Ruuhkaa ja vuosia

Taas elämme sitä aikaa, kun opettajien tekemiset (ja tekemättä jättämiset) tuntuvat kiinnostavan hyvin monia, myös valtakuntamme sanomalehtiä. Ovathan opettajat, nuo perkeleelliset puolipäivätyötä tekevät oman elämänsä lorvikatarrit, kirmaamassa taas kerran lomalle.  Näiden liian helppo työ ja liian pitkät lomat -kestosuosikkien kanssa pyörii näin lukuvuoden lopulla keskustelut opettajien lahjomisista. Jussi Ylä-Liedenpohja pohdiskeli Helsingin sanomien  mielipidepalstalla , kuinka vaivaannuttavana hän kokisi lahjaperinteen, jos olisi opettaja. Kuten arvata saattaa, tosi vaivaannuttavana. Eihän nyt ketään muutakaan ammattikuntaa lahjota ja ihan aikansa elänyt perinne. Nih!  No alkuun, kyllä muuten lahjotaan. Muistan aikoinaan, kun äitini kiinnitti joka joulu konvehtirasian oveen lehdenjakajalle. Olen itse kiikuttanut pieniä muistamisia kampaajalle ja kosmetologille, joiden asiakkaana olin ollut vuosikausia. Ylipäänsäkin, kun on kyse jonkinlaisesta merkityksellisestä ja pi...

 Kesä tuli. Ja sitten se meni. Minä voimani tunnossa valmistauduin tulevaan lukuvuoteen aivan uudella asenteella. NYT minulla on lääkitys, NYT pääsen arkeen kiinni, ihan niin kuin normaalit ihmiset. Tästä alkaa kuntoutuminen. Tottakai tajusin, että kortisolipuute on sairaus, joka tulee vaikuttamaan myös työntekooni. En ole vieläkään se tyyppi, mikä olin ennen sairastumista, enkä todennäköisesti tule koskaan olemaankaan. Minusta ei ole vielä kokoaikaiseen työhön, eikä ole varmaa, pystynkö siihen enää koskaan. Yritin kuitenkin suhtautua tilanteeseen positiivisesti ja iloita siitä, että pystyn edes osa-aikaiseen työskentelyyn.  Viime kevään sain työskennellä yhdessä kollegan kanssa samassa luokassa. Homma toimi loistavasti ja mielestäni saimme paljon hyviä asioita aikaan. Ja vaikka voin todella huonosti toukokuussa kortisolivajeen pahetessa, pystyin olemaan töissä, kun sain välituntien aikana koota itseäni hiljaisessa luokkatilassa.  Tiesin, että keväällä käytössäni ollut lu...

 Nyt on kulunut yli puolitoista kuukautta kortisolikorvaushoidon aloittamisesta. Muutoksia on tapahtunut ihan valtavasti. Ei huimausta, ei painajaisia, ei päänsärkyä. Ei lihaskipua pienessäkin ponnistelussa.  Alitajunta on hassu tapaus. Se muisti ne hetket, jolloin ennen kortisolikorvaushoidon aloittamista huimaus iski ja meinasin kaatua. Tai välillä myös kaaduin. Hoidon aloittamisen jälkeen huimauksen loppuessa keho kuitenkin vaistomaisesti valmistautui kaatumiseen niissä tilanteissa, missä ennen oli huimaus iskenyt. Kun nousin liian nopeasti sohvalta tai käännyin liian nopeasti toiseen suuntaan. Kädet lennähtivät sivuille ja jalat notkahtivat hieman varmistaakseen tasapainoa. Siinä sitten kun haroin ilmaa peppu pitkällä kuin kakkahousuinen albatrossi, tajusin, että eipä minua huimaakaan. Ha!  Ei tämän lääkityksen kanssa silti ole niin helppoa kuin tyroksiinihoidon kanssa. Kun pitäisi osata tulkita kehon kortisolikulutusta ja reagoida siihen. Ja siihen kun tuntuu vaikutt...

