Jos sittenkin se paska maanantai

9.8.2017
Tällä viikolla tapahtui ihme. Maanantai oli miellyttävä. Viimeinen lomamaanantai, ja kaikki sujui moitteettomasti. Kokeilin jopa ommella, mutta kone totteli nikottelematta. Tosin sen jälkeen onkin kaikki mennyt päin persauksia. Eilinen ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä tarjoili täyslaidallisen sitä itseään, eikä tänäänkään ihan sutjakkaasti mennyt. Jumalattoman säätämisen seurauksena unohdin sitten, aamuisen työterveystarkastuksen ja kiidin paikalle puoli tuntia myöhässä (siunattu terveydenhoitaja, joka soitti perään) tyhjällä vatsalla. Työpäivän jälkeen ajattelin ottaa aikaa itselleni rauhaisan kaupassakäynnin lomassa. Kiva oli sitten huomata Lidlin kassalla, että lompakko oli jäänyt kotiin... Mä voin kertoa, miten sellaista ihmistä katsotaan, joka kiikuttaakin kassalta ostoksensa takaisin hyllyyn. Ei sillain kauhean suopeasti, varsinkin, kun se oma vuoro venyy ja venyy sen kassalla olevan naikkosen kaivellessa ylisuurta työkassiaan niin, että kuitit lentelee. Eilen jäi kännykkä, tänään lompakko, mitäs huomenna... Eli ehkä mielummin se paska maanantai, kun tällainen pidempi kurasade.
Ilta on mennyt pakkaillessa pienemmän neitosen päikkytavaroita ja tokaluokkalaisen reppua. On se jännä päivä huominen. Sekä pienille että isoille. Mä oon ollut aina sellainen panikoija ton varustuksen suhteen. En ikinä osaa arvoida, mitä ihmeen kamaa nuo pienet ihmiset päivän aikana tulevat tarvitsemaan, joten varmuuden vuoksi pakkaan mukaan kaiken mahdollisen. Päikkyläiselle vetelin surutta mukaan kura- ja hellevarustuksen, kasan pikkareita ja sukkia, sukkikset, housut, ulkohousut, leggarit, kevyen takin, neuletakin, lakin, jne. Koululaiselle tuo kaikkeen varustautuminen ei kuitenkaan oikein toimi, kun neitokainen kantaa kaiken selässään. Muutama vastalause voisi tulla, jos äiti tarjoaisi täyteen pakattua rinkkaa mukaan. Nyt täytyy vaan yrittää arpoa jotakin mukaan. Puuh!
Huomenna nuo kultakimpaleet sitten taas marssivat päivähommiinsa. Muistetaan kaikki ajaa varovasti liikenteessä, ettei kenenkään tärkein ikinä vahingoitu. Ihanaa koulun/päikynalkua kaikille pienille!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Määrittämätön sopeutumishäiriö, somatisaatiotaipumus ja muita mukavia leimoja

Kuva
 Alkukevät sujui ihanan kepeissä merkeissä tyroksiinihoidon tuomien muutosten myötä. Oli ihanaa olla niin kovin lähellä normaalisti toimivaa ihmistä. Toki TAYS:n toiminta antoi tuolle ajalle oman ikävän sivumakunsa, mutta se nyt on ollut niin sanotusti uusi normaali minun tilanteessani jo pitkään.  Maaliskuussa pääsin riitelemään  kuntoutuspolin lääkärin kanssa.  Tämä nosti taas raivon, epäuskon, epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen pintaan useammaksi päiväksi. Olen kuitenkin joutunut opettelemaan vääryyksien ja epäkohtien sietämistä jo useamman vuoden aikana.  Kun jotain tällaista tapahtuu, kirjaan faktat ylös, puhisen raivosta ja puran lähimmille ihmisilleni tilannetta. Sitten teen alustavia päätöksiä jatkosta. Jos en pysty tilanteeseen heti vaikuttamaan, asetan tapahtuman kauniissa pienessä paketissa mentaaliselle "kyllä minä vielä näytän" -hyllylle. Siellä se odottaa, kunnes pystyn käyttämään näitä tietoja ja faktoja ja asiaani edistämään.  Mentaalinen pakettihylly
Lue lisää

Tunnelin päässä oleva valo on säästösyistä sammutettu

 Kesä tuli. Ja sitten se meni. Minä voimani tunnossa valmistauduin tulevaan lukuvuoteen aivan uudella asenteella. NYT minulla on lääkitys, NYT pääsen arkeen kiinni, ihan niin kuin normaalit ihmiset. Tästä alkaa kuntoutuminen. Tottakai tajusin, että kortisolipuute on sairaus, joka tulee vaikuttamaan myös työntekooni. En ole vieläkään se tyyppi, mikä olin ennen sairastumista, enkä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Minusta ei ole vielä kokoaikaiseen työhön, eikä ole varmaa, pystynkö siihen enää koskaan. Yritin kuitenkin suhtautua tilanteeseen positiivisesti ja iloita siitä, että pystyn edes osa-aikaiseen työskentelyyn.  Viime kevään sain työskennellä yhdessä kollegan kanssa samassa luokassa. Homma toimi loistavasti ja mielestäni saimme paljon hyviä asioita aikaan. Ja vaikka voin todella huonosti toukokuussa kortisolivajeen pahetessa, pystyin olemaan töissä, kun sain välituntien aikana koota itseäni hiljaisessa luokkatilassa.  Tiesin, että keväällä käytössäni ollut luokkatila tulee
Lue lisää

Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

Kuva
 Tällä viikolla Yle uutisoi raflaavasti  tutkimuksesta , jossa oli selvitelty opettajaksi opiskelevien elämänpäämääriä. "Elämänpäämäärä tarkoittaa pitkäaikaista ja ihmiselle merkityksellistä tavoitetta, toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi ja muiden hyväksi toimimista." Selvisi, että opettajaopiskelijat haluavat elämältään onnellisuutta, mahdollisuutta toteuttaa itseään, kotia ja perhettä sekä mukavaa elämää. Tämä herätti niin suuren huolen tutkijoissa ja Ylen toimittajassa, että pitihän juttu otsikoida asiaan liittyvällä vakavuudella: "Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan". Että näinpä taas sitten.  Opettajan ammatti nähdään sitkeästi kutsumusammattina. Toki ymmärrän, että jonkinlaista kutsumusta opetukseen täytyy kokea, että tätä työtä pystyy tekemään. Eri asia on se, miten kutsumusta lähdetään määrittelemään. Kutsumus kun usein määritellään jonakin sellaisena, minkä eteen on valmis uhraamaan monia muit
Lue lisää