Ruuhkaa ja vuosia

Lupausten muodonmuutokset Olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, että lupaukset on pidettävä. Hyvä ohjenuora elämässä, mutta lasten kanssa erityisen tärkeä asia. Aina homma ei vain etene ihan niin, kuin on itse kaavaillut. Mieleen muistuu eräs syksy, kun mahtipontisesti lupasin tytöille, että syyslomalla sitten hankitaan akvaario. Ja oikeasti aioin sen hankkia. Kunnes syysloma koitti, ja sen vietimme sairaalassa pienemmän neidin infektion vuoksi. Siitä se ajatus sitten lähti, sairastaminen jatkui kevääseen asti. Ei ihan tullut mieleen akvaario, eikä oikeastaan mikään muukaan asia kuin päivästä toiseen selviytyminen. Jo elokuussa hankittu akvaario nökötti alakerrassa tyhjänä lähes kaksi vuotta. Siellä se ilkkui kerta toisensa jälkeen ohimennessä: "lupausten rikkoja!" Meillä ei vieläkään ole kaloja. Mutta siinä vaiheessa kun puheet kissasta alkoivat olla viikottaisia, minulle iski paniikki ja jotain oli keksittävä. Niinpä lähdin gerbiililinjalle. Ne pysyvät boksissa

Lapset sängyissään, omissaan. Vihdoin ja viimein saatu jonkinsorttinen rutiini tähän hommaan. On halittu, toivotettu hyvät yöt, pidetty kädestä, luvattu, että kaikki on hyvin ja miljoona muuta rituaalia. Joo, ovet  on lukossa. Ei, kukaan ei tule. Ei, mitään pelottavaa ei tapahdu. Niin kuin ei ole tapahtunut muinakaan öinä. Juu, kuulen, jos huudatte. Juu, tulen, jos on tärkeää asiaa. Juu, huomenna on koulua ja eskaria. Ei, mörköjä ei ole olemassa. Juu, saat tulla viereen, jos valvot vielä kahdeltatoista yskän takia. Juu, joit jo iltaveden. Ei, ei saa tulla suoraan viereen. Ei, en mene vielä nukkumaan. Juu, tulen kurkkaamaan kun menen nukkumaan. Ei, ei sitä kamalaa tappajamummoa ole olemassa, josta joku luokkakaveri on kertonut. Eikä tappajaäitiä. Eikä yksisilmäistä koiraa. Eikä muitakaan kauhujuttuja. Ei. Juu, olet turvassa. Juu, laitan yövalot. Kun vihdoin astelen kohti olkkaria, kuuluu ysiveen huoneesta: "Vielä yks kysymys!" Minä menen valmiina vastaamaan

Minua puree aina ompelukärpänen tasaisin väliajoin. Joskus tämä tasainen väliaika voi lähennellä vuottakin, mutta varmaa on, että jossain vaiheessa se kuitenkin puree. Hyvin tyypillistä on, että syksyisin iskee ompeluinto, kun pihahommat on pakko lopettaa maan jäätyessä.   Kuusiveen silmähommien takia hänellä on päivittäin silmän peittohoito kaksi tuntia päivässä. Tämä aloitettiin jo kolme vuotta sitten. Jo alkuun oli selvää, että minkäänsorttinen silmän päälle liimattava lappu ei tule kysymykseenkään. Hommasta piti saada vähän motivoivampaa ja mielenkiintoisempaa. Niinpä ensin lähdimme googlettamaan silmälappuja. Ei löytynyt mitään. Sitten lähdimme itse askartelemaan lappua. Ensin prototyyppi pahvista, ja sen mukaan ompelua. Ensin kokeilimme kuminauhan kanssa pidettävää. Homma ei pelittänyt ollenkaan. Naru luisui ja lappu oli miten sattuu. Sitten kokeilimme silmälaseihin kiinnitettävää. Keräsimme lelulaatikoista muovilla päällystettyjä rautalankoja ja pujottelimme niitä pidikk

Ysiveetä hakemassa ensivierailulta uuden kaverin luota. Soitan ovikelloa, nainen tulee avaamaan. - Hei vaan, sinä varmaankin olet Maijan äiti! - Ööö, en ole. - ??? - Taidat tarkoittaa tuota naapurin Maijaa. Asuu tuossa naapurissa. 2a, ei 2b. Sattuuhan näitä. Keskustelu ystävän kanssa. -  Mä lupasin tytöille mennä niiden kanssa katsomaan elokuviin se Frozen 2. Kun tulee nyt marraskuussa elokuviin. - Eikös se tule vasta vuonna 2019? Tai ainakin niin me katottiin. - ...... Tytöt, mitäs jos käydäänkin katsomassa joku muu leffa ennen joulua? Mitäs pienistä. Autokeskustelua lapsen kanssa: - Kun sisko menee mummalle saunomaan, niin sä voit mennä kotona kylpyyn, kun et halua saunoa. - Millon mä meen sinne kaverin juhliin? Eikös ne oo tänään? - ???....!!!! Niin, tai sit voidaankin tehdä niin, että meet ensin sinne kaverin juhliin ja sit pääset kylpyyn. Pikkumutkia. Tämän viikon muistettuja juttuja, joista olen niin kovin ylpeä: - Ysivee oli ensimmäistä kertaa tällä vii

