaan kiviä, joiden seassa tämä paras viihdyttäjä sitten pyörii. Ja minä ihmettelen, miksi takki painaa niin julmetusti. Leijona on siis kokenut kaikenlaista, ja se on myös nähtävissä. Välillä sitä pestään, välillä paikataan. Neiti oli puhunut koko lokakuun, kuinka Leijonan synttärit ovat marraskuun alussa. Kaverinsa kanssa suunnittelivat kovasti synttäreitä. Ja silloin se tapahtui. Minä sain äitivision: Järjestetään Leijonalle ihan oikeat synttärit! Kutsutaan kaverit, jotka ovat leikkineet Leijonan kanssa. Tehdään muffineita. Leikitään ja kaikki on niin ihanaa, ah, niin ihanaa! Lapset saavat elämy