Pelkoa, odotusta, arkea, naurua

Nyt alkaa olla viikko kulunut pienen neidin kohtauksesta. Toista kohtausta ei ole tullut ja tyttö on ollut aivan täysin oma aurinkoinen itsensä. Neuron puolelta ei myöskään ole tullut vielä kutsua. Ehdin jo soitella ja kysellä, mitä meinaavat siellä tehdä. Kuulemma aivosähkökäyrästä lähdemme liikkeelle ja sitten lääkäriä. Odottaa voi joutua syyskuulle asti. Mutta kuten eräs lääkärikaveri sanoi, odotus kielii siitä, että eivät pidä hälyttävänä tilannetta. Tähän minä sitten tukeudun kun mielikuvitus lähtee liian villisti laukkaamaan. Kummasti sitä huoli omasta lapsesta pistää kauhuskenaariot liikkeelle.

Sen verran kohtaus säikäytti, että tyttö ei ole sen jälkeen vielä omassa huoneessaan nukkunut. Siis minut, ei lasta. Tytöt puhuvat kepeästi siskon "räkimiskohtauksesta". Ihmetystä vähän herätti, kun raahasin varastoidun lastensängyn meidän sänkymme viereen, että kaikki mahdumme samaan huoneeseen nukkumaan. Ei nyt ihan ideaalitilanne, mutta en vain pysty laittamaan kirppua omaan huoneeseensa. Minä en herännyt kohtaukseen. Reagoin vasta miehen rymistelyyn ja huutoon. Nyt pelottaa, että lapsella tulee kohtaus sängyssä, ja me emme herää. Mitä sitten? Voiko se vahingoittaa pahemmin? Saako silloin riittävästi henkeä? Nyt vielä menemme näin. Aika näyttää, milloin palataan normi-iltoihin. Pakkohan sitä on jossain vaiheessa. Vielä en kuitenkaan halua ajatella sitä.

Muuten on tullut touhuttua pihassa. Lapset ovat saaneet leikkiä kavereiden kanssa paljon, mikä on ihanaa. Minä raivoan lapion kanssa eri puolilla pihaa ja muokkaan sitä mieleisekseni. Ystävältä sain toisen pionin, joten täytyihän sitä hieman laajentaa pionipenkkiä. Vielä unelmoin kolmannesta pionista keskelle penkkiä. 

Uusi istutusalue muokkautuu hiljalleen. Vadelmat sain anopilta alueen päähän. Kivillä rajasin vadelma-alueen erillisiseksi, vadelmilla kun on inhottava tapa mennä sinne, minne ei saisi. Toiselle puolelle siirsin pensasmustikat, kuunliljoja sekä äitienpäiväruusuja. Vielä tarvitaan kuorikatetta aikamoisia määriä, että saan kaikki alueet siistiksi ja yhtenäisen näköiseksi. Mutta tämä on hyvä alku. 

 Tänään siirryin työstämään takapihan toista reunaa. Sinne haluan myös vadelmaa. Terassin vieressä olevan nurmikon haluan myös kaivaa pois ja laittaa soran tilalle. Nurmikko kun on ollut aina kovin epäsiistin näköinen siinä kohdassa. Työsarkaa riittää...

Äiti soitti jossakin vaiheessa ja pyysi iltapalalle. Tarjolla oli mannapuuroa ja mansikkakakkua. Neidit polskivat ensin kylvyssä ja sitten yöpaidat päällä hiukset pyyhenutturalla kippittivät autoon. Kesä on ihana. Voi käväistä vaikka yökkäreissä iltapalalla mummalassa. Autolla pihaan ja siitä sisälle syömään.

 Minä yleensä syön puuron vasta aamulla, joten pyysin evästä mukaan. Saatiin myös vaatteita ja muuta tavaraa kannettavaksi. Sitten kun vaatenyytti ja puuropurkki kainalossa kaivelin kotiovella avaimia laukusta, huomasin tehtävän mahdottomaksi. Ojensin puuron isommalle neidille ja vaatteet toiselle. Ja vihdoin se avain löytyi. Ovesta sisään, eteiseen sulkemaan hälytys, tytöt seurasivat perässä iloisesti jutellen ja toistensa jutuille naureskellen. Käännyin parahiksi näkemään, kun isompi pomppii riemukkaasti eteiseen heiluttaen reippaasti puuropurkkia edestakaisin. Ja juuri sillä hetkellä, kun purkki heilahti eteenpäin kohti minua, kansi aukesi. Jumankauta, kun puuro voikin lentää kaaressa. Minä karjaisen yllätyksestä puuron lätsähtäessä lattialle, matolle, housuilleni ja takilleni. Pieni neiti aloittaa ulinan, koska puuro on hyvää ja nyt se on pilalla. Isompi aloittaa ulinan, koska minä huusin ja se oli vahinko. Minä lähden puuroa valuen keittiöön, kirppu seuraa ulisten perässä, isompi neiti marssii omaan huoneeseen itkemään. Ja iskä. No, tietysti töissä. 

Siinä sitten putsattiin, puunattiin, tilattiin mummalta uudet puurot ja lohduteltiin. Itku muuttui nauruksi, kun hoksattiin, että äitiähän viskattiin juuri puurolla. Ihan hassua. Komea kaari siitä kyllä tulikin. 

Huomenna maanantai. En tykkää.