Pitkän päivän loputon ilta
On päiviä, ja sitten on pitkiä päiviä. Ja sitten on vielä helvetin piinallisia ja pitkiä iltoja. Yleensä ne on niitä, jolloin mies on iltavuorossa. Tuolloin ollaan Acutassa imemässä nenään mennyttä maissia pois, tarkistellaan päälleen lentäneen lapsosen kuntoa viisi minuuttia viimeisen lääkärikeskuksen sulkeutumisen jälkeen tai ihan vain oksennellaan ja sekoillaan yleisesti. Sillä tavalla sopivasti, että äiti saa tuntea itsensä juuri mukavalla tavalla riittämättömäksi.
Erityisen lämpimänä mieleeni on painunut muisto vuosien takaa, kun olimme juuri muuttaneet nykyiseen taloomme. Talo on edelliseen verrattuna rauhallisemmalla alueella ja alkuun hiljaisuuteen totuttelu vei aikaa meiltä kaikilta, erityisesti esikoiseltamme. Kuopus oli muuttaessamme viikon vanha, joten hän ei totutellut muuhun kuin elämään kohdun ulkopuolella.
Ensimmäiset illat yksin kahden lapsen kanssa olivat katastrofaalisia. Tuolloin kolmevuotias esikoisemme säikähteli jokaista rapsahdusta ja outoa ääntä ja kiljui pelkojaan ilmoille. Tähän sitten yleensä yhtyi pienempi neiti. Eräänä iltana kun vauva nukkui olkkarissa, suihkuttelin esikoista iltapesuilla. Tyttö oli suihkun alla ja minä kyykyttelen vieressä suihku kädessä. Yhtäkkiä tyttö kuulee tuuletuksen hurinan ja on aivan varma, että se on jotakin ehdottoman vaarallista. Ensireaktionaan neiti takertuu kaulaani, jolloin minä putoan vaatteineni päivineni nelinkontin suihkun lattialle ja suihku putoaa lattialle suihkuttamaan vesikaarta päällemme. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, kolmevee kauhun antamilla voimillaan kiipeää niskaani ja takertuu siihen huutamaan. Kuopus herää olkkarissa huutoon ja yhtyy kuoroon. Siinä minä konttaan ja yritän saada niskaan juuttunutta kirkuvaa takiaista irti samalla kun päälle suihkuaa vettä ja olkkarin huuto alkaa rikkoa lasisia esineitä.
Jollakin ihmeellä siitäkin selvittiin ja nykyään koko homma naurattaa. Silloin kyllä teki mieli hieman heijata itseään nurkassa illan päätteeksi. Nykyään lasten kasvaessa meno on onneksi laantunut hieman, mutta silti tulee vastaan päiviä (erityisesti iltoja), jotka ovat... No, vain ovat.
Aamu alkoi lentsulla. Parisen tuntia meni, että henki kulki, ajatuksesta puhumattakaan. Kieli pitkällä kävin ihastelemassa pihaa ja aloitettuja lapiohommia, mutta ei voinut jatkaa millään. Positiivista oli se, että mattosavottani oli ajoitettu juuri ja juuri sopivasti, aamusta korjasin pois viimeisiä pestyjä ja kuivuneita mattoja ennen sateen alkua. Jei!
Iltaa kohden homma on mennyt kyllä sitten persiilleen. Kasivee oli livistänyt kaverin pihasta läheiseen rantaan ja uinut vaatteet päällä ja kumpparit jalassa. Ja kun ei todellakaan vielä ole ollut lupaa lähteä vaeltelemaan yhtään minnekään vieraaseen paikkaan, saatikka sitten rantaan. Kaverin järkyttynyt äiti oli sitten tyttöset rannasta kiikuttanut litimärkinä takaisin. Ja siinä sitten selviteltiin.
Gerbiilejä ajattelin nopeasti käydä moikkaamassa alakerrassa, kun tytöt lukevat/kuuntelevat satuja. Tänään kun ei vielä oltu ehditty niitä totuttaa meihin. Nostin ritilän ja lasin tuolille, otin gerbiilin ja istuin tuolille suoraan lasin päälle. Mukavasti risahti. Siinä sitten pieni siivousoperaatio ja jumalaton virittely terran toisen puolen peittämiseksi.
