Ope ei tajua koronaa

Korona. Tuo kaikkien huulilla pyörivä sana. Päivänpolttava aihe on, pitääkö ne huulet pitää maskin takana vaiko vapaasti kaikkien nähtävillä. Tällä hetkellä suomalaiset asiantuntijat jopa suosittelevat maskin käyttöä, mutta kansa ei täysin ole taipunut tähän suositukseen. Miksiköhän?

Maskikeskustelu alkoi jo keväällä. HS listasi lokakuisessa artikkelissaan, mitä kaikkea asiantuntijat aiheesta kaikessa viisaudessaan julkisuudessa sanoivat. Oli maskiselvitystä ja maskikauppoja. THL:n kanta tuntui olevan, että maskit eivät hyödytä ketään, eniten hyötyä on käsienpesulla ja aivastushygienialla. Käsienpesulla suojaat itseäsi ja aivastushygienialla muita. 

Kuitenkin THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suosittelee 14.4. HS:ssa kangasmaskien käyttöä muiden suojelemiseksi. Siitä neljän päivän päästä tulee THL:n ja STM:n tiedote:

"Itsetehdyssä maskissa vääränlainen kangasmateriaali voi heikentää keuhkojen terveyttä, kun esimerkiksi mikrokuituja, pölyä tai kangashiukkasia joutuu hengitysteihin. Väärä kangasvalinta voi lisätä hengitysvastusta, jolloin hiilidioksidipitoisuus voi lisääntyä haitallisiin mittoihin. Myös riski sydäntapahtumiin tai astmakohtauksiin voi kasvaa."

Hyvin loogista ja johdonmukaista...

 Eniten tässä pisti naurattamaan THL:n kova huoli keuhkoihin joutuvista kehkojen terveyttä heikentävistä materiaaleista. Kun sitten sisäilmakeskustelussa puhutaan usein huolesta - ei niistä keuhkoihin menevistä materiaaleista. Nyt sitten yksi maski on niin vaarallinen kapistus, että voi heikentää keuhkojen terveyttä. Voikohan maskista saada sen surullisenkuuluisan nosebon?

Toukokuussa niin kovin odotettu maskiselvitys oli vihdoin valmis, ja saimme kuulla mm.seuraavaa:

"Teoriassa kasvosuojus voi jossain määrin ehkäistä käyttäjää levittämästä virusta, mutta ei tarjoa käyttäjälleen suojaa tartunnalta. Suojuksen käyttöön liittyy myös riskejä ja suojainten käytön tulisi olla tarkoituksenmukaista ja hygieenistä. Selvityksessä todetaan, että väärän käytön on katsottu aiheuttavan kohonneen riskin tartuntojen leviämiselle."

Eli ei hyötyä, ei kannata käyttää. Paitsi, että elokuussa THL jo suosittaakin maskin käyttöä. Siitä lähtien saamme kuulla tasaiseen tahtiin eri medioissa, että maskin käyttö kuuluu vastuulliseen käyttäytymiseen erityisesti sellaisilla alueilla, joissa koronatartunnat ovat nousussa. 

Edelleen löytyy poikkeus. Kouluissa ei tarvita maskeja. 

Eilen 3.11. opettajat saivat OAJ:n isolta pomolta, eli puheenjohtajalta Luukkaiselta sähköpostia. Siinä todettiin mm. seuraavaa:

"Suomessa viranomaiset päättävät koronatoimista THL:n näkemyksen mukaisesti. THL:n kanta on, että perusopetuksessa maskeilla ei ole mitään merkitystä. Heidän mukaansa jopa 90 prosenttia suomalaisista käyttää maskeja väärin ja niiden vaikutukset tartuntojen ehkäisyssä ovat minimaalisia. Siksi he eivät suosittele –   eivätkä mitä ilmeisimmin tulevaisuudessakaan – maskipakko varhaiskasvatukseen tai peruskouluun. Lisäksi sairastuneiden lasten määrä on THL:n mukaan poikkeuksellisen pieni suhteessa väkilukuun.  

Suurin osa koronatartunnoista leviää THL:n mukaan tällä hetkellä muissa paikoissa kuin kouluissa ja päiväkodeissa. THL:n asiantuntijoiden mukaan lapset tartuttavat koronavirusta vähemmän eteenpäin kuin aikuiset, eivätkä lapset sairastu koronaan yhtä helposti.  Suurin osa koronatartunnoista leviää perheissä tai vapaa-ajan tilanteissa, kuten juhlissa, ravintolassa tai harrastuksissa. Lisäksi THL:n mukaan kaikista raportoiduista joukkoaltistumisista noin kolmasosa tapahtui päiväkodeissa tai oppilaitoksissa, näistä oppilaitosten joukkoaltistumisista on tullut vähän jatkotartuntoja."  

Jos tämä ope nyt ymmärsi oikein, niin Suomessa vallitsevat nyt seuraavat totuudet:

- Maskia suositellaan vahvasti käyttämään kaupassa, teatterissa, harrastuksissa, julkisessa liikenteessä jne., mutta Luukkaisen mukaan THL on sitä mieltä, että perusopetuksessa maskilla ei ole mitään merkitystä. 90% suomalaisista kun käyttää maskeja väärin ja hyöty on minimaalinen. Siksi ei kannata pitää koulussa maskia. Mutta muualla sitten kannattaa, koska vahvasti suositellaan. Ja olen myös lukenut tapauksista, joissa maskia käyttänyttä opettajaa ei ole määrätty karanteeniin luokka-altistuksen jälkeen. Koska on käyttänyt maskia. Onko tämä tyyppi sattunut aina kuulumaan siihen kymmeneen prosenttiin, osannut käyttää maskia ihan oikein? Ja onko sillä toukokuun selvityksellä enää mitään väliä? Tämä ope ei tajua.

- Sairastuneiden lasten määrä on poikkeuksellisen pieni suhteessa väkilukuun ja suurin osa tartunnoista leviää muualla kuin kouluissa ja päiväkodeissa. Samalla luen vaikkapa Twitteristä ihan tolkun ihmisten analyysiä koronan esiintyvyydestä ikäluokissa. Eli lapset sairastuvat vähemmän kuin muut, mutta sairastuvat kuitenkin aika paljon, mutta eivät sairastu kouluissa, mutta harrastuksissa tai teatterissa voivat sairastua. Tämä ope ei tajua.

- Kuten Tommi Kinnunen osuvasti Twitterissä tuo esiin: Kuinka voi olla mahdollista, että oppilaat ovat luokkahuoneessa täysin vaarattomia, mutta koulun ulkopuolella he ovatkin mahdollinen tartunnanlähde? Kaikki mahdolliset vierailut museoihin sun muihin perutaan riskiin vedoten, mutta samat mussukat voidaan laittaa luokkatilaan aivan huoletta. Kunhan pestään niitä käsiä. Tämä ope ei tajua.

Olen yrittänyt nyt kerta toisensa jälkeen rakentaa jonkinlaista ydintä tai punaista lankaa itselleni tästä korona-maski-lapseteivätsairastu-koulussakoronaeileviä -tapauksesta. Yrittänyt oikein pohtia, että, mikä tässä on nyt totta ja mikä ei. Vähän on nyt sellainen tunne, että ydin on murusina siroteltu tuuleen ja punainen lanka pätkitty Tanhupallon karvamadoiksi. 

Mä. En. Tajua. Tätä. Logiikkaa. 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

Määrittämätön sopeutumishäiriö, somatisaatiotaipumus ja muita mukavia leimoja

Opettajat paskakuskeina