Havaintoja yläkoulusta
Nonni. Nyt mulla on lempinimi. Tai ensimmäinen, jonka vahingossa kuulin. Mä olen kuulemma natsi. Toki lempinimet voivat olla mielikuvituksellisimpia silloin, kun aikuisia ei ole lähellä, eikä kyseessä ole käytäväpurnaus toiselle opettajalle. Mutta natsi on ihan jees, otan sen lämmöllä vastaan. Tarkoittanee sitä, etteivät nämä kullanmurut enää hoopota mua ihan sata-nolla erinäisissä tilanteissa.
Havainnointi on tuonut taas uusia päätelmiä noista hormonien täyttämistä tunnekuohuista, joita teini-ikäisiksi kutsutaan. Esimerkiksi se, että näillä miespuolisilla nuorilla on aivan suunnattoman suuri tarve saada aikuisen huomio. Ja heidän aivosopukoissaan paras tapa saada se huomio on tehdä jotakin älytöntä, huutaa niin jumalattomasti omaa olemassaoloaan maailmalle tai ihan vain perinteisesti tehdä jotakin kiellettyä. Kaikki käy, kunhan vain pääsee vähän testaamaan, huomaako joku.
Myös kosketus kaveriin on tärkeää. Mutta koska pojat ei halaile, niin ne osoittavat hellyyttään ottamalla niskalenkin, runttaamalla kaverin seinään tai ihan vain aloittamalla reippaan painimatsin. Kaverista irti pysyminen tuntuu olevan täysi mahdottomuus.
Olen myös huomannut, että teinit ovat laumaeläimiä. Kun yksi pysähtyy, kaikki pysähtyvät. Kun tähän lisätään teini-ikäisten selvä herkkyys lämpötilanvaihteluille sekä allergisuus raittiille ilmalle, nämä laumat tuppaavat jumittumaan ulko-ovien läheisyyteen välituntien aluissa. Tällöin sinun täytyy saada muutama liikkeelle uhkailun, vitsailun, raivoamisen, lepertelyn ja huutamisen yhdistelmällä. Kun muutama saadaan ovesta ulos, lauma yleensä seuraa perässä. Ilmiö on nähty myös ummetuslääkemainoksissa. Kun tukos on pehmitetty, kaikki soljuu mukavasti eteenpäin.
Vaikka nuorten herkkyys lämpötilaeroille onkin ilmeinen, jotkin kehonosat eivät selvästi reagoi kylmyyteen. Tällaisia kehonosia ovat mm. nilkat, kädet, kaula sekä pään alue. Näillä alueilla heillä on selvästi jonkinsorttinen itseohjautuva lämmitysjärjestelmä, sillä täti-ihmisen samat osa-alueet putoaisivat irti niillä kylmyysasteilla, joilla nämä teinit vielä niitä paljaana pitävät. Ihmeellistä.
Täti-ihminen on huomannut myös sen, että nykyään on vaikeampi olla teini, kuin täti-ihmisen omassa nuoruudessa. Some on vaikea paikka. Jatkuvasti on pohdittava, onko postattava kuva riittävän cool, montako tykkäystä kuva saa vai haukutaanko se maan rakoon. Puhumattakaan nettikiusaamisesta, mokailusta tallentavien kännyköiden aikakaudella ja muista lieveilmiöistä. Nykyään kun oma moka voi levitä yhdellä napinpainalluksella sadoille ja tuhansille ihmisille. Eikä leima tunnu hälvenevän millään. Rankkaa.
Kaikkinensa noissa kännykkä kourassa vaeltavissa kullanmuruissa on jotakin niin hurmaavaa, että sitä huomaa oikeasti pitävänsä työskentelystä heidän kanssaan. En olisi kyllä ikinä uskonut. Älä koskaan sano ei koskaan.
Havainnointi on tuonut taas uusia päätelmiä noista hormonien täyttämistä tunnekuohuista, joita teini-ikäisiksi kutsutaan. Esimerkiksi se, että näillä miespuolisilla nuorilla on aivan suunnattoman suuri tarve saada aikuisen huomio. Ja heidän aivosopukoissaan paras tapa saada se huomio on tehdä jotakin älytöntä, huutaa niin jumalattomasti omaa olemassaoloaan maailmalle tai ihan vain perinteisesti tehdä jotakin kiellettyä. Kaikki käy, kunhan vain pääsee vähän testaamaan, huomaako joku.
Myös kosketus kaveriin on tärkeää. Mutta koska pojat ei halaile, niin ne osoittavat hellyyttään ottamalla niskalenkin, runttaamalla kaverin seinään tai ihan vain aloittamalla reippaan painimatsin. Kaverista irti pysyminen tuntuu olevan täysi mahdottomuus.
Olen myös huomannut, että teinit ovat laumaeläimiä. Kun yksi pysähtyy, kaikki pysähtyvät. Kun tähän lisätään teini-ikäisten selvä herkkyys lämpötilanvaihteluille sekä allergisuus raittiille ilmalle, nämä laumat tuppaavat jumittumaan ulko-ovien läheisyyteen välituntien aluissa. Tällöin sinun täytyy saada muutama liikkeelle uhkailun, vitsailun, raivoamisen, lepertelyn ja huutamisen yhdistelmällä. Kun muutama saadaan ovesta ulos, lauma yleensä seuraa perässä. Ilmiö on nähty myös ummetuslääkemainoksissa. Kun tukos on pehmitetty, kaikki soljuu mukavasti eteenpäin.
Vaikka nuorten herkkyys lämpötilaeroille onkin ilmeinen, jotkin kehonosat eivät selvästi reagoi kylmyyteen. Tällaisia kehonosia ovat mm. nilkat, kädet, kaula sekä pään alue. Näillä alueilla heillä on selvästi jonkinsorttinen itseohjautuva lämmitysjärjestelmä, sillä täti-ihmisen samat osa-alueet putoaisivat irti niillä kylmyysasteilla, joilla nämä teinit vielä niitä paljaana pitävät. Ihmeellistä.
Täti-ihminen on huomannut myös sen, että nykyään on vaikeampi olla teini, kuin täti-ihmisen omassa nuoruudessa. Some on vaikea paikka. Jatkuvasti on pohdittava, onko postattava kuva riittävän cool, montako tykkäystä kuva saa vai haukutaanko se maan rakoon. Puhumattakaan nettikiusaamisesta, mokailusta tallentavien kännyköiden aikakaudella ja muista lieveilmiöistä. Nykyään kun oma moka voi levitä yhdellä napinpainalluksella sadoille ja tuhansille ihmisille. Eikä leima tunnu hälvenevän millään. Rankkaa.
Kaikkinensa noissa kännykkä kourassa vaeltavissa kullanmuruissa on jotakin niin hurmaavaa, että sitä huomaa oikeasti pitävänsä työskentelystä heidän kanssaan. En olisi kyllä ikinä uskonut. Älä koskaan sano ei koskaan.
Kommentit
Lähetä kommentti