Kristitty vastaan ateisti

Meillä on jonkin verran puhuttu uskonnosta. En ole sinänsä pyrkinyt tuputtamaan joitakin tiettyjä ajatuksia, vastannut aina lasten kysyessä sillä tavalla, miten itse uskon. Ja ollaan puhuttu myös muista uskonnoista ja siitä, ettei uskota. Vanhempi tuntuu olevan tällä hetkellä enemmän taipuvainen tälle uskomispuolelle. Nuoremman mielipiteistä en ole vielä ennen tätä päivää saanut selvää kuvaa. Ja sitten tuli ruokapöytäkeskustelu:

Kasivee: "Äiti, mikä ikäkausi ihmisen elämässä on lyhin?"
Minä: "Kyllä se varmaankin lapsuus tai nuoruus on."

Yleistä keskustelua ikäkausista tyttöjen kesken...

Kasivee: "Olispa jännää, jos vanhana muuttuis taas lapseksi, eikä tarttis kuolla ollenkaan!"
Kuusivee: "Joo! Joku kättelis sua ja humps! Sä olisit vauva taas ja sitten sen pitäis pitää huolta susta, joka kätteli sua!"
Kasivee: "Joo! Mut mää en oikeen ymmärrä sitä, millanen se Jumala on siellä taivaassa. Kun eihän se ihminen voi olla, kun se on taivaassa. Ja Jeesus. Sehän kuoli, niin eihän se enää ihminen voi olla."
Kuusivee: "Jos ne on kuollu, niin ne on maan alla."
Kasivee: "Mutta kuule, sitten kun kuolee, niin sit menee taivaaseen. Kaikki on menny taivaaseen. Isomummukin meni, kun kuoli. Mietin vaan, että millasina ne menee sinne."
Kuusivee: "HA HA! Meinaaksää, että se arkku lentäis sinne?! Hehee, joku lentävä arkku!"
Kasivee: "Kuule, sitten kun kuollaan niin noustaan kuolleista, niin se Jeesuskin nousi kolmantena pävänä kuolleista!" (Tässä vaiheessa äänensävyssä hyvin opettajamainen vire)
Kuusivee: "Kun kuolee, niin maatuu. Siellä maan alla. Ei ne sieltä mihinkään lähe."

Tässä vaiheessa tytöt hoksasivat, että haarukat puuttui. Ja meikäläinen. Neitokaiset olivat puineet sulassa sovussa maailmankatsomuksiaan vaikka kuinka kauan. Ja minä kuuntelin niin suurella mielenkiinnolla, että sellainen pikkuasia kuin haarukat pääsivät unohtumaan pöydästä. Sitten kuin suun täytti ruoka, jäi nämä hengellisemmät keskustelut toiseen kertaan.