Aamu: - Sullon edelleen noi eiliset vaatteet tossa sohvalla! Nyt viet ne pyykkiin! - No veinhän mä yhen. - Mutta tossa ne sohvalla on edelleen. - Mutta veinhän mä yhen. - Niiii-in, mutta tossa sohvalla ne edelleen on ne sun eiliset vaatteet. - Mä en ymmärrä, mitä sä yrität mulle sanoa. - (AAAAAARGGGGHHHH) Sitä, että nää sun eiliset vaatteet on tässä sohvalla. Tässä. Näetkö. Tässä. Sä et ole vienyt sun eilisiä vaatteita pyykkiin. - Mut mä vein yhden sukan. - (AAAAAAAAARRRRRRGGGGGGHHHHHHH) Joo, mut sun molemmat sukat on edelleen tässä. Kuten nää muutkin vaatteet. Hetken kuluttua vaatteet on pois sohvalta, paitsi yksi sukka lojuu käsinojalla.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin mä olen aika onnettomuusaltis yksilö. Sellaisella hyvin oudolla tavalla, jossa ei peruskaatumiset ja varpaanlyömiset riitä. Sellaisella tavalla, mitä muistellaan pitkään ja hartaasti lähipiirin toimesta. Mä olen potkaissut nenäni vinoon omalla polvella, jättänyt pääni autonoven väliin, kun olen itse sitä ollut sulkemassa, meinannut tukehtua omaan sylkeeni, ruuvannut ruuvinvääntimellä ruuvin sijasta omaa sormeani ja viimeisimpänä kommelluksena tökännyt nenän limakalvon rikki vaahteralla. Aina sattuu ja tapahtuu jotain. Muistan katselleeni joskus sellaisen elokuvan kuin Darwin Awards. Siinä vakuutustutkija lähti tutkimaan niitä kaikkia tapaturmaisia kuolemia, jotka olivat vakuutusyhtiön tietoon tulleet ja kuulostivat aivan järjettömiltä. Elokuva tuli mieleen eräänä talvisena pakkasaamuna, kun päätin putsata auton lämmitysjohtoa lähimmällä harjalla. Ei sitten tullut mieleen tarkistaa, että mitä materiaalia on harja ja onko lämmitysjohdon toinen p

Kokonainen viikko yläkoulutöitä takana. Perjantaina juhlin opehuoneessa ehjää viikkoa töissä. Sinänsä absurdia, mutta tämä syksy on valitettavasti tuonut mukanaan sen, että kokonainen viikko töissä ilman sairastumista on harvinaisuus. Oli ihanaa olla niin kuin muutkin, maanantaista perjantaihin työpaikalla. Viikko on opettanut paljon. Ja muistuttanut omista yläasteajoista. Heti ensimmäisenä päivänä mieleen tuli kouriintuvasti se, kuinka varomatonta on koskea yläkoulussa pulpetin alapuolelle. Sieltä kun ei koskaan tiedä, mitä löytää. Minulla tuntuu olevan ehdoton lahja niiden purkkayllätysten löytämisessä. Parit purkat sain tunnustella sormenpäilläni, ennen kuin muistin, että pidetään ne sormet vain siellä omalla puolella. Ja minä olen oppinut sukeltamaan teinilaumaan. Kävelen käytävillä kohtuusujuvasti vastavirtaan, myötävirtaan ja vaikka miten. Muutaman käännöksenkin olen kokeillut. Aika uskaliasta. Kun ne rynnivät kohti, enää ei tee mieli juosta toiseen suuntaan. Kyllä niiden kok

Tämän viikon aloitin taas kerran uudella yrityksellä palata töihin. Koko syksy kun on ollut yhtä yritystä vailla onnistumisia, joten kaiken toivoni laitoin tähän uuden koulun uuteen alkuun. Sitä edellistä yritystä en halua nyt laskea mukaan tähän, koska silloin oireilin vielä vanhoja sisäilma-asioita. Nyt kasvosärky on saatu kohtuullisesti aisoihin, niin päätin lähteä kokeilemaan. Kotona möllöttäminen kun on aika turhauttavaa hommaa. Maanantai meni aivan penkin alle. Ensimmäinen tunti ensimmäisessä luokassa toi kouriintuvasti esille sen, että kroppani on alkanut kehitellä itselleen hajusteyliherkkyyttä. Ja kun nämä nuoret yläkouluikäiset neitoset ja herrat ovat hoksanneet hajusteiden maailman, niin onhan niitä nyt käytettävä. Toki muistan itsekin, kun yläasteella niiden hajuvesien kanssa lotrasin periaatteella parempi överit kuin vajarit.  Olen lukenut hajusteyliherkkien tarinoita. Ja niiden sisäilmaoireilijoiden, jotka saavat bonuksena hajuste- ja kemikaaliyliherkkyyden. Karme

Sanotaan, että kamelin selän katkaisee jokin pieni asia. Pöydälle läikkynyt maito, ovenkarmiin lyöty varvas, reikä paidassa. Ihan mitä vain pientä ja mitätöntä. Mutta juuri sen verran, että taakka käy liian suureksi. Mun täytyy sanoa, että tämän kamelin selkä on katkeamispisteessä. En osaa sanoa, onko taakka liian suuri vai selkä liian pieni. Nyt vain tuntuu siltä, että haluaisin mennä metsään ihan yksin, nököttää siellä kannon päässä katsomatta kelloa tai ajattelematta mitään. Olla vaan ja antaa aivojen levätä. Ja miksi metsään? Kahvilassakin voisi olla mukava piiloutua ihmisvilinään. Nurkkapöydässä tuijotella mitään näkemättä. Mutta kun. Nyt näyttää joka helvetin tila olevan uusi mahdollisuus oireille. Kasvosärky, päänsärky, lima nielussa. Viime viikonloppuna kävin Byggmaxissa hakemassa multaa, piipahdin maksamassa sisälle. Jyskytys yltyi kasvoissa ja levisi päähän. Tämän jälkeen menin Hong Kongiin. Kipu pienempi, mutta tunnettavissa erittäin hyvin kuitenkin. Eilen olin kuusiveen k