Ruuhkahuipusta suvantovaiheeseen

Kun oikein väsyttää, saa aamuhihitykset aikaan
smoothiepulloon osuvasti pudonneista
banaaninpaloista...

Toukokuu oli varsin kiireinen. Töissä viimeinen rutistus, lääkäriaikoja, päikyn kevätjuhla, eskarin vanhempainilta, luistelun kevätinfo, koulun kevätjuhla, työpaikan kevätjuhla, muskarin kevätjuhla, viisiveen silmälääkäri... Päikkytätien muistamiset, koulun muistamiset, muskarin muistamiset, työkavereiden muistamiset, ylipäänsä muistaminen. Ja kaikkea muuta mukavaa säätämistä.

Kovimmissa ruuhkahuipuissa olen ottanut toimintamalliksi päivä kerrallaan -taktiikan. Edellisenä iltana käyn kalenterin läpi ja orientoidun siihen, mitä tapahtuu seuraavana päivänä. Kapasiteetti ei riitä käsittelemään viikkoa kerrallaan, kun yhdelle viikolle osuu töiden ja treenien lisäksi viidestä kymmeneen erilaista muistamista ja tapahtumaa.

Päivä kerrallaan -taktiikka on muuten ihan toimiva, mutta kun varustautuu seuraavaan päivään edellisenä iltana, tulee joskus ikäviä yllätyksia vastaan. Erittäin hyvä esimerkki oli muskarin kevätjuhla. Olin kyllä aiheesta tulleen sähköpostin lukenut sen saapuessa postiini, mutta iloisesti oli jokainen infomurunen siirretty aivoissa "ei tartte just nyt" -kategoriaan. Kun sitten edellisenä iltana tankkasin juhlan kulkua, olin aivan yllättäen ja pyytämättä tilanteessa, jossa piti repäistä viidakon teemalla juhlapukeutuminen lapsille. Toki teema ei ollut jyrkkä vaatimus, mutta omat naperot tuntien olisi viiksikarvat vääntyneet alaspäin, jos paikanpäällä olisi tämä teema jysähänyt tajuntaan, eikä omissa vermeissä olisi hajuakaan aiheesta.

Mun pienet pantterit. <3

Ensimmäinen ajatus olikin sitten perkeleellinen paniikki. Tein oman henkilökohtaisen viestitysennätyksen kysellessäni kaikilta mahdollisilta tuttavilta viidakkoteemaisia asuja. Kuullessaan teeman kasivee halusi ehdottomasti olla apina. Juu. Ei mitään ajatusta, mistä repisi mitään aiheeseen liittyvää. Onneksi ystävä lupasi muutaman puvun lainaksi, joten niitä lähdin sitten illan ratoksi hakemaan. Tuli seepraa ja krokoa. Kun intopiukkana helpotuksesta esittelin tyttärilleni asuja, kasivee ilmoitti vakaasti olevansa apina. AAAARRRGGHH! Loppujen lopuksi juhlaan sipsutteli pikkupantteri (puku löytyi omasta takaa) ja isompi musta pantteri (mustat vaatteet, musta hame ja hiuksista taiteillut korvat). Lainapuvut jäivät käyttämättä ja äiti oli taas käyttänyt hyödyllisesti yhden illan kaahaillessaan ympäriinsä. Kun vain olisi pysähtynyt ajattelemaan jo illalla, mutta kun välähti vasta aamulla.




Aamut olivat toukokuussa yhtä hektisiä kuin ennenkin. Lisäbonuksena tosiaan nuo kaikenmaailman eväät, muistamiset ja muuta tavarat, mitkä piti aamuisin hoitaa oikeisiin paikkoihin. Muutamana aamuna tuli sen verran kiirus, että oma valmistautuminen tuli hoidettua minuuteissa ja aamupalan nautiskelin automatkalla. Kun pukee kiireellä, voi joskus jonkinsorttinen lapsus käydä. Erään työpäivän ihmettelin, miksi ihmeessä paita niin kovasti on alkanut hiertää solisluun kohdalta. Kotona hoksasin, että lappu se siinä edessä hiersi ja paita oli väärinpäin. Darn. Onneksi paita oli sen verran samannäköinen molemmin puolin, että tuskin mokaa huomattiin. Sen takia se taisi alunperin väärin päälle livahtaakin.

