Kadonneet sanat
Olen aina ollut sellainen, että puran asioita joko puhumalla tai kirjoittamalla. Jos jotakin hassua sattuu, yleensä kerron sen eteenpäin. En ole juuri koskaan jaksanut pohtia, pitäisikö sattumuksia hävetä tai aiheuttaako se jonkisorttisen kolhun imagooni. Jos joku haluaa minut tuomita, hän voi sen tehdä aivan vapaasti. Se, että sekoilen sanoissani, sekoitan asioita tai muuten sattuu ja tapahtuu, ei tarkoita, että olisin jotenkin tyhmempi tai huonompi kuin muut. Vähän ehkä hösömpi, mutta väliäkö sillä. Jos näitä sattumuksia eteenpäin kertomalla voin nostaa jollekulle virneen kasvoille edes hetkeksi, töppäilyni on ollut kertomisen arvoinen. Nauru on tärkeä asia, sitä tarvitsemme kaikki elämäämme. Facebookin kautta aloin kirjoitella hyvin varhaisessa vaiheessa ylös meidän perheen sattumuksia. Hiljalleen aloin saada palautetta kirjoituksista. Monet tulivat kiittämään kasvokkain päivänsä piristämisestä. Oli hauska nähdä, kun moni ihminen minut nähdessäni hörähti ja toisti jonkun kirjoitta