Ei kahta ilman kolmatta, kolmas kerta toden sanoo ja mitä näitä nyt on
Meidän syksy ei ole ollut kovin terve. Neidit ovat poteneet korviaan, yskineet ja olleet räkäisiä. Ja minä en ole kyllä jäänyt jälkeen tässä kisassa. Erotuksena se, että tytöt ovat sairastaneet reiluja räkätauteja. Minä taas en ole ollut juurikaan räkäinen, mutta olen potenut poskionteloita, kurkkukipua, menettänyt ääntäni ja ollut öisin niin tukossa keuhkoista, että kroppa on joutunut käyttämään koko apulihasrepertuaarinsa hengittämiseen. Tämä näkyykin sitten aamuisin, tai enemmänkin tuntuu kun rintakehä ja pallea ovat kuin rekan alle jääneitä. Systemaattinen ja sinnikäs lepäily on auttanut ja nyt alkaa taas muistaa, mitä on virkeähkö olo. Tällä välillä lapsukaiset ovat aloitelleet uutta kierrosta sairastelussa.
Neiti kuusivee sairasti korvatulehduksen muutamia viikkoja sitten. Honotus säilyi ja pään kuvissahan löytyi sivulöydöksenä turpeat poskiontelot. Viime viikon lopulla räkäisyys otti taas uusia kierroksia ja kaveriksi tuli kunnon röhinäyskä. Lauantaina päätimme sitten viedä lääkäriin, kun kuulosti jo aika hurjalta. Mitään onneksi ei löytynyt, joten virusinfektiota potemaan kotiin.
Maanantaina aloitti kasivee korvan ja huonon olon valittamisen. Edellisen kerran kun tyttö valitti korvaansa, ei menty lääkäriin, kun oli niin epämääräistä että ajattelimme johtuvan ihan vain flunssan vaikutuksista korviin. Sitten kun vihdoin sinne korviin kurkattiin, molemmissa korvissa oli äkäinen tulehdus. Siitä jäi vähän sellainen olo, että olisihan sinne lääkäriin voinut mennä aiemminkin.
Kuusivee aloitti myös lämpöilyn, joten päätettiin viedä sitten molemmat, kun olo oli huonompaan suuntaan menossa. Tälläkään kertaa kummallakaan ei mitään, kotiin virusinfektiota potemaan. Minä huokaisin ja ajattelin levon auttavan.
Seuraavana yönä kolmelta kuusivee heräsi sitten valittamaan korvaansa. Minä unenpöppörössä tyynnyttelin ja yritin saada nukkumaan. Kunnes tyttö vinkaisi, ettei pysty olemaan sängyssä. Siinä tajuan,että oikeasti on kipeä. kyllähän olen kuullut korvien tarkastuksen perävalotakuusta. Vaikka ne on juuri katsottu, niin muutaman tunnin päästä tilanne voikin olla aivan toinen. Ja nyt se oli. Yön tunteina ehtikin hyvin varata lääkäriajan. Taas. Ja bingo! Nyt sitten oli tulehdus. Tällä kertaa toisessa korvassa kuin edellinen.
Minusta tuntuu, että minulta puuttuu täysin kyky arvioida lääkärintarvetta. Joko me menemme lääkäriin liian herkästi tai sitten sitä pitkittää ihan liian pitkään. On myös tullut koettua sellainenkin, että kotona on ollut aivan kuoleman kielissä ollut lapsonen ja sitten vihdoin lääkärin vastaanotolle päästyämme tämä sama tyyppi on pomppinut sisään silmät kirkkaina ja virkeänä höpöttäen. Siinä sitten hölmönä selittää, että aamulla kun aika varattiin, oli kyllä toooosi kipeä. Juupajuu.