Sitten kuuluu jo huuto, kun viisiveen Miina ja Manu CD oli juuttunut. Minä lupasin lukea loppuun. Miina ja Manu olivat kierrättämässä roskia. Viimeisellä sivulla käytiin läpi erilaisia merkkejä, joita voi terveydelle vaarallisissa aineissa olla. Ja siitä se sitten lähti. Huuto. Viisivee oli AIVAN VARMA, että hän heti seuraavan kerran ulkoillessaan löytää jonkun VAARALLISEN jutun ja nielee sen VAHINGOSSA. Ja sitten hänelle sattuu VAARALLISTA! Aivan hysteerinen huuto. Sitten tulikin mieleen tuhmat, jotka voi tulla ja napata ja kaikki muukin pelottava. Sinänsä yllättävää, kun tämä viisivee on ollut tähän asti kohtuullisen peloton. Ei tullut mieleenkään, että Miina ja Manu on liian pelottavaa iltalukemista. Mielessäni kyllä kuvittelin vääntäväni Miinan ja Manun niskat nurin, kun tällaisen huudon saivat aikaan.
Sitten alkoi jo kasiveetäkin hirvittää, kun pikkusisko oli huutanut tunnin pelkoaan ilmoille. Ei auttanut halit, silitykset, laulut, juttelut, ei mitkään. Kuulemma tästä lähtien on turvassa VAIN ÄIDIN kanssa. Ja kasivee sipsuttelee viereen kertomaan jostain kauhupelistä, jonka kaveri oli näyttänyt ilman lupaa kännykästään. Saatana. Ei auta, vaikka kontrolloi lapsen kännyä. Pikkusisko sai lisää huudon aihetta.
Minä päätin ottaa hyvin hetkeen sidotun lähestymistavan: Onko nyt näkyvissä jotain, joka kertoisi vaarasta? Onko jotain, joka poikkeaa normaalista? Onko savua, onko rikkinäisiä ikkunoita? Tässä vaiheessa tyttöset lisäsivät pelkolistaansa tulipalot ja ikkunan takaa tulevat hirviöt. Minä taputtelin itseäni selkään onnistuneesta taktiikasta ja suunnittelin työntäväni nastoja kieleeni. Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Seuraavaksi laitoin homman lekkeriksi. Verhon takaa ei tule muuta kuin isin likainen paita ja äitin hikiset lenkkitossut. Huutonaurua. Huh. Vieläkin valvovat, mutta nyt jo rauhallisempana. Minä partioin lähellä ja odotan, että nukahtavat. Että tällainen ilta. Mielenkiinnolla odotan huomista.
Erityisen lämpimänä mieleeni on painunut muisto vuosien takaa, kun olimme juuri muuttaneet nykyiseen taloomme. Talo on edelliseen verrattuna rauhallisemmalla alueella ja alkuun hiljaisuuteen totuttelu vei aikaa meiltä kaikilta, erityisesti esikoiseltamme. Kuopus oli muuttaessamme viikon vanha, joten hän ei totutellut muuhun kuin elämään kohdun ulkopuolella.
Ensimmäiset illat yksin kahden lapsen kanssa olivat katastrofaalisia. Tuolloin kolmevuotias esikoisemme säikähteli jokaista rapsahdusta ja outoa ääntä ja kiljui pelkojaan ilmoille. Tähän sitten yleensä yhtyi pienempi neiti. Eräänä iltana kun vauva nukkui olkkarissa, suihkuttelin esikoista iltapesuilla. Tyttö oli suihkun alla ja minä kyykyttelen vieressä suihku kädessä. Yhtäkkiä tyttö kuulee tuuletuksen hurinan ja on aivan varma, että se on jotakin ehdottoman vaarallista. Ensireaktionaan neiti takertuu kaulaani, jolloin minä putoan vaatteineni päivineni nelinkontin suihkun lattialle ja suihku putoaa lattialle suihkuttamaan vesikaarta päällemme. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, kolmevee kauhun antamilla voimillaan kiipeää niskaani ja takertuu siihen huutamaan. Kuopus herää olkkarissa huutoon ja yhtyy kuoroon. Siinä minä konttaan ja yritän saada niskaan juuttunutta kirkuvaa takiaista irti samalla kun päälle suihkuaa vettä ja olkkarin huuto alkaa rikkoa lasisia esineitä.
