Kesä ja kärpäset
Vihdoin ja viimein kevät, ihanaa! Aurinko lämmittää ja ulos voi vilahtaa vaikka koko päiväksi. Tämä päivä tuli vietettyä kyllä hyvinkin tiiviisti ulkona pihatöissä. Mies teki äitienpäivälahjaksi lupaamaansa kasvihuonetta ja minä... No, sitä sun tätä. Meikäläisen keskittymiskyvyllä kun pitää aloittaa vähintään seitsemän projektia, joista voi sitten päivän aikana saattaa loppuun enintään kaksi. Tänään jatkoin ojaprojektia laittamalla pieniä kiviä ojan reunaan, puhdistin isoimman mansikkapenkin, ruokkosin pienen kasvimaani ja istutin yhdessä tyttöjen kanssa sinne salaatit, porkkanat, persiljat, sipulit ja mut ihanat asiat. Sitten kaivoin autotallin päädystä maata pois aurinkokukkapenkin tieltä. Sitten vielä nyppimistä ja suunnittelua eri puolilla pihaa. I-HA-NAA!
Meidän neitien laskeutuminen kevääseen ei ole käynyt yhtä mutkattomasti kuin perheen aikuisten. Kun joka kevät tulee tytöille yhtä suurena yllätyksenä, että pihalla on ÖTÖKÖITÄ! PALJON! Ensimmäiset pihapäivät ovatkin sitten sitä, että kaksi hysteeristä ötökkäkammoista lietsovat toistensa pelkoja ja kirmaavat sisälle pienimmästäkin surahdukseseta. Yleensä ensin jaksan kärsivällisesti muistuttaa, että ötökät kuuluvat kesään ja paimentaa neidot lempeästi uudelleen ulos. Sitten kun hommaa on jatkunut jo muutaman tunnin, alkaa äänensävy hiukkasen muuttua. Ja lopulta sitten yleensä lupaan peruuttaa kevään ja rakentaa tytöille poterot olkkariin, joissa he voivat sitten suojassa ikkunaverhot alhaalla viettää kesänsä. Tällaisen hieman liioitellun palopuheen jälkeen marssin sitten tuohtuneena alakerran oven kautta pyykinpesukoneen luo laittaakseni pyykkiä koneeseen, kun näin ihan järkyttävän kokoisen hämähäkin vilistämässä kohti pyykkivuorta. No, tuli vähän kiljaistua. Pakkohan se oli, kun se oli sellainen paksu ja karvajalkainen, oksettava. Ja listiminen tapahtui mahdollisimman pitkän apuvälineen kanssa, ettei se vain hyppää kimppuun. Onneksi tytöt eivät kuulleet ulinoitani, olisi saattanut pohja pudota palopuheiltani.
Päivän aikana alkoivat kammot hiljalleen hälvetä, ja pystyttiin olemaan ulkona ilman paniikkia. Käytiin jopa naisväen kesken pienellä pyöräpyrähdyksellä lähikauppaan. Kasiveellä on kammoa pyöräilyä kohtaan, kun on pari kertaa pölähtänyt oikein kunnolla ojaan. Tänä keväänä ei ole vielä kertaakaan pyörän selkään halunnut. Nyt sitten päätin, että mennään, että saadaan sekin ensimmäisen kerran paniikki samaan rahaan alta pois. Tuli ne tutut: "Eikö tää äiti oo sun mielestä vaarallista!?" ja pari muuta kiljahdusta. Neiti viisivee lisäsi kivasti vaarantuntua singahtelemalla kuin solmimaton ilmapallo. Yritä siinä sitten samaan aikaan hillitä pienemmän päättömyyttä ja rohkaista isompaa. Kovin luottavaisesti ei isompi lisää vauhtia, kun juuri olen karjaissut pienempää käyttämään sitä jarrupoljinta vähän useammin. Pyöräilyn opettaminen on kyllä mun akilleen kantapää. Mutta eiköhän me selvitä siitäkin, kun isompikin myönsi reissun jälkeen homman olevan taas ihan kivaa.