 Alkukevät sujui ihanan kepeissä merkeissä tyroksiinihoidon tuomien muutosten myötä. Oli ihanaa olla niin kovin lähellä normaalisti toimivaa ihmistä. Toki TAYS:n toiminta antoi tuolle ajalle oman ikävän sivumakunsa, mutta se nyt on ollut niin sanotusti uusi normaali minun tilanteessani jo pitkään.  Maaliskuussa pääsin riitelemään  kuntoutuspolin lääkärin kanssa.  Tämä nosti taas raivon, epäuskon, epätoivon ja epäoikeudenmukaisuuden tunteen pintaan useammaksi päiväksi. Olen kuitenkin joutunut opettelemaan vääryyksien ja epäkohtien sietämistä jo useamman vuoden aikana.  Kun jotain tällaista tapahtuu, kirjaan faktat ylös, puhisen raivosta ja puran lähimmille ihmisilleni tilannetta. Sitten teen alustavia päätöksiä jatkosta. Jos en pysty tilanteeseen heti vaikuttamaan, asetan tapahtuman kauniissa pienessä paketissa mentaaliselle "kyllä minä vielä näytän" -hyllylle. Siellä se odottaa, kunnes pystyn käyttämään näitä tietoja ja faktoja ja asiaani edistämään.  Menta...

 Tällä viikolla Yle uutisoi raflaavasti  tutkimuksesta , jossa oli selvitelty opettajaksi opiskelevien elämänpäämääriä. "Elämänpäämäärä tarkoittaa pitkäaikaista ja ihmiselle merkityksellistä tavoitetta, toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi ja muiden hyväksi toimimista." Selvisi, että opettajaopiskelijat haluavat elämältään onnellisuutta, mahdollisuutta toteuttaa itseään, kotia ja perhettä sekä mukavaa elämää. Tämä herätti niin suuren huolen tutkijoissa ja Ylen toimittajassa, että pitihän juttu otsikoida asiaan liittyvällä vakavuudella: "Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan". Että näinpä taas sitten.  Opettajan ammatti nähdään sitkeästi kutsumusammattina. Toki ymmärrän, että jonkinlaista kutsumusta opetukseen täytyy kokea, että tätä työtä pystyy tekemään. Eri asia on se, miten kutsumusta lähdetään määrittelemään. Kutsumus kun usein määritellään jonakin sellaisena, minkä eteen on valmis uhraamaan monia muit...

Ensimmäinen tutustumiseni Seminaarimäen mieslaulajiin tapahtui jo teini-iässä, kun isäni katseli televisiosta Semmareiden konserttisarjaa. Hauskoja tyyppejä ja hauskoja juttuja. Katselin ja naureskelin mukana. Tuolloin ei kuitenkaan teinisydän saanut vielä lähtemätöntä Semmari-leimaa.  Toinen kosketus Semmari-maailmaan tapahtui kaksikymppisenä, kun Jyväskylän yliopiston fuksitapahtumassa pääsin elämäni ensimmäiseen Semmari-konserttiin. Se oli kokemus, joka iski tämän fuksitytön lähes jaloiltaan. Se oli elämys. Illan aikana kuuntelin lumoutuneena, nauroin ääneen, taputin käteni kipeäksi ja yritin ehtiä näkemään aivan kaiken lavalla tapahtuvan. Ihan kaikkea ei ehdi kerrasta nähdä, kun siellä tapahtuu niiiin paljon. Fuksityttö oli ihan myyty. Fuksityttö ei ole enää mikään yliopisto-opiskelija, mutta opiskelun alkutaipaleella tapahtunut salamarakastuminen mieskuoromusiikkiin jäi. Sen tietää kaikki kaverit. Että se tykkää Semmareista. Että se käy aina niiden keikoilla ja osaa niiden bii...

 Tänään soitti Helsingin endokrinologi. Vaste tyroksiinihoidolle on sen verran selkeä, että sentraaliseen hypotyreoosiin hän edelleen kallistui. Jos ymmärsin oikein, tätä tukevat myös verikokeiden tulokset.  Olipa ihmeen outoa puhua lääkärille, joka oli kiinnostunut muustakin kuin pääsemään minusta eroon. Nyt tyroksiiniannoksen nosto ja kuuden viikon päästä uudet verikokeet. Suositteli myös, että kortisoli,  kasvuhormoni ja niihin liittyvät arvot kontrolloidaan, koska tyroksiinihoidon aloittaminen on saattanut sielläkin jotain tehdä. Tiedä sitten, voiko se jokin viedä arvoja alas vai ylöspäin.  Olen äärimmäisen helpottunut siitä, että vihdoin elimistöstäni löytyy jokin looginen syy- seuraussuhde. Jotain, jonka lääkäri tunnustaa ja oireiluni syyksi kertoo. En ole hullu. En kuvittele. En ole yksin. Taivas, kuinka helpottavaa. Tilaani seuraa joku, joka osaa sille jotakin tehdä. Toki maksan seuraamisesta satasia joka kerta, mutta tällä hetkellä se hinta on maksettava. Ny...