Ja sitten tuo yöuni. Kun se katkeaa, minusta tulee zombie. Kun joku yöllä itkee jotakin kipeää osaa itsessään, minä olen seuraavan päivän ihan kuutamolla. Tai siis vielä enemmän kuin normaalisti. Tänään taas otin urpoile lääkärissä -päivän. Lääkäri tutkii kuusiveen korvia ja yrittää viritellä keskustelua tytön kanssa samalla. Kysyy, onko jo eskarissa ja tykkääkö olla. Minä silmät ristissä vastailen, ettää juu ja juu. Sitten hoksaan, että enpä minä olekaan eskarissa ja kysymys taisi olla ihan oikeasti tarkoitettu jollekin muulle. Näillä mennään, toivottavasti ensi yö jo nukutaan.
Neiti kuusivee sairasti korvatulehduksen muutamia viikkoja sitten. Honotus säilyi ja pään kuvissahan löytyi sivulöydöksenä turpeat poskiontelot. Viime viikon lopulla räkäisyys otti taas uusia kierroksia ja kaveriksi tuli kunnon röhinäyskä. Lauantaina päätimme sitten viedä lääkäriin, kun kuulosti jo aika hurjalta. Mitään onneksi ei löytynyt, joten virusinfektiota potemaan kotiin.
Maanantaina aloitti kasivee korvan ja huonon olon valittamisen. Edellisen kerran kun tyttö valitti korvaansa, ei menty lääkäriin, kun oli niin epämääräistä että ajattelimme johtuvan ihan vain flunssan vaikutuksista korviin. Sitten kun vihdoin sinne korviin kurkattiin, molemmissa korvissa oli äkäinen tulehdus. Siitä jäi vähän sellainen olo, että olisihan sinne lääkäriin voinut mennä aiemminkin.
Kuusivee aloitti myös lämpöilyn, joten päätettiin viedä sitten molemmat, kun olo oli huonompaan suuntaan menossa. Tälläkään kertaa kummallakaan ei mitään, kotiin virusinfektiota potemaan. Minä huokaisin ja ajattelin levon auttavan.
Seuraavana yönä kolmelta kuusivee heräsi sitten valittamaan korvaansa. Minä unenpöppörössä tyynnyttelin ja yritin saada nukkumaan. Kunnes tyttö vinkaisi, ettei pysty olemaan sängyssä. Siinä tajuan,että oikeasti on kipeä. kyllähän olen kuullut korvien tarkastuksen perävalotakuusta. Vaikka ne on juuri katsottu, niin muutaman tunnin päästä tilanne voikin olla aivan toinen. Ja nyt se oli. Yön tunteina ehtikin hyvin varata lääkäriajan. Taas. Ja bingo! Nyt sitten oli tulehdus. Tällä kertaa toisessa korvassa kuin edellinen.
Minusta tuntuu, että minulta puuttuu täysin kyky arvioida lääkärintarvetta. Joko me menemme lääkäriin liian herkästi tai sitten sitä pitkittää ihan liian pitkään. On myös tullut koettua sellainenkin, että kotona on ollut aivan kuoleman kielissä ollut lapsonen ja sitten vihdoin lääkärin vastaanotolle päästyämme tämä sama tyyppi on pomppinut sisään silmät kirkkaina ja virkeänä höpöttäen. Siinä sitten hölmönä selittää, että aamulla kun aika varattiin, oli kyllä toooosi kipeä. Juupajuu.
Ja sitten tuo yöuni. Kun se katkeaa, minusta tulee zombie. Kun joku yöllä itkee jotakin kipeää osaa itsessään, minä olen seuraavan päivän ihan kuutamolla. Tai siis vielä enemmän kuin normaalisti. Tänään taas otin urpoile lääkärissä -päivän. Lääkäri tutkii kuusiveen korvia ja yrittää viritellä keskustelua tytön kanssa samalla. Kysyy, onko jo eskarissa ja tykkääkö olla. Minä silmät ristissä vastailen, ettää juu ja juu. Sitten hoksaan, että enpä minä olekaan eskarissa ja kysymys taisi olla ihan oikeasti tarkoitettu jollekin muulle. Näillä mennään, toivottavasti ensi yö jo nukutaan.
Kommentit
Lähetä kommentti