Markku Sainion barrikadit

Kuulin nimen Markku Sainio ensimmäistä kertaa ollessani työterveyslaitoksella ammattitautitutkimuksissa. Minua tutkinut erikoistuva lääkäri mainitsi nimen ja ilmoitti, kuinka Sainio on perehtynyt hajusteyliherkkyyksien syntymekanismeihin ja levittää aiheesta tietoisuutta. Samaan hengenvetoon lääkäri suositteli lukemaan Maria Nordinin blogia, jossa tämä kirjoittaa kanadalaisen Annie Hopperin kehittämästä menetelmästä, jossa poissiedätetään yliherkkyyksiä. Loppukaneetiksi lääkäri kertoi, että tutkimukset laitoksella loppuvat tähän.

Poistuin työterveyslaitokselta kohtuullisen sekavissa tunnelmissa. Yhden istumisen jälkeen minulle kerrottiin, että ammattitauti tämä sairauteni ja oireiluni ei missään nimessä voi olla, koska silloin kun astmani todettiin, minulle ei tehty työpaikkaseurantaa PEF-puhalluksilla, eikä luokkatilaani tutkittu. Puhuessani ääniongelmista ja oireiluista silloin kun olen tekemisissä entiseltä työpaikalta tulleiden ihmisten kanssa, lääkäri vain totesi, ettei usko siihen ja vaihtoi aihetta. Kuitenkin totesi, että takaisin minua ei kannata enää niihin tiloihin laittaa, joissa olen oireillut. Lääkäri lupasi vielä soittaa seuraavana päivänä, kun on asiani esitellyt jonkinlaisessa työryhmässä. Puhelun anti minulle oli, että vaihda työpaikkaa. Nice.

Tämän jälkeen olen törmännyt Markku Sainion nimeen usein, kun olen lähtenyt sisäilmaoireiluun liittyviä tekstejä lukemaan. Kerta toisensa jälkeen Sainio kertoo haastatteluissa ympäristöherkistä, sisäilmaoireilun rinnastamisesta ruoka-aineallergioihin sekä sisäilmaoireilun voittamista siedättämisen avulla. Hänen lempitermejään tuntuvat olevan oireiluherkkyys, ympäristöherkkä ja siedättäminen. Toki hän muistaa aina mainita, että ei kielletä sisäilmaongelmaisissa kohteissa syntyviä hengitys- ja limakalvo-oireita. Ja siihen tämä puoli sitten jääkin. Niitä tekstejä, joissa hän puhuu sisäilman laadun fysiologisista vaikutuksista, onkin sitten vaikeampi löytää.

Minä en ole lääkäri. Sainio pystyisi puhumaan minut pyörryksiin tutkimustuloksista löytyvien tietojen avulla varmasti alle viidessä minuutissa. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että kuntien päättäjätkään harvoin ovat pääosin lääkäreitä. Ja nyt kun työterveyslaitoksen ylilääkäri kertoo kerta toisensa jälkeen ympäristöyliherkkyyksistä ja siedättämisestä sisäilmaoireilun yhteydessä jättäen kaikki muut terveysvaikutukset sivulauseeseen, hän ojentaa rakennuksista ja ihmisten terveydestä päättävillä tahoille oivan lyömäaseen tavallisen työntekijän hiljentämiseksi. "Tämä on kuule sun korvien välissä, eikä liity millään tavalla tähän rakennukseen."

Kun googlaan Markku Sainion nimen, saan eteeni läjäpäin artikkeleita, joissa kerrotaan ympäristöyliherkkyydestä ja aivojen siedättämisestä. Viime syksynä julkaistussa  Keskipohjanmaan artikkelissa kerrotaan jo otsikossa, että kaikkea oireilua ei paranneta rakennusta korjaamalla, ja että jo huolestuneisuus aiheuttaa samoja oireita kuin sisäilman epäpuhtaudet.

Tässä terve.fi:n artikkelissa Sainio kertoo tuoksuyliherkkyyden syntymekanismista, ja kuinka aivot yhdistävät tuoksut pahaan oloon. Artikkeli kertoo, että Sainion mukaan tuoksulle herkistymisen taustalla voi olla stressi, riita työkaverin kanssa, flunssa tai päälle kaatunut kahvi. Samassa artikkelissa Maria Nordin kertoo iloisesti, kuinka itseään voi siedättää käymällä ensin pienen hetken homeisen talon terassilla ja siitä pidentää aikoja. Minä kun olen ymmärtänyt, että hometoksiinit sisäilmassa ei ole hyvä juttu. Mutta tosiaan, minä en ole lääkäri. Niin kuin eivät ne rakennuksista päättävät ihmisetkään.

Mitä päätelmiä tekee kunnan rahakirstun päällä istuva päättäjä näitä tekstejä luettuaan? Tai esimies, jolle alainen on tullut puhumaan oireilustaan? Tai työterveyslääkäri, jolta pyydetään oirekyselyä työpaikalle sisäilmaepäilyn vuoksi? Sainio puhuu asioista siihen sävyyn, että tavallinen kansa voi helposti vetää mutkat suoriksi ja tehdä sisäilmaoireilijoista hulluja.

Ja kuitenkin. Mitä olen omassa elämässäni sisäilmaoireiluun törmännyt, oireet tulevat ensin. Sitten pitkän ja tuskaisen tien jälkeen tajutaan edes ajatella, että voisiko tämä johtua sisäilmasta.