Helmikuussa vaihdoin kolmipäiväiseen työviikkoon. Maanantait ja tiistait on pyhitetty levolle ja itsensä kuntouttamiselle. Ihanaa. Ei tarvitse yrittää sinnitellä, kun ei jaksa. Voi käydä uimassa tai kävelyllä. Nukkua pitkät päiväunet. Jospa joskus saisin kehoni taas jotakuinkin kuosiin tämän kahden vuoden helvetin jälkeen.  Tämän päivän suunnitelma oli käydä hierojalla. Olen siitä onnekas, että naapurissa tekee töitä äärettömän pätevä hieroja, joka saa auki pahimmatkin jumit. Mikä sen ihanampaa kuin kipittää verkkareissa naapuriin ja palata kotiin lihakset vetreinä. En myöhästynyt kuin kolme minuuttia, kun kymppiveen hukkuneet aurinkolasit poikivat kohtuullisen kokoisen kriisin. Meidän perheen naiset osaa ottaa kaiken irti pienistä vastoinkäymisistä.  Hieronnan jälkeen ajattelin syödä ja nukkua pitkät päikkärit. Ihanan rentoa. Piti vain nopeasti tarkistaa, että kanit ovat aitauksessaan hyvinvoivina. En nimittäin löytänyt niitä illasta mistään. Niillä on tapana piiloutua välill...

"Mitä minä olen ymmärtänyt, sinä et ole ollut tyytyväinen juuri mihinkään TAYS:n toimintaan. Ihmettelen suuresti, miksi tänne edes haluat."  Tämän lausui minulle puhelimessa kuntoutuspolin lääkäri, joka oli osallistunut minun asioitani käsittelevän väsymystyöryhmän kokoukseen. Hän ei ollut koskaan minua tavannut ja puhuimme ensimmäistä kertaa puhelimen välityksellä. Asenne oli kuultavissa kirkkaana ja selkeänä. Saatanan hankala potilas.  No, kyllä minä varmasti olen hankala. En kuuntele hiljaa, kyseenalaistan ja vaadin. Erittäin epämukavaa, kun potilaat eivät pysy ruodussa. Saatanan hankalaa. Jaxuhalit heille vaan.  Koko tämä väsymystyöryhmän prosessi pyörähti käyntiin viime toukokuussa, kun neuro kieltäytyi lähettämästä harvinaissairauksien polille ja laitteli lähetteitä sitten mieluummin psykiatrialle ja tuohon työryhmään. Eipä vain sen kummemmin minulle viitsinyt avata suunnitelmiaan. Kesän täyttelin papereita, joissa kyseltiin kaikenlaista. Tai esitettiin väitteitä, j...

 Joulu meni ihmetellessä kehon uutta puhtia. Muutos on ollut niin käsittämätön, että sitä on vaikea ymmärtää. Elämä ei enää pyörikään niin kokonaisvaltaisesti jaksamisen ja jaksamattomuuden ympärillä.  Turvotus on lähtenyt laskemaan käsistä, jaloista, vatsasta, kasvoista, kaulalta. Painajaiset ja huimaus ovat vähentyneet radikaalisti. En enää menetä lihasten pitoa säikähtäessä, mikä huimauksen vähentymisen kanssa on lopettanut kaatuiluni kokonaan. Kolmeen viikkoon en ole kaatunut tai pudonnut polvilleni kertaakaan.  Lisäksi en ole nukahtanut tahattomasti minnekään kolmeen viikkoon. En ruokapöytään, palaveriin, sohvalle, autoon. En minnekään. Läheiset kertovat, että minun kanssani on helpompi keskustella, kun en syrjähtele tai unohda keskustelunaihetta. Päiväunia en tarvitse läheskään joka päivä. Nivelkivut ja käsien puutumiset ovat loppuneet. Isoja askelia kohti valoa.  Minulla on tunne, että olisin lähempänä ihmisiä ja kuulisin kaiken kirkkaammin. Ajattelu ei vie en...

Jokaisella vanhemmalla on kokemuksia lääkärikäynneistä lapsen kanssa. Sinne marssitaan pienen käärön, taaperon, tahtovan tappuran, pikkukoululaisen, vähän isomman koululaisen ja lopulta teinin kanssa. Välillä lääkäristä tullaan pois reseptin tai hoito-ohjeen kanssa tyytyväisenä siitä, että oli tajunnut viedä sen pilttinsä oikeaan aikaan tutkittavaksi. Välillä tulee myös muunlaisia käyntejä. Meidän perhe on vahvasti kunnostautunut noissa muunlaisissa käynneissä.  Välillä on äärettömän vaikea arvioida, kannattaako sitä lapsostaan lähteä raahaamaan lääkäriin vai odottaa vielä. Kerran jos toisenkin sitä on saanut kuulla, että "on vain perusnuhaa, se lähtee ihan vain sairastamalla". Viestitetään vahvasti, että koitapa tumpelovanhempi nyt lopettaa nämä turhat lääkärissäramppaamiset ja anna lapsen sairastaa rauhassa kotona. Tällöin tumpelovanhempi häpeää asiaankuuluvasti ja poistuu nöyränä vastaanotolta.  Erityisen hohdokas tumpelovanhempikokemus meillä oli lasten ollessa pienempiä....

