Aika vetävä peli
Minua on viime viikkoina lähestynyt useampi mieshenkilö. He hymyilevät, katsovat silmiin ja juttelevat mukavia. Kyselevät ja ovat kiinnostuneita, kuuntelevat aidosti. Voisi jo ihmetellä, että onko kevät villinnyt kaksilahkeiset. Tai mukava olisi ajatella, että tämä keski-ikää kolkutteleva rouvashenkilö olisi sen verran vetävä peli, että aiheuttaisi kohahduksia parkkipaikalla. Keskusteluissa kun kuitenkin on ollut jonkinsorttinen ihaileva sävy ja vihjaus oman vaihtamisesta uuteen versioon.
Mutta se en ole minä. Se on mun auto. Se vetävä peli. Kato kun sähköauto. Joka hemmetin kerran mun on tehnyt mieli kysyä, että miten helvetissä te edes tiedätte tuon valkoisen nelipyörän olevan sähköllä kulkeva. Sehän on Opel. Ihan samaltahan se näyttää kuin muutkin autot.
Mun kriteerit autolle on väri ja avaimet. Pitää olla kivan värinen ja söpöt avaimet. Mä kutsun niitä kullanmuruiksi ja pirulaisiksi, silittelen konepeltiä ja maanittelen, kun nikottelevat. Tai sadattelen ja uhkailen kun eivät tottele. Ja nyt mun viereen liimautuu miehiä keskustelemaan tekniikasta. OMG. Mä toivon, että näissä keskusteluissa olisi mukana mun mies, eikä minä. Ja luulenpa, että niin ne vastapuoletkin toivoo. Jospa rupeen jakamaan mun miehen numeroa niille.
Olen kuitenkin oppinut sen peruslitanian, mitä mulle on tankattu sähköauton periaatteista. Ja onko bensamoottoria. Ja vuosimalli. Ja kauanko ollut. Ja mitä kuluttaa. Ja miten ladataan. Ehkä jossain vaiheessa pystyn puhumaan tekniikasta lähes uskottavasti.
Mutta se en ole minä. Se on mun auto. Se vetävä peli. Kato kun sähköauto. Joka hemmetin kerran mun on tehnyt mieli kysyä, että miten helvetissä te edes tiedätte tuon valkoisen nelipyörän olevan sähköllä kulkeva. Sehän on Opel. Ihan samaltahan se näyttää kuin muutkin autot.
Mun kriteerit autolle on väri ja avaimet. Pitää olla kivan värinen ja söpöt avaimet. Mä kutsun niitä kullanmuruiksi ja pirulaisiksi, silittelen konepeltiä ja maanittelen, kun nikottelevat. Tai sadattelen ja uhkailen kun eivät tottele. Ja nyt mun viereen liimautuu miehiä keskustelemaan tekniikasta. OMG. Mä toivon, että näissä keskusteluissa olisi mukana mun mies, eikä minä. Ja luulenpa, että niin ne vastapuoletkin toivoo. Jospa rupeen jakamaan mun miehen numeroa niille.
Olen kuitenkin oppinut sen peruslitanian, mitä mulle on tankattu sähköauton periaatteista. Ja onko bensamoottoria. Ja vuosimalli. Ja kauanko ollut. Ja mitä kuluttaa. Ja miten ladataan. Ehkä jossain vaiheessa pystyn puhumaan tekniikasta lähes uskottavasti.
Kommentit
Lähetä kommentti