Opettajat paskakuskeina

Vaikka korona jyllää edelleen siellä sun täällä, koulujen koronaohjeet alkavat olla menneen talven lumia. Ei enää ruuan jakamista, aikataulujen porrastamista, väljyyden taikomista ahtaisiin tiloihin ja muita ihania ylhäältä päin kouluille annettuja ohjeita. Ei lastenlääkäreitä kertomassa, kuinka koulun tulee toimia. Ah, ihan vain koulua, peruskoulua. 

Tai niinhän sitä luuli. Nyt saatiinkin pandemian jälkeen vähän maailmansodan uhkaa ja energiakriisiä. Koulussa opettajat ja muu henkilöstö tekee parhaansa kaiken tämän epävarmuuden ja huolen keskellä. Yrittää vakauttaa, tuoda rutiineja, saada koulunkäynti pois poikkeusjärjestelyistä. Samalla peläten, olemmeko taas menossa kohti poikkeusjärjestelyjä. 

Jos sähköä ei riitä, se katkeaa. Myös kouluista. Siihen pitää varautua. Pitää huomioida kaikki. Tätä nyt pähkäillään kunnissa ja mietitään, miten koulunkäynti järjestyy kun sähköä ei tule. Jossakin kunnassa on hankittu opettajille otsalamput. Ihan varma en ole, miten se opetus hoidetaan, kun vain opettaja näkee. Mutta onpahan tehty jotain. 

Toisaalla on keksitty, että voidaanhan sitä mennä ulos. Tai siirrytään alueelle, missä on sähköä. Brainstormingia parhaimmillaan. Vaikkapa tuhannen oppilaan yksikkö siirtyy tosi näppärästi lähimetsään tai toiseen kaupunginosaan. Jei!

 

 Helsingissä  on ehditty suunnitella jo pitkälle. Siellä tiedetään mitä tehdä, jos vessat ei toimi. Koska koulujen pitää toimia aina, on tämäkin asia vain hidaste ohjeiden suunnittelijoille. Kouluissa kun on sellainen hätävara kuin opetus- ja kasvatushenkilöstö. Tämä hätävara on ratkaisu kaikkeen. Suunnitelmassa ohjeistetaan mm. seuraavin tavoin:

• Jos vessoja ei voi vetää, wc-istuimia vuorataan muovipusseilla, joihin oppijat ja henkilökunta saavat toimittaa tarpeensa. Muovipusseihin tulee sijoittaa reilusti wc-paperia ynnä muuta kuiviketta.
• Jokainen sulkee jätöksensä muovipussiin ja sijoittaa sen wc-tilassa olevaan kannelliseen sankoon.
• Toimipiste tilaa jätöksille sopivan jätepussin (kestävä).
• Toimipiste varmistaa, että toimipisteessä on kannellisia sankoja jätöksien kuljetukselle.
• Toimipiste suunnittelee, mitkä wc-tilat keskitetään sähkökatkon ajaksi käyttöön.
• Toimipiste suunnittelee oman henkilöstön kanssa, kuka kasvatushenkilöistä kuljettaa jätökset kannellisissa sangoissa jätehuoneessa sijaitsevaan jätöksille tarkoitettuun astiaan.
• Toimipiste varmistaa, että henkilöstöllä on pääsy jätehuoneeseen.
• Toimipiste tilaa alkoholittoman käsidesin keskitettyihin wc-tiloihin.
• Toimipisteen henkilökunta opastaa oppijoita käyttämään kosteuspyyhkeitä ja desinfioivaa geeliä.

Ensinnäkin, kuka vuoraa pöntöt ja millä ajalla? Toiseksi, kerääkö jätehuolto ihmisen jätöksiä? Kolmanneksi, mistä tuollaiset määrät "kuiviketta", mihin ne varastoidaan ja kuka valvoo, ettei pissapussit mene rikki ja valu pitkin lattioita? Neljänneksi, pistäpä vaikka ekaluokkalainen pissimään pussiin ja kiikuttamaan sitä pussia johonkin yhteiskeräämöön pimeässä. Tällaisessa paskashowssa voisi kyllä todeta, että koulu todellakin on kusinen paikka. Sitä itteään tulee olemaan joka paikassa. Viidenneksi, ette. voi. olla tosissanne. Ope on viime vuosina venynyt aika moneen, mutta tämä alkaa olla jo aika paksua. Jollekin voi tulla yllätyksenä, että opettajat ihan oikeasti opettavat siellä kouluissa. Ei ole ylimääräistä aikaa. Ei edes paskahommiin. 

Olen työskennellyt opettajana reilusti yli viisitoista vuotta. Näiden vuosien aikana olen ymmärtänyt, että opettajan työhön sisältyy se kaikki, mitä opettaja ikinä suostuukaan tekemään.

Olen sunnuntai-iltana neuvonut lääkärivanhempia, ettei kuumeista lasta lähetetä kouluun. Olen toiminut terapeuttina niin lapsille kuin vanhemmille jos jonkinlaisessa ongelmatilanteessa. Olen ollut laatimassa kodin sääntöjä, kun niitä ei ole osattu itsenäisesti asettaa. Olen neuvonut, jutellut, kuunnellut. Kaikkia mahdollisia tahoja.  

Olen pessyt kaappien hyllyjä, koska se ei kuulu perussiivoukseen. Puhdistanut rakennuspölyä lattioilta ja pinnoilta, koska remonttisiivous oli puutteellinen. Olen ripustanut verhoja lukemattomiin luokkiin, koska se ei vain kuulunut kenellekään. Olen kantanut huonekaluja pommisuojasta luokkaan ja takaisin, koska kesken lukuvuoden ei ole ollut ketään, joka sen tekisi. Olen siivonnut pommisuojia ja varastoja, kantanut roskiin tavaraa, kierrättänyt ja lajitellut. Olen ollut yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä miettimässä sopivia roskiksen paikkoja, vaikka työpöydällä on odottanut 100 kappaletta tarkistettavia luetun ymmärtämisen testejä. 

Olen kuunnellut huolia, täyttänyt lomakkeita sairaaloita, kuntouttajia, perheneuvoloita, tutkijoita ja ammattiin opiskelevia varten. Olen iloinnut mukana onnistumisissa ja surrut salassa epäonnistumisia. Olen seisonut rinnalla, kun pieni ihmisenalku on kokenut aivan liian kovia. Ja samalla oma sydän on saanut korjaamattoman särön. Olen valvonut monta yötä miettien oppilaitteni asioita ja itkenyt heidän itkujaan. 

Opettajan työssä on aina vaara, että ei osaa vetää rajaa työn ja vapaa-ajan välille. Uppoaa opettajaksi koko sielullaan ja uupuu. Tämän rajanvedon kanssa olen kamppaillut aina. Niihin pikkupenteleisiin kun kiintyy, eikä sitten saakaan työtä ja omaa aikaa tasapainoon.

Nyt olen kuitenkin aika varma. Paskapussiin vedän rajan. En kanna, edes omaani.