Ruuhkaa ja vuosia

Olen aina ollut lihava. Niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen muistikuva lihavuudestani sijoittuu ekaluokan syksyyn. Istuin luokkani tyttöjen kanssa liikuntatunnin jälkeen pukuhuoneessa ja kuuntelin muiden tyttöjen keskustelua aloitetuista harrastuksista. En enää tarkkaan muista, mitä kukakin oli aloittanut, mutta muistan sen innon ja ylpeyden, millä harrastuksesta kerrottiin. Erityisen ylpeästi joku lausui aloittaneensa tanssin. Se oli aika hieno juttu. Tähän yksi luokkakakaveri kertoi halunneensa aloittaa baletin, mutta hän on kuulemma liian paksu siihen. Baletinopettaja oli näin todennut. Katsoin tuota tyttöä, ja sitten itseäni. Olimme samankokoiset. Tajusin heti, että minäkään en pääsisi balettiin. Olisin liian paksu. Lihava. Heti tuli tarve vetää vaatteet päälle vähän ripeämmin. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olin aivan normaalipainoinen tyttö, kun tunsin ensimmäistä kertaa häpeää kehostani. Olin aina ollut pitkä ikäisekseni, ja kun luokassa järjestyttiin päivittäin pituusjono...

Korona. Tuo kaikkien huulilla pyörivä sana. Päivänpolttava aihe on, pitääkö ne huulet pitää maskin takana vaiko vapaasti kaikkien nähtävillä. Tällä hetkellä suomalaiset asiantuntijat jopa suosittelevat maskin käyttöä, mutta kansa ei täysin ole taipunut tähän suositukseen. Miksiköhän? Maskikeskustelu alkoi jo keväällä.  HS  listasi lokakuisessa artikkelissaan, mitä kaikkea asiantuntijat aiheesta kaikessa viisaudessaan julkisuudessa sanoivat. Oli maskiselvitystä ja maskikauppoja. THL:n kanta tuntui olevan, että maskit eivät hyödytä ketään, eniten hyötyä on käsienpesulla ja aivastushygienialla. Käsienpesulla suojaat itseäsi ja aivastushygienialla muita.  Kuitenkin THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suosittelee 14.4. HS:ssa kangasmaskien käyttöä muiden suojelemiseksi. Siitä neljän päivän päästä tulee THL:n ja STM:n tiedote : " Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu h...

Ja tapahtui niinä päivinä, että terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä opetus- ja kulttuuriministeriöltä tuli suositus, kuinka Suomen maassa oli opetus järjestettävä. Tämä suositus ei todellakaan ollut ensimmäinen ja tapahtui koronan ollessa maailman puheenaiheena. Ja kaikki opettajat menivät kouluihin, kukin omaan kaupunkiinsa.   Ja kyllä. Opetuksen järjestäjät, opettajat sekä muu henkilökunta ovat tutkiskelleet sydämissään näitä suosituksia, joiden meidät pitäisi koronalta pelastaa. Veikkaanpa, että ainakin opetuksen järjestäjäpuoli on tutkiskellut kohtuullisen hartaasti, lähes evankeliumimaisella hartaudella, jotta homma ei räjähtäisi käsiin ensimmäisenä juuri omassa kunnassa.  Miksi tämä koronatilanne ja annetut suositukset sitten niin kovin meitä opettajia ja muita mukana olevia hirvittää? Koska suositukset kokonaisuudessaan ovat mahdottomia noudattaa. Ja sitten kun menee vihkoon, niin keiden päälle kura lentää?  Hyvä esimerkki oli  Iltasanomien  a...

 Mä vihaan aamuja. Lähes yhtä paljon kuin maanantaita. Aamuisin väsyttää, on kiire, tavarat on hukassa ja kaikki menee yksinkertaisesti pieleen. Aina.  Olen aina ollut iltaihminen, iltaisin olen virkeimmilläni. Ihan parasta on vapaa aamu, jolloin voi herätä rauhassa, syödä aamupala kirjaa lukien tai lempiohjelmaa seuraten, yökkäri päällä. Ilman kiirettä ja pakkoa. Ja sitä hemmetin ketutusta, kun aikataulut ei kumminkaan pidä. Kesälomaan mahtui monta ihanaa aamua. Tällä viikolla tämän perheen naiset palasivat karuun arkeen töiden ja koulun alkamisen merkeissä. Kasiveelle, joka on sielultaan osittain koira, tämä ei ollut ongelma eikä mikään. Hän herää loistotuulella ja pomppaa pystyyn kuvitteellinen häntä heiluen. Olenkin aina sanonut, että tämä tyttö ei nukahda. Hän vain menee hetkeksi pois päältä ja käynnistyy aamulla kuin tuliterä auto startatessaan. Ja sitten mennään taas.  Kymppivee onkin sitten perinyt minun aamuvihani. Erityisen ihanaa on pakottaa itsensä aamulla ylö...

