Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

 Tällä viikolla Yle uutisoi raflaavasti tutkimuksesta, jossa oli selvitelty opettajaksi opiskelevien elämänpäämääriä. "Elämänpäämäärä tarkoittaa pitkäaikaista ja ihmiselle merkityksellistä tavoitetta, toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi ja muiden hyväksi toimimista."

Selvisi, että opettajaopiskelijat haluavat elämältään onnellisuutta, mahdollisuutta toteuttaa itseään, kotia ja perhettä sekä mukavaa elämää. Tämä herätti niin suuren huolen tutkijoissa ja Ylen toimittajassa, että pitihän juttu otsikoida asiaan liittyvällä vakavuudella: "Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä - tästä syystä siitä voi olla huolissaan".

Että näinpä taas sitten. 

Opettajan ammatti nähdään sitkeästi kutsumusammattina. Toki ymmärrän, että jonkinlaista kutsumusta opetukseen täytyy kokea, että tätä työtä pystyy tekemään. Eri asia on se, miten kutsumusta lähdetään määrittelemään. Kutsumus kun usein määritellään jonakin sellaisena, minkä eteen on valmis uhraamaan monia muita asioita. Vaikkapa kunnollisen rahallisen korvauksen työstään tai vapaa-aikansa. Itse näkisin eniten huolestuttavana sen, että edelleen tämäntyyppistä ajatusmaailmaa yritetään puskea mielikuvaan opettajasta.

"– Opettajan työn luonne on vahvasti eettinen ja yhteiskunnallinen. Opettajuuden ytimessä on oppilaan oppimisen, kasvun ja kehittymisen tukeminen ja tämän kautta yhteiskuntaan vaikuttaminen. Jos opettajan intressien ytimessä on itsekeskeisyys, opettajan ammatin tavoitteet eivät välttämättä toteudu, hän (tutkija Elina Kuusisto) sanoo ."

Itse koen vaikeaksi ymmärtää, että itsekeskeisyys ja hyvän henkilökohtaisen elämän tavoitteet ympätään jollakin tapaa tarkoittamaan samaa asiaa. Itsekeskeisyys kun usein nähdään jonakin, mitä toteutetaan muiden kustannuksella. Nyt syntyy helposti mielikuva, että opettajat elävät elämäänsä lapsiparkojen kustannuksella. Mikä on aivan älytön ajatus. Hyvää elämää tavoitteleva ihminen voi toteuttaa opettajan ammatin tavoitteita. Ja hemmetin hyvin voikin. 

Hyvän elämän tavoittelu ei ole pois opettajan työstä. Se antaa voimaa opettajan työhön. Auta itseäsi, että pystyt auttamaan muita. Lentokoneessa hätätilanteen sattuessa kehotetaan laittamaan happimaski ensin itselle, sitten vasta autetaan muita. Toki opettajat lentokoneessa ovat valmistautuneet antamaan maskinsa pois ihan vain kutsumuksesta. Ehe ehe. 

Ja oikeasti. On jo aikakin, että opettajien ykkösintressi on hyvä elämä. Opettajilta vaaditaan ihan älyttömiä ja ihan tyhmiä juttuja. Oikeasti tyhmiä. Vielä muutama kuukausi sitten suunniteltiin, kuinka opettajat työnsä lomassa toimisivat paskakuskeina. Ihan missä muussa tilanteessa tahansa jokainen aivoilla varustettu henkilö olisi tajunnut, että ajatus on jo työergonomian, hygienian ja tartuntatautien näkökulmasta ihan älyvapaa. Mutta opettajien kohdalla ollaan aina totuttu siihen, että mikään normiajatus ei päde. 

Ihan liian moni opettaja uupuu työtaakan alle. Liian moni opettaja vastailee yötä myöden Wilma-viesteihin ja suunnittelee työtään vapaa-ajallaan. Liian moni opettaja ostaa tavaroita opetukseen omilla rahoillaan, kun koulusta ei vastaavia löydä. Liian moni opettaja kerää pahvipurkkeja ja purnukoita sekä askartelee paskartelee niistä jotain tärkeää oppilaille vapaa-ajallaan. Niin olen minäkin tehnyt. Onko itsekeskeistä lopettaa tällainen toiminta ja vaatia työhön kunnon puitteita?

Voidaanko ajatukset opettajan työstä päivittää jo tälle vuosituhannelle?

Paras opettaja on onnellinen ja hyvinvoiva opettaja. Opettaja, jolla on muutakin kuin työ. Ihan niin kuin muissakin ammateissa. Eikä se ole yhtään itsekeskeistä. 

Opeopiskelijat, suunnitelkaa ihmeessä hyvää elämää. Niin sen kuuluu mennä. Ja muistakaa jatkaa hyvän elämän rakentamista myös työelämässä. Pitäkää kiinni unelmistanne ja työajoistanne. Työssänne olkaa välittäviä, empaattisia, aitoja. Mutta muistakaa rajata työtänne ja pitäkää huoli itsestänne. Jos se on itsekeskeistä, niin olkaa itsekeskeisiä. Te olette mahtavia!