Huomenna äitienpäivä. Pitkään on jo kaksi malttamatonta tyttöstä tärissyt ja laskenut öitä äitenpäivän aamuun. Ja huomenna minä "nukun" pitkään ja yllätyn aamun herätyksestä. Se into, millä nuo pienet tättähäärät hommaa suunnittelevat, on kyllä liikuttavan ihanaa. <3
Meidän neitien laskeutuminen kevääseen ei ole käynyt yhtä mutkattomasti kuin perheen aikuisten. Kun joka kevät tulee tytöille yhtä suurena yllätyksenä, että pihalla on ÖTÖKÖITÄ! PALJON! Ensimmäiset pihapäivät ovatkin sitten sitä, että kaksi hysteeristä ötökkäkammoista lietsovat toistensa pelkoja ja kirmaavat sisälle pienimmästäkin surahdukseseta. Yleensä ensin jaksan kärsivällisesti muistuttaa, että ötökät kuuluvat kesään ja paimentaa neidot lempeästi uudelleen ulos. Sitten kun hommaa on jatkunut jo muutaman tunnin, alkaa äänensävy hiukkasen muuttua. Ja lopulta sitten yleensä lupaan peruuttaa kevään ja rakentaa tytöille poterot olkkariin, joissa he voivat sitten suojassa ikkunaverhot alhaalla viettää kesänsä. Tällaisen hieman liioitellun palopuheen jälkeen marssin sitten tuohtuneena alakerran oven kautta pyykinpesukoneen luo laittaakseni pyykkiä koneeseen, kun näin ihan järkyttävän kokoisen hämähäkin vilistämässä kohti pyykkivuorta. No, tuli vähän kiljaistua. Pakkohan se oli, kun se oli sellainen paksu ja karvajalkainen, oksettava. Ja listiminen tapahtui mahdollisimman pitkän apuvälineen kanssa, ettei se vain hyppää kimppuun. Onneksi tytöt eivät kuulleet ulinoitani, olisi saattanut pohja pudota palopuheiltani.
Päivän aikana alkoivat kammot hiljalleen hälvetä, ja pystyttiin olemaan ulkona ilman paniikkia. Käytiin jopa naisväen kesken pienellä pyöräpyrähdyksellä lähikauppaan. Kasiveellä on kammoa pyöräilyä kohtaan, kun on pari kertaa pölähtänyt oikein kunnolla ojaan. Tänä keväänä ei ole vielä kertaakaan pyörän selkään halunnut. Nyt sitten päätin, että mennään, että saadaan sekin ensimmäisen kerran paniikki samaan rahaan alta pois. Tuli ne tutut: "Eikö tää äiti oo sun mielestä vaarallista!?" ja pari muuta kiljahdusta. Neiti viisivee lisäsi kivasti vaarantuntua singahtelemalla kuin solmimaton ilmapallo. Yritä siinä sitten samaan aikaan hillitä pienemmän päättömyyttä ja rohkaista isompaa. Kovin luottavaisesti ei isompi lisää vauhtia, kun juuri olen karjaissut pienempää käyttämään sitä jarrupoljinta vähän useammin. Pyöräilyn opettaminen on kyllä mun akilleen kantapää. Mutta eiköhän me selvitä siitäkin, kun isompikin myönsi reissun jälkeen homman olevan taas ihan kivaa.
Huomenna äitienpäivä. Pitkään on jo kaksi malttamatonta tyttöstä tärissyt ja laskenut öitä äitenpäivän aamuun. Ja huomenna minä "nukun" pitkään ja yllätyn aamun herätyksestä. Se into, millä nuo pienet tättähäärät hommaa suunnittelevat, on kyllä liikuttavan ihanaa. <3
Kommentit
Lähetä kommentti