Jollakin ihmeellä siitäkin selvittiin ja nykyään koko homma naurattaa. Silloin kyllä teki mieli hieman heijata itseään nurkassa illan päätteeksi. Nykyään lasten kasvaessa meno on onneksi laantunut hieman, mutta silti tulee vastaan päiviä (erityisesti iltoja), jotka ovat... No, vain ovat.
Aamu alkoi lentsulla. Parisen tuntia meni, että henki kulki, ajatuksesta puhumattakaan. Kieli pitkällä kävin ihastelemassa pihaa ja aloitettuja lapiohommia, mutta ei voinut jatkaa millään. Positiivista oli se, että mattosavottani oli ajoitettu juuri ja juuri sopivasti, aamusta korjasin pois viimeisiä pestyjä ja kuivuneita mattoja ennen sateen alkua. Jei!
Iltaa kohden homma on mennyt kyllä sitten persiilleen. Kasivee oli livistänyt kaverin pihasta läheiseen rantaan ja uinut vaatteet päällä ja kumpparit jalassa. Ja kun ei todellakaan vielä ole ollut lupaa lähteä vaeltelemaan yhtään minnekään vieraaseen paikkaan, saatikka sitten rantaan. Kaverin järkyttynyt äiti oli sitten tyttöset rannasta kiikuttanut litimärkinä takaisin. Ja siinä sitten selviteltiin.
Gerbiilejä ajattelin nopeasti käydä moikkaamassa alakerrassa, kun tytöt lukevat/kuuntelevat satuja. Tänään kun ei vielä oltu ehditty niitä totuttaa meihin. Nostin ritilän ja lasin tuolille, otin gerbiilin ja istuin tuolille suoraan lasin päälle. Mukavasti risahti. Siinä sitten pieni siivousoperaatio ja jumalaton virittely terran toisen puolen peittämiseksi.
Sitten kuuluu jo huuto, kun viisiveen Miina ja Manu CD oli juuttunut. Minä lupasin lukea loppuun. Miina ja Manu olivat kierrättämässä roskia. Viimeisellä sivulla käytiin läpi erilaisia merkkejä, joita voi terveydelle vaarallisissa aineissa olla. Ja siitä se sitten lähti. Huuto. Viisivee oli AIVAN VARMA, että hän heti seuraavan kerran ulkoillessaan löytää jonkun VAARALLISEN jutun ja nielee sen VAHINGOSSA. Ja sitten hänelle sattuu VAARALLISTA! Aivan hysteerinen huuto. Sitten tulikin mieleen tuhmat, jotka voi tulla ja napata ja kaikki muukin pelottava. Sinänsä yllättävää, kun tämä viisivee on ollut tähän asti kohtuullisen peloton. Ei tullut mieleenkään, että Miina ja Manu on liian pelottavaa iltalukemista. Mielessäni kyllä kuvittelin vääntäväni Miinan ja Manun niskat nurin, kun tällaisen huudon saivat aikaan.
Sitten alkoi jo kasiveetäkin hirvittää, kun pikkusisko oli huutanut tunnin pelkoaan ilmoille. Ei auttanut halit, silitykset, laulut, juttelut, ei mitkään. Kuulemma tästä lähtien on turvassa VAIN ÄIDIN kanssa. Ja kasivee sipsuttelee viereen kertomaan jostain kauhupelistä, jonka kaveri oli näyttänyt ilman lupaa kännykästään. Saatana. Ei auta, vaikka kontrolloi lapsen kännyä. Pikkusisko sai lisää huudon aihetta.
Minä päätin ottaa hyvin hetkeen sidotun lähestymistavan: Onko nyt näkyvissä jotain, joka kertoisi vaarasta? Onko jotain, joka poikkeaa normaalista? Onko savua, onko rikkinäisiä ikkunoita? Tässä vaiheessa tyttöset lisäsivät pelkolistaansa tulipalot ja ikkunan takaa tulevat hirviöt. Minä taputtelin itseäni selkään onnistuneesta taktiikasta ja suunnittelin työntäväni nastoja kieleeni. Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan.
Seuraavaksi laitoin homman lekkeriksi. Verhon takaa ei tule muuta kuin isin likainen paita ja äitin hikiset lenkkitossut. Huutonaurua. Huh. Vieläkin valvovat, mutta nyt jo rauhallisempana. Minä partioin lähellä ja odotan, että nukahtavat. Että tällainen ilta. Mielenkiinnolla odotan huomista.
Kommentit
Lähetä kommentti