Kamelin selkä
Sanotaan, että kamelin selän katkaisee jokin pieni asia. Pöydälle läikkynyt maito, ovenkarmiin lyöty varvas, reikä paidassa. Ihan mitä vain pientä ja mitätöntä. Mutta juuri sen verran, että taakka käy liian suureksi. Mun täytyy sanoa, että tämän kamelin selkä on katkeamispisteessä. En osaa sanoa, onko taakka liian suuri vai selkä liian pieni. Nyt vain tuntuu siltä, että haluaisin mennä metsään ihan yksin, nököttää siellä kannon päässä katsomatta kelloa tai ajattelematta mitään. Olla vaan ja antaa aivojen levätä.
Ja miksi metsään? Kahvilassakin voisi olla mukava piiloutua ihmisvilinään. Nurkkapöydässä tuijotella mitään näkemättä. Mutta kun. Nyt näyttää joka helvetin tila olevan uusi mahdollisuus oireille. Kasvosärky, päänsärky, lima nielussa. Viime viikonloppuna kävin Byggmaxissa hakemassa multaa, piipahdin maksamassa sisälle. Jyskytys yltyi kasvoissa ja levisi päähän. Tämän jälkeen menin Hong Kongiin. Kipu pienempi, mutta tunnettavissa erittäin hyvin kuitenkin. Eilen olin kuusiveen kanssa silmälääkärissä, lima alkoi valua nieluun ja ääni sortui. Tämän jälkeen lähdimme silmälasikaupoille uutuuttaan hohtavaan Ratinan ostoskeskukseen. Kasvosärky jysähti päälle.
Mä olen aina halunnut olla mahdollisimman lääkkeetön. Kun astma todettiin, kävin kovaa taistelua itseni kanssa siitä, että todellakin olen ihminen, jolla on säännöllinen lääkitys. Nyt vedän lääkkeitä kuin karkkia. Limakalvotulehdusta rauhoittava lääke tuplana maksimiannoksesta, kipulääke kasvosärkyyn, nenäsuihke nelinkertaisella annoksella ja astmalääke tuplana tuplasta. Ja avaava lääke pitkävaikutteisen avaavan päälle bonuksena. Ja minä mietin, että miten helvetissä tähän päädyttiin? Miksi tämä räjähti käsiin nyt näin voimakkaasti? Ja miksi minä? Ja muutama muukin itsesäälintäyteinen ulinakysymys, jota en nyt tähän viitsi edes laittaa.
Kun olen lukenut ja kuullut tarinoita herkistymisistä, olen aina jotenkin olettanut, että se tapahtuu pikkuhiljaa. Kaipa se minullakin on käynyt niin, mutta nyt seuraukset kyllä tulivat aika rytinällä. Alkusyksystä ei mitään rajoitteita, ja viikko viikolta keho reagoi rajummin ja rajummin. Minä en voi ymmärtää, mitä tapahtui. Ja mitä edelleen tapahtuu.
Taas olen kotona, koska kasvosärky on ollut voimakas, samoin päänsärky. Kuulemma pitää rauhoittaa tilanne ennen kuin menen uudelleen uuteen paikkaan. Että nähdään varmasti, sietääkö keho sitä uutta tilaa. Ja minä tunnen itseni aivan mitättömäksi. Turhaksi. Istun kotona ja ihmettelen, että mitä tapahtui. Yritän ymmärtää, että en enää voi astua jalallanikaan vanhaan työpaikkaani. 12 vuotta samassa paikassa, ja nyt en enää kuulu sinne. Hups vaan, hävisin. Järki sanoo, että siirtäminen oli ainoa oikea ratkaisu. Mutta tunne kertoo jotakin aivan muuta.
Eilinen silmälääkärireissu oli piste iin päälle tähän kaikkeen. Tytön näkö on huonontunut keväästä ja kaikkea muuta mukavaa siihen päälle. Lähete silmäpolille. Juuri kun päästiin toiselta polilta pois, marssimme seuraavalle. Ja minä syytän itseäni, koska kesäisen kouristuskohtauksen jälkeen minä olen lipsunut silmälappuhoidosta. Ennen pysyimme tiukasti kahden tunnin määräajassa per päivä. Sitten kun pelko jostakin suuremmasta pesi mieleen, sitä tuli karsittua kaikki ylimääräinen elämästä pois. Ettei vain aiheuta lisää mitään. Hyvin epälooginen pelko, mutta äiti-ihmiselle niin kovin todellinen. Ja nyt, usean kuukauden lusmuilu on saattanut vaikuttaa näköön. En minä tiedä.
Tänään olen ollut todella väsynyt ja erityisen huono äiti. Illasta ärjäisin kuusiveelle, että tyttö on koko päivän vaan karjunut. Tähän tyttö totesi, että äiti on kyllä koko päivän tiuskinut. Niin. Ehkäpä se on äidin ärsytyskynnys matalammalla, eikä lapsosen äänijänteet voimakkaammalla volyymilla. Tänään ei vain olisi jaksanut sitä 378:aa äiti-huudahdusta, minkä normisti jaksaa.