Siskoni miehineen ostivat unelmatalonsa 90-luvun lopussa. Iso piha, ihana puutalo, jota rempata ajan saatossa mieleisekseen. Ja sitten alkoi kolmilapsisen perheen sairasteluhelvetti, jossa jokaiselle lapselle puhkesi astma, mies kärsi jatkuvista migreeneistä ja vaimo kuumeili vuoden. Bonuksena poskiontelontulehduksia, tukkoisuutta, silmäoireita, kurkun karheutta. Pitkään meni, ennen kuin edes hoksasivat ajatella talossa olevan jotain vialla. Ja sitten kun hoksasivat ajatella, löytyi sädesientä. Ja tuli remppa, helvetillisen iso remppa. Ja nytkö tämä perhe voisi siedättää itsensä pois kaikesta höpsöstä ajattelusta vähän pomppimalla homeisten talojen terasseilla Maria Nordinin blogin ohjeilla?

Eräs ystäväni perheineen osti paritalon puolikkaan. Ihana koti, ihanaa perhe-elämää. Paitsi kun nuoremman lapsen syntymän jälkeen alkoivat oudot oireet. Pieni vauva saattoi lehahtaa kirjavanpunaiseksi aivan tuosta vain. Mikään maito ei tuntunut sopivan ja elämää elettiin jatkuvien ja ihmeellisten oireiden varjossa. Ja sitten eräs päivä ystäväni alkoi pohtia, voisiko talossa olla jotakin, kun mitään muuta syytä ei löydy. Ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Talosta siis. Ja taas näin yhden perheen elämässä helvettiä läpi muuttojen ja remonttien. Olisiko perhettä auttanut tieto, että Sainion mukaan meidän ei pitäisi olla huolissamme siitä, että sairastumme sisäilmasta?

Vaikka Sainio puhuu suu vaahdossa ympäristöherkkyydestä ja siedättämisestä, se ei muuta sitä, että maassamme on valtava määrä ihmisiä, jotka kokevat sairastuneensa sisäilman vuoksi. Vaikka Sainion mukaan mikään asiantuntijaraati ei ole kyennyt löytämään yhteyttä sairastelun ja sisäilman välille, niin kummasti vaan ihmiset tervehtyvät siirryttyään toisiin tiloihin. Ja olen aivan varma, että tätä tervehtymistä ei selitä pelkästään korvien välin tapahtumat. Mutta tosiaan, enhän minä ole lääkäri.

Sisäilmauutisten vuoden 2015 artikkelissa Sainio kertoo, kuinka Herkillä on enemmän oireita. Kuten esimerkiksi naisilla. En voi sille mitään, mutta tämä nostaa minulla karvat pystyyn näin naistenpäivän jälkimainingeissa. Ja sisäilma ei ole enää kansantaloudellisesti merkittävä asia, vaan ympäristöyliherkkyys ja ylimitoitetut rakennustoimet. 

Meillä on lapsia ja nuoria, jotka ovat pahimmassa tapauksessa altistuneet jo päiväkodista saakka. Sitten kun yläkoulun viimeisellä luokalla pitäisi olla maailma auki ja elämä mahdollisuuksia täynnä, pohditaankin, että minne tämä nuori pystyy hakemaan, ettei oireilisi. Auttaako tällaista nuorta lätinä siedättämisestä? Minun mielestäni se on vain ja ainoastaan alentuvaa, holhoavaa ja loukkaavaa. Siskoni lapsista kaksi ovat joutuneet vaihtamaan opintoalaa sen vuoksi, etteivät pystyneet oireilun vuoksi opiskelemaan valitsemallaan alalla. Jorina ympäristöyliherkkyydestä tässä tilanteessa menee jo vähän julmaksi. Minun mielestäni ainakin.

Toki ymmärrän sen pointin, että sairastumisen jälkeen sisäilmasta saattaa tulla niin iso peikko, että alkaa alitajuisesti reagoida jo epäilyttävän näköisistä tai hajuisista paikoista. Mutta oman kokemuspohjani mukaan tämä tulee vasta siinä vaiheessa, kun on käyty vuosien sairastelukierre läpi, ja poistuttu sairastuttavista tiloista. Siinä vaiheessa on ehditty kärsiä paljon. Ja oltu epätoivoisia.

Ja nyt tämä ihmisten kokemus ei ole enää mitään. Koska ei voida todistaa tutkimuksella. Ja samalla lätkäistään silmille pikku aivotreeni ainoana totuutena. Se on alentavaa, se on vähättelevää, se jättää oireilevat ihmiset pulaan. Se on jotakin, joka aiheuttaa halun kirkua räkä poskella maailman epäoikeudenmukaisuutta.

Ja edelleen, minä en ole lääkäri. Mutta on myös lääkäreitä, jotka puhuvat sisäilmaoireilusta toisin sanoin. Markku Sainio ei ole ainoa totuus.

Vaalit ovat pian. Minun yksi erittäin tärkeä kriteeri äänestäessä on, että ehdokas on allekirjoittanut sisäilmalupauksen.

Niin kauan kun Markku Sainio paasaa siedättämisen ja ympäristöherkkyyden nimeen, hän rakentaa sisäilmaoireilijoille barrikadeja, joiden yli on todella raskas kulkea.