Saatanallinen etäkoulu ja koronakeppihevonen

Loma loppui sillä samalla hetkellä, kun STM ja Kiuru vetäisivät keskusteluun etäkoulun. Vaikka kuinka yritti pitää lomamoodia yllä, sitä kuitenkin alkoi pohtia, mikä sotku töissä maanantaina odottaa. Toki tiesin, että etäkoulu ei tule tapahtumaan, mutta jännityksellä jäin odottamaan, mitä ratkaisuja koulumaailmaan tuodaan etäkoulun tilalle. Jospa annetaan jo Aikuisten Oikeasti Erittäin Vahva maskisuositus. Tai ollaan vielä vähän väljemmin.

Odotetusti infektiolääkärit kiiruhtivat torppaamaan etäkouluajatuksen, koska "lapset sairastavat lievästi, eikä etäkoulu auta koronatilanteeseen." Etäkoulun huonoutta perusteltiin myös sillä, että kun siihen mennään, tartuntojen valossa sitä ei voida sitten purkaa. What?

Twitterissä ehdittiin taas irvailla opettajien hauraudella, kun rokotetut opet pelkää koronaa. Kyse ei ole opettajista. Kyse on siitä huolesta, onnistuuko lähiopetus, jos omikron leviää kouluissa. Kun tartuntoja popsahtelee sinne sun tänne, kokonainen koululuokka tulee olemaan harvinaisuus. Opetussuunnitelma ei tunnista parin viikon koronataukoa silloin tällöin, vaan eteenpäin paahdetaan joka viikko. Tässä, jos missä tulee niitä putoamisia. Vaarana on myös, että opettajahenkilöstön sairastuessa lähikoulusta tulee säilytyspaikka, jossa kukaan ei opi mitään. Siinä vaiheessa yritetään vain selvitä päivästä toiseen. 

Vielä viikko sitten puhuttiin paljon terveydenhuollon kantokyvystä. Siitä, että äärirajoilla mennään. Ymmärsin, että vaikean tilanteen takia tartuntamääriä pitää hallita ja omikronin helpon tarttuvuuden vuoksi tarvitaan rajoituksia. Nyt kun se saatanallinen etäkoulu on otettu keskusteluun, huoli kantokyvystä siirtyi huoleen lasten hyvinvoinnista. 

Huoli lasten hyvinvoinnista on aina tervetullut huoli opettajan näkökulmasta. Kun päättäjät ovat tästä huolissaan, opettaja pissii hunajaa. Jospa jotakin tapahtuisi resurssipuolella. Mutta kun huolesta tehdään keppihevonen jonkinlaiseen outoon koronanokitteluun julkisuudessa, ope ei voi muuta kuin kiristellä hampaitaan raivosta. 

En edelleenkään ymmärrä sitä, että Suomessa kouluista on tehty huono-osaisten lasten turvasatama ja pelastus. Neljä tuntia rauhaa ja lämmin ateria. Sitten voidaan puhtaalla omallatunnolla lähettää lapset kotiin perhehelvettiin. Jos ne lapset voivat siellä perheessä niin huonosti, miksi asialle ei tehdä jotain? Jos ollaan huolissaan, miksi ei panosteta sosiaalityöhön, nuorisotyöhön, perhetyöhön? Miksi ei laiteta mielenterveyspalveluja kuntoon niin, että sekä vanhemmat että lapset saavat tarvitsemansa avun juuri silloin kun sitä tarvitsevat? Eikä kesäkuun kolmastoista, jos nyt ennen kesäsulkua ehditään. 

Ja kyllä, pahoinvointi on lisääntynyt. Perheet ja lapset tarvitsisivat apua. Koulussa useampi lapsi tarvitsee enemmän ja enemmän apua. Moni kärsii ahdistuksesta. Etäkoulu ei sitä aloittanut. Etäkoulu ei ole se ongelma, joka meidän pitää taklata. Oikea-aikaisen ja oikeanlaisen avun puuttuminen on se ongelma. Koulukuraattoreiden, koulupsykologien, erityisopettajien, koulunkäynninohjaajien riittämätön määrä on se ongelma. Liian suuret ryhmäkoot on se ongelma. Pitkät jonot perheneuvolaan on se ongelma. Lasten vaikeus päästä Kelan tukemaan terapiaan on se ongelma. Kotiavun saamisen vaikeus on se ongelma.

Korona on helppo syntipukki. Se on syyllinen moneen. Se on lisännyt epävarmuutta, pelkoja, mielenterveysongelmia, huolta tulevaisuudesta, rahahuolia ja paljon muuta. Perheiden avuntarvetta on kuitenkin ollut jo ennen koronaa.  

Niin, ja sitten vielä siitä etäkoulusta. En minäkään sitä halua, se on ihan hemmetin raskasta opettajalle. Vieläkin tulee takaumia 2020 keväästä, kun opetin omia oppilaita ja omia lapsia yhtenä sekamelskana ja illat menivät valmistellessa uutta päivää. Se oli rankkaa. Luulin kuitenkin, että terveydenhuollon pettäminen on vielä rankempaa. 

Lasse Lehtonen sen sanoi. Poliittista teatteria, puhdasta poliittista teatteria. Nyt jään odottamaan, että kouluun saadaan testejä, joita ei kuulemma saa. Opetusministeri ehtikin jo kertoa, että vaatii valmistelua ja silleen. Muuten sitten varmaan ollaan taas väljästi ja porrastetaan. Muistakaa, jos ja kun tämä räjähtää käsiin, kouluja ei ole syyttäminen. Siellä tehdään se mitä pystytään, mikä ei ihan kauheasti ole. Opetushenkilöstö on edelleen puun ja kuoren välissä pohtimassa, mihin solmuun sitä taipuisi. 

Itse en taida enää jaksaa tuota poliittista teatteria seurata. Suosituksia ja mielipiteitä lentää joka suunnasta, mutta alueelliset koronanyrkit päättävät mitä päättävät. Wilma-viesti sen sitten kertoo, mitä tulee tapahtumaan.