Silmälasit on siitä tärkeä apuväline, että ilman niitä on hankalampi olla. Varsinkin tuollaisen pienen ekaluokkalaisen, joka reenaa niin maan kauhiasti lukemista. Seiskavee on ollut jo viime kesänä kovin innokas lukija. Hän luki useamman helppolukuisen kirjan kannesta kanteen ennen ekaluokan alkua. Ihana oli kuunnella, kun neiti istui risti-istunnassa kirjahyllyn edessä ja luki puoliääneen kirjojaan. Se oppimisen riemu oli pitelemätöntä. Silmälaseja on saanut ostaa aika kasan. Kun kolmevuotias saa lasit, ne eivät ole kovin helläkätisessä käytössä. Ensimmäisten lasien kanssa harjoiteltiin ihan vain sitä, että niitä ei viskata nurkkaan, kun iskee kiukku. Senkin jälkeen lapsen kasvaessa laseille sattui ja tapahtui. Muutamista laseista on pudonnut linssi kesken menon. Viimeisimmät lasit rikkoutuivat, kun tyttö kaatui treeneissä tatamilla kasvoilleen ja kehys napsahti poikki. Tämä tapahtui noin 20 minuuttia treenien alun jälkeen, jolloin olimme kiiruhtaneet aivan viime tinkaan treene...

Haikarat eivät oikeasti kuulemma kuljeta vauvoja ovien taakse. Se on vain satua. Hieman iski epäilys, että josko sittenkin on totta, kun taivaasta tipahti naapurin kynnysmatolle vauva. Juu, kyllä! Ihan oikea vauva. Tosin vauva oli toooosi pieni ja sillä oli pitkä häntä. Pienen pieni oravavauva. Viereen mätkähti myös toinen pieni, mutta tämä parka ei osunut yhtä onnekkaasti kynnysmatolle ja kuoli välittömästi. Jos oli haikaran tekosia, niin nyt ei mennyt nappiin eläinlaji eikä kuljetus. Naapuri aikansa seuraili ja odotti, josko kuitenkin emo tulisi hakemaan. Että ehkä ei olisi kuitenkaan hänelle tarkoitettu tämä vauva. Emoa ei kuulunut eikä näkynyt. Pitkän aikaan tuollainen pieni rääpäle ei yksinään pärjää, joten huoli alkoi kasvaa. Naapuri soitteli eläinhoitolat läpi ja kyseli neuvoja. Haki netistä tietoa, kuinka hoitaa pientä oravaa, jos ei emo takaisin ota. Eikä emoa hakenut, joten naapuri haki. Hoitolaan pientä parkaa ei otettu, joten naapuri alkoi keinoemoksi. Ilmoittipa ...

Tälla viikolla aloitimme koulumaailmassa paljon puhuttaneen lähiopetuksen koronarajoitusten varjossa, koulumaailman uuden normaalin. Se työmäärä, mikä näiden kahden viikon eteen on tehty, on aivan käsittämätön. Respektiä vain rehtoreille, aikamoisen rutistuksen olette tehneet. Kun tosiaan kaikki meni uusiksi. Yleensä kouluvuosi aloitetaan kerran, elokuussa. Kun oppilaat astelevat ensimmäistä kertaa koulun pihalle, heitä odottaa tarkka suunnitelma, jossa on pyritty ottamaan huomioon jokainen luokka niin ryhmänä kuin yksilötasolla.  Kesäkeskeytyksen aikana esimiehet ovat pohtineet mm. seuraavia kysymyksiä: Kuka opettaa kässyt ja miten ne sovitetaan lukkariin niin, että kaikille saadaan vuorollaan oma aika kässyluokissa. Miten kieltenopettajien lukkarit rakennetaan, jottei hyppytunteja tulisi oppilaille? Opettajille niitä on välillä vain laitettava. Miten järjestetään uskontojen opetukset ja ET:t? Kuinka sijoitella koulunkäynninohjaajat niin, että heidän työstään saadaan mahdo...