 Pian on kuntoni romahtamisen kaksivuotispäivä. Aivan tarkkaan en muista, tapahtuiko se tapaninpäivänä vai päivä sen jälkeen. En muista, koska katosin sumuun. Nukuin, makasin, itkin. Kävelin tuettuna, istuin tuettuna. Muistan lyhyitä hetkiä, pieniä keskustelunpätkiä. Muistan, kun en pysynyt pystyssä. Muistan, kun en jaksanut istua ilman tukea. Enkä tuenkaan kanssa kovin pitkään.  Muistan pyörätuolimatkat Acutan käytävillä ja nöyryyttävät pyörätuolimatkat pois Acutan käytäviltä. Muistan uudenvuoden, kun istuin peittojen alla kuistin tuolissa ja nojasin kehoani seinään, kun lihakset eivät jaksaneet kannatella minua enää. Siinä kyyhötin tutisevana lihamassana ja yritin näytellä, että nautin katsellessani perheeni suorittamia uuden vuoden perinteitämme. En pystynyt nauttimaan, koska mietin, milloin lihaksista häviää ja se viimeinenkin voima ja putoan maahan.  Muistan ne iltahalauksien lomassa vaaditut lupaukset: "Lupaathan äiti, että et kuole. Lupaa mulle." Minä lupasin. Sama...

  Ilta-Sanomat pistää parastaan ja on lähtenyt oikein haastattelemaan kakkaohjeiden tiimoilta. Tottakai sitä pitää nyt vähän nostaa tapetille, että opettajat ovat TAAS KERRAN vastustamassa kaikkia hyviä ideoita. Eräs huolella laadittu kysymys kuuluu näin: "Tämähän on aivan luonnollinen asia, joka on osattu hoitaa Suomessa satoja vuosia ja varmasti opettajatkin osaisivat?" Taas keskitytään parjaamaan opettajia miettimättä sitä, mitä heiltä oikein pyydetään. Kyse EI ole osaamisesta. Aika moni osaa kantaa sankoa. Miten tämä paskasouvi saadaan käytännössä toimimaan, onkin sitten oma hommansa.  Ensinnäkin. Siistijöillä on tiukat ergonomiaohjeet, joiden mukaan he työskentelevät. Asioita ei kanniskella, vaan niitä työnnetään. Ei kumarrella eikä kurotella turhia. Pyritään mahdollisimman hyvään ergonomiaan, jotta keho kestäisi työn rasitusta vuodesta toiseen. Tämä on erittäin tärkeä asia, josta siistijät osaavat pitää myös kiinni. Hyvä! Nyt on ihan ok, että opettajat kantaisivat kakk...

Vaikka korona jyllää edelleen siellä sun täällä, koulujen koronaohjeet alkavat olla menneen talven lumia. Ei enää ruuan jakamista, aikataulujen porrastamista, väljyyden taikomista ahtaisiin tiloihin ja muita ihania ylhäältä päin kouluille annettuja ohjeita. Ei lastenlääkäreitä kertomassa, kuinka koulun tulee toimia. Ah, ihan vain koulua, peruskoulua.  Tai niinhän sitä luuli. Nyt saatiinkin pandemian jälkeen vähän maailmansodan uhkaa ja energiakriisiä. Koulussa opettajat ja muu henkilöstö tekee parhaansa kaiken tämän epävarmuuden ja huolen keskellä. Yrittää vakauttaa, tuoda rutiineja, saada koulunkäynti pois poikkeusjärjestelyistä. Samalla peläten, olemmeko taas menossa kohti poikkeusjärjestelyjä.  Jos sähköä ei riitä, se katkeaa. Myös kouluista. Siihen pitää varautua. Pitää huomioida kaikki. Tätä nyt pähkäillään kunnissa ja mietitään, miten koulunkäynti järjestyy kun sähköä ei tule. Jossakin kunnassa on hankittu opettajille otsalamput. Ihan varma en ole, miten se opetus hoidet...