Helvetillisestä kiireestä laskeutuminen kesäkuuhun ja lomaan on kestänyt hetken. Pari päivää meni, kun vatsanpohjassa nakersi inhottava tunne. Että jotakin nyt olen unohtanut, jonnekin pitäisi mennä tai jotain tehdä. Hiljalleen sitä sitten uskoi, että oikeasti ei tarvikaan. Että on loma. Ihanaa. Yhtenä päivänä pidettiin äänestys, että mitä tehtäisiin. Äänestyksen voitti lorviminen. Ja sitten lorvittiin. Toki tuli siinä samalla pestyä pyykkiä, siivottua ja muuta pientä. Ihanaa oli se, että sitä sai tehdä kaikessa rauhassa pitkin päivää juuri siinä tahdissa kun huvitti. Ihanaa, kun on aikaa. <3

Kesäkuun alkuun saimme myös uusia jäseniä perheeseen, kun neljä gerbiilityttöstä muutti alakertaan. Tytöt ovat pitkään mankuneet lemmikkiä, ja minä olen ollut vastahankaan. Siinä vaiheessa, kun neidit alkoivat kerätä rahaa karvattomaan kissaan, minä päätin aktivoitua. Jos joku eläin meille tulee, mieluiten sellainen, jolla on oma boksi, missä asustella. Niin, ettei mun matoilleni oksennella, sohvia raavita tai pöydillä hypitä. Mulla on mun reviiri ja eläimillä omansa.

Aluksi olin miettinyt akvaariota. Kunnes töissä päädyin perustamaan akvaariota. Tämän jälkeen päätin pyhästi, että ei todellakaan akvaariota. Raivostuttavaa oli, kun kerta toisensa jälkeen sitä sai nököttää lasin vieressä ja ihmetellä levälaatuja sekä pohtia vastatoimia.

Joku vinkkasi gerbiileistä, että ovat helppoja ja ihania pieniä otuksia. Niitä sitten lähdimme tutkailemaan ja hoitoa opiskelemaan. Nettiä tuli koluttua ilta jos toinenkin. Kun löytyi vielä kasvattaja, joka ei ollut kasvatusvapaalla, lyötiin homma lukkoon. Huhti- toukokuun keräsimme tarvikkeita ja kesäkuun alkuun saimme söpöläiset kotiin.

Myöntää täytyy, että pienen hirvityksen ehdin tästäkin kehittää, kun gerbiilien kotiutumispäivänä kävin eläinkaupasta hakemassa vielä terraarion pohjalle purua. Kaupassa oli kaksi gerbiiliä myynnissä ja niitä sitten siinä katselin. Ja yhtäkkiä jysähti mieleen, että olen illalla hakemassa meille neljä HIIRTÄ. HYYYYYIIII!! Siinä sitten itsesyytöksissä pohdin, että mitä ihmettä olin oikein ajatellut, kun tällaiseen olin päättänyt lähteä mukaan.

Nuppu

Gerbiilityttösten hakureissulle lähdettiin siis varsin jännittävissä tunnelmissa. Tytöt olivat onnesta soikeana ja minä keräilin itseäni. Mutta sitten. Kun ne pienet karvapallerot olivat terraariossaan, suli huoleni täysin. Ihania pieniä nuuskuneniä. Huh. Mutta täytyyhän sitä panikoida, jos siihen tilaisuus on.

Nimi

Sopimus oli, että jokainen saa yhden gerbiilin ja saa myös antaa nimen sille. Tummanharmaa oli kasiveen ja nimeksi tuli Lili. Vaaleanharmaa sai viisiveeltä nimekseen Nuppu. Nuppu on osoittautunut yhtä eläväiseksi tapaukseksi kuin omistajansa. Minä koin hengenheimolaisuutta pienempään valkoiseen tyttöseen, joka tönötti nurkassa ja söi purua. Kun aikansa puputti, sai tämä gerbiili nimekseen Kutteri. Iskän gerbiilin nimi olikin sitten pidemmän pohdinnan tulos. Seuraavana päivänä isukki sitten ilmoitti, että isomman valkoisen nimi on Nimi. Heh.

Kutteri

Lili

Nyt siiten on aikaa ihastella ja tutustua noihin pieniin söpöläisiin. Aamu alkaa lepertelyllä terraarion vieressä ja iltaisin käydään sanomassa hyvät yöt. Tytöt ovat vielä hieman arkoja, kun uusi paikka on tutustuttavana. Nuppu ottaa parhaiten kontaktia ja tulee haistelemaan käsiä uteliaana. Lilikin uskaltaa välillä, mutta äkkinäinen liikahdus saa gerbiilin vilahtamaan kauemmaksi. Valkoiset Kutteri ja Nimi ovat arimmat. Mieluiten katselisivat kauempaa ja jostakin piilosta. Emmeköhän me kaikki kuitenkin tutuiksi tule pikkuhiljaa.