Maanantai on ruma sana
Ei nää lomamaanantait edelleenkään ole mun juttu. Voisikohan syksyn päiviä tehdä ennakkoon maanantaisin...
Tänä maanantaina heräsin seitsemän jälkeen siihen, että mies ponkaisee sängystä ja juoksee hirveätä vauhtia isomman neidin huoneeseen, missä tytöt nukkuvat siskonpedissä (nyt kesälomalla ovat yökyläilleet toistensa huoneissa). Sitten kuulen, kun mies napakasti käskee pienemmän hengittää ja välissä huutaa minua. Minä nousen ylös puoliunessa ja mietin itsekseni, että onpahan outo uni. En enää muista kävelenkö vai juoksenko muun perheen luokse, mutta siinä vaiheessa kun sinne pääsen, pieni neiti seisoo jo, muttei puhu mitään. Tuijottaa vaan hämmentyneenä ja kuolaa valuu suusta. Ja edelleen minä mietin, että eihän tämä oikeasti tapahdu.
Sitten otan tytön syliin ja yritän viedä toiseen huoneeseen. Tyttö tarraa ovenkarmeihin, eikä halua siskon luota pois. Isosisko pälyilee peiton alla pelokkaana ja yrittää myös saada selvää, mikä härdelli ympärillä on. Sitten lasken tytön pedille, ja kaikki onkin taas hyvin. Neiti juttelee normisti, ja kaikki on ihan niin kuin ennen. Ja minä yritän edelleen herätä ja tajuta, mitä tapahtui.
Mies oli havahtunut korinaan ja tajunnut, että se tulee meidän lapsesta. Kun oli päässyt tytön luo, lapsi oli maannut jäykkänä leuka ylöspäin ja silmät auki. Ja korahdellut. Ihan hirveää. Ja minä en edelleenkään oikein tajunnut. Mietittiin, mitä pitäisi tehdä. Minä tilaan lastenlääkärin lääkäriasemalta ja säädetään. Kunnes sitten lääkärikaveri suorin sanoin käskee päivystykseen, koska kuulostaa ihan kouristelulta. Soitan ja perun lääkärin, lähdemme Acutaan. Siinä vaiheessa minä vasta kunnolla tajuan, ja kädet alkavat täristä.
Siellä sitten tutkitaan ja otetaan verikokeita, eikä mitään poikkeavaa löydy. Päästään kotiin ja lähete laitetaan tytöstä eteenpäin. Kutsu tutkimuksiin tulee joskus, jos katsovat tarpeelliseksi.
Tänään on myös pienen neidin nimipäivä. Tai toisen nimen, koska ensimmäinen nimi on sen verran harvinainen, ettei almanakasta löydy. Ajatuksena oli perheen kesken hieman juhlistaa ja leipoa mokkapaloja. Kutsua isovanhemmat kahville ja antaa pieni muistaminen. Sitten kun viiden jälkeen Acutasta kotiuduimme, energiaa pursuava pieni neiti halusi leipoa ne mokkapalat, joista oli niin paljon puhuttu. Ja mehän leivottiin. Pohja meni persiilleen, oli kaukana tasaisesta. Onneksi maku oli kohdillaan ja kuorrutteella saa ihmeitä aikaan ulkomuodolle.
Isovanhemmat tulivat ja nimipäiväsankari oli ikionnellinen. Kun oli lääkäristäkin saanut palkinnoksi pienen nallen. Ja lahjoja muilta. Ja leipoa mokkapaloja. Ja olla juhlissa. Ja laittaa mekon päälle.
Äiti ei oikein tiedä, miten olla. Minulla on aina ollut sellainen ajatus, että herään vaikka syvimmästä unesta, jos minun lapsillani on hätä. Että minä suojelen. No, en herännyt. Jotenkin tuli niin paskaäitifiilis. Mitä olisi seurannut, jos mies ei olisi herännyt? Ja mitä ensi yönä? Uskallanko nukkua? Voiko se tulla uudelleen? Taytyy myöntää, että nyt on kyllä todella epävarma olo. Ja tuo pieni kirppu säteilee kuin aurinko, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maailman paras nimipäivä kuulemma.
