Ruuhkaa ja vuosia

Kokonainen viikko yläkoulutöitä takana. Perjantaina juhlin opehuoneessa ehjää viikkoa töissä. Sinänsä absurdia, mutta tämä syksy on valitettavasti tuonut mukanaan sen, että kokonainen viikko töissä ilman sairastumista on harvinaisuus. Oli ihanaa olla niin kuin muutkin, maanantaista perjantaihin työpaikalla. Viikko on opettanut paljon. Ja muistuttanut omista yläasteajoista. Heti ensimmäisenä päivänä mieleen tuli kouriintuvasti se, kuinka varomatonta on koskea yläkoulussa pulpetin alapuolelle. Sieltä kun ei koskaan tiedä, mitä löytää. Minulla tuntuu olevan ehdoton lahja niiden purkkayllätysten löytämisessä. Parit purkat sain tunnustella sormenpäilläni, ennen kuin muistin, että pidetään ne sormet vain siellä omalla puolella. Ja minä olen oppinut sukeltamaan teinilaumaan. Kävelen käytävillä kohtuusujuvasti vastavirtaan, myötävirtaan ja vaikka miten. Muutaman käännöksenkin olen kokeillut. Aika uskaliasta. Kun ne rynnivät kohti, enää ei tee mieli juosta toiseen suuntaan. Kyllä niiden kok...

Tämän viikon aloitin taas kerran uudella yrityksellä palata töihin. Koko syksy kun on ollut yhtä yritystä vailla onnistumisia, joten kaiken toivoni laitoin tähän uuden koulun uuteen alkuun. Sitä edellistä yritystä en halua nyt laskea mukaan tähän, koska silloin oireilin vielä vanhoja sisäilma-asioita. Nyt kasvosärky on saatu kohtuullisesti aisoihin, niin päätin lähteä kokeilemaan. Kotona möllöttäminen kun on aika turhauttavaa hommaa. Maanantai meni aivan penkin alle. Ensimmäinen tunti ensimmäisessä luokassa toi kouriintuvasti esille sen, että kroppani on alkanut kehitellä itselleen hajusteyliherkkyyttä. Ja kun nämä nuoret yläkouluikäiset neitoset ja herrat ovat hoksanneet hajusteiden maailman, niin onhan niitä nyt käytettävä. Toki muistan itsekin, kun yläasteella niiden hajuvesien kanssa lotrasin periaatteella parempi överit kuin vajarit.  Olen lukenut hajusteyliherkkien tarinoita. Ja niiden sisäilmaoireilijoiden, jotka saavat bonuksena hajuste- ja kemikaaliyliherkkyyden. K...