Taidan napata iltapalan naamariin,painua pehkuihin ja nukkua pitkät yöunet. Jospa huomenna taas tämäkin risukasa huomaisi ne auringonsäteet. Kun onhan niitä. Vaikkapa se hetki, kun istutimme kuusiveen kanssa sata kukkasipulia uuteen kukkapenkkiin. Tai ysiveen ilo, kun paineli kissapuvussa koulun Halloween-juhliin. Tai mies, joka hoitaa ne asiat, jotka minä unohdan. Ja halaa päälle.
Hyvää yötä
Ja miksi metsään? Kahvilassakin voisi olla mukava piiloutua ihmisvilinään. Nurkkapöydässä tuijotella mitään näkemättä. Mutta kun. Nyt näyttää joka helvetin tila olevan uusi mahdollisuus oireille. Kasvosärky, päänsärky, lima nielussa. Viime viikonloppuna kävin Byggmaxissa hakemassa multaa, piipahdin maksamassa sisälle. Jyskytys yltyi kasvoissa ja levisi päähän. Tämän jälkeen menin Hong Kongiin. Kipu pienempi, mutta tunnettavissa erittäin hyvin kuitenkin. Eilen olin kuusiveen kanssa silmälääkärissä, lima alkoi valua nieluun ja ääni sortui. Tämän jälkeen lähdimme silmälasikaupoille uutuuttaan hohtavaan Ratinan ostoskeskukseen. Kasvosärky jysähti päälle.
 |
| Saatiin tilattua uudet lasit alle kymmenen minuutin. Kohtuullisen tehokasta. |
Kun olen lukenut ja kuullut tarinoita herkistymisistä, olen aina jotenkin olettanut, että se tapahtuu pikkuhiljaa. Kaipa se minullakin on käynyt niin, mutta nyt seuraukset kyllä tulivat aika rytinällä. Alkusyksystä ei mitään rajoitteita, ja viikko viikolta keho reagoi rajummin ja rajummin. Minä en voi ymmärtää, mitä tapahtui. Ja mitä edelleen tapahtuu.
Taas olen kotona, koska kasvosärky on ollut voimakas, samoin päänsärky. Kuulemma pitää rauhoittaa tilanne ennen kuin menen uudelleen uuteen paikkaan. Että nähdään varmasti, sietääkö keho sitä uutta tilaa. Ja minä tunnen itseni aivan mitättömäksi. Turhaksi. Istun kotona ja ihmettelen, että mitä tapahtui. Yritän ymmärtää, että en enää voi astua jalallanikaan vanhaan työpaikkaani. 12 vuotta samassa paikassa, ja nyt en enää kuulu sinne. Hups vaan, hävisin. Järki sanoo, että siirtäminen oli ainoa oikea ratkaisu. Mutta tunne kertoo jotakin aivan muuta.
Eilinen silmälääkärireissu oli piste iin päälle tähän kaikkeen. Tytön näkö on huonontunut keväästä ja kaikkea muuta mukavaa siihen päälle. Lähete silmäpolille. Juuri kun päästiin toiselta polilta pois, marssimme seuraavalle. Ja minä syytän itseäni, koska kesäisen kouristuskohtauksen jälkeen minä olen lipsunut silmälappuhoidosta. Ennen pysyimme tiukasti kahden tunnin määräajassa per päivä. Sitten kun pelko jostakin suuremmasta pesi mieleen, sitä tuli karsittua kaikki ylimääräinen elämästä pois. Ettei vain aiheuta lisää mitään. Hyvin epälooginen pelko, mutta äiti-ihmiselle niin kovin todellinen. Ja nyt, usean kuukauden lusmuilu on saattanut vaikuttaa näköön. En minä tiedä.
Tänään olen ollut todella väsynyt ja erityisen huono äiti. Illasta ärjäisin kuusiveelle, että tyttö on koko päivän vaan karjunut. Tähän tyttö totesi, että äiti on kyllä koko päivän tiuskinut. Niin. Ehkäpä se on äidin ärsytyskynnys matalammalla, eikä lapsosen äänijänteet voimakkaammalla volyymilla. Tänään ei vain olisi jaksanut sitä 378:aa äiti-huudahdusta, minkä normisti jaksaa.
Taidan napata iltapalan naamariin,painua pehkuihin ja nukkua pitkät yöunet. Jospa huomenna taas tämäkin risukasa huomaisi ne auringonsäteet. Kun onhan niitä. Vaikkapa se hetki, kun istutimme kuusiveen kanssa sata kukkasipulia uuteen kukkapenkkiin. Tai ysiveen ilo, kun paineli kissapuvussa koulun Halloween-juhliin. Tai mies, joka hoitaa ne asiat, jotka minä unohdan. Ja halaa päälle.
Hyvää yötä
 |
| Sadan sipulin kukkapenkki. Takapiha alkaa hiljalleen muokkautua siihen suuntaan, mihin pitääkin. |
Kommentit
Lähetä kommentti