Tänä maanantaina heräsin seitsemän jälkeen siihen, että mies ponkaisee sängystä ja juoksee hirveätä vauhtia isomman neidin huoneeseen, missä tytöt nukkuvat siskonpedissä (nyt kesälomalla ovat yökyläilleet toistensa huoneissa). Sitten kuulen, kun mies napakasti käskee pienemmän hengittää ja välissä huutaa minua. Minä nousen ylös puoliunessa ja mietin itsekseni, että onpahan outo uni. En enää muista kävelenkö vai juoksenko muun perheen luokse, mutta siinä vaiheessa kun sinne pääsen, pieni neiti seisoo jo, muttei puhu mitään. Tuijottaa vaan hämmentyneenä ja kuolaa valuu suusta. Ja edelleen minä mietin, että eihän tämä oikeasti tapahdu.
Sitten otan tytön syliin ja yritän viedä toiseen huoneeseen. Tyttö tarraa ovenkarmeihin, eikä halua siskon luota pois. Isosisko pälyilee peiton alla pelokkaana ja yrittää myös saada selvää, mikä härdelli ympärillä on. Sitten lasken tytön pedille, ja kaikki onkin taas hyvin. Neiti juttelee normisti, ja kaikki on ihan niin kuin ennen. Ja minä yritän edelleen herätä ja tajuta, mitä tapahtui.
Mies oli havahtunut korinaan ja tajunnut, että se tulee meidän lapsesta. Kun oli päässyt tytön luo, lapsi oli maannut jäykkänä leuka ylöspäin ja silmät auki. Ja korahdellut. Ihan hirveää. Ja minä en edelleenkään oikein tajunnut. Mietittiin, mitä pitäisi tehdä. Minä tilaan lastenlääkärin lääkäriasemalta ja säädetään. Kunnes sitten lääkärikaveri suorin sanoin käskee päivystykseen, koska kuulostaa ihan kouristelulta. Soitan ja perun lääkärin, lähdemme Acutaan. Siinä vaiheessa minä vasta kunnolla tajuan, ja kädet alkavat täristä.
Siellä sitten tutkitaan ja otetaan verikokeita, eikä mitään poikkeavaa löydy. Päästään kotiin ja lähete laitetaan tytöstä eteenpäin. Kutsu tutkimuksiin tulee joskus, jos katsovat tarpeelliseksi.
Tänään on myös pienen neidin nimipäivä. Tai toisen nimen, koska ensimmäinen nimi on sen verran harvinainen, ettei almanakasta löydy. Ajatuksena oli perheen kesken hieman juhlistaa ja leipoa mokkapaloja. Kutsua isovanhemmat kahville ja antaa pieni muistaminen. Sitten kun viiden jälkeen Acutasta kotiuduimme, energiaa pursuava pieni neiti halusi leipoa ne mokkapalat, joista oli niin paljon puhuttu. Ja mehän leivottiin. Pohja meni persiilleen, oli kaukana tasaisesta. Onneksi maku oli kohdillaan ja kuorrutteella saa ihmeitä aikaan ulkomuodolle.
Isovanhemmat tulivat ja nimipäiväsankari oli ikionnellinen. Kun oli lääkäristäkin saanut palkinnoksi pienen nallen. Ja lahjoja muilta. Ja leipoa mokkapaloja. Ja olla juhlissa. Ja laittaa mekon päälle.
Äiti ei oikein tiedä, miten olla. Minulla on aina ollut sellainen ajatus, että herään vaikka syvimmästä unesta, jos minun lapsillani on hätä. Että minä suojelen. No, en herännyt. Jotenkin tuli niin paskaäitifiilis. Mitä olisi seurannut, jos mies ei olisi herännyt? Ja mitä ensi yönä? Uskallanko nukkua? Voiko se tulla uudelleen? Taytyy myöntää, että nyt on kyllä todella epävarma olo. Ja tuo pieni kirppu säteilee kuin aurinko, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Maailman paras nimipäivä kuulemma.
Kommentit
Lähetä kommentti