Havaintoja yläkoulusta

Taas on vilahtanut muutama viikko, ja tämä ope sujahtanut tiiviimmin yläkoulun maailmaan. Pikkuhiljaa sitä on oikeasti tajuamassa, että siellä sitä nyt ollaan ja työskennellään. Aikamoista.

Teinit ovat auliisti esitelleet kommervenkkejään ja laittaneet ansaitsemaan kannuksensa. Tähän mennessä nämä kullanmurut ovat opettaneet minulle jo aimo annoksen yläkoulun maailmasta. Seuraavia havaintoja olen jo ehtinyt tehdä:

Teinislangi 

Teinit ei enää puhu suomea. Ne puhuu lyhenteillä. Kun yrität saada vastausta, saatat saada vastaukseksi kirjainryöpyn, jossa ei ole mitään järkeä. Siinä ei enää OMG:n ja KVG:n tuntemus riitä. Vaikka tosin googlettaminen olisi varmaan hyödyksi.

Vittu

Vittu on edelleen voimissaan. Siis kielenkäytössä. Vittua käytetään ilmaisemaan vihaa, kiukkua, välinpitämättömyyttä, innostusta, iloa, ärsyyntymistä ja miljoonaa muutakin tunnetta. Se voidaan kiljahtaa riemukkaasti ilmoille ta karjahtaa raivokkaasti keuhkojen syvyydestä.

Vittua käytetään myös välimerkkinä. En sitten tiedä, voiko lauserakenteita opettaa niin, että aina kun meinaisit puheessa sanoa vittu, laita siihen pilkku. Tai piste.


Tuntipuuhat

Toki lappuja lähetellään edelleen, mutta tuo kännykkä on kyllä tuonut aivan uuden vivahteen tunneille. Joka luokassa on vähintään yksi kännykkälaatikko, johon voi tarvittaessa nuo teinien rakkaimmat kerätä tunnin ajaksi. Muuten saattaa huomio jäädä saamatta opettajalta.

Erityisen ilahtuneena huomasin, että vanha kunnon kivien kaivaminen kengänpohjista kynillä on edelleen voimissaan. Ja ne kengätkin on tätä nykyä hyvin samankaltaisia kuin silloin, kun itse olin teini ja niitä kiviä kengänpohjan raoista poistelin.

Vielä en ole nähnyt kaksihaaraisten leikkelijää. Se oli minun ja ystävieni lempparipuuhaa tunneilla opetusta kuunnellessa.

Sisäinen lapsi

Mutta kuitenkin. Kun sen kaiken uhon ja teiniangstin kaapii päältä pois, sieltä löytyy kuitenkin vielä se lapsi. Lapsi, joka tarvitsee huomiota ja hyväksyntää. Se vain täytyy opettajana annostella teineille eri tavalla kuin noille alakoulun lapsosille.


Muuttuva labyrintti

Ja sitten vielä itse rakennuksesta. Olen melko varma, että ovet vaihtavat siellä paikkaa. Mun suuntavaistossa tai muistissa kun ei voi olla mitään vikaa.

Jostain syystä olen saanut päähäni, että naisten sosiaalitila on opehuonetta vastapäätä. Vaikka ei ole. Siinä on nimittäin miesten tila. Kerran olen ollut jo avain lukossa menossa väärään koppiin, kun tajusin kurkata oven yläkulmassa olevaa kirjainta. Nykyään aamun aluksi heitän ilmoille pienen rukouksen, että sinäkin päivän muistaisin tarkistaa sen oven kirjaimen, ennen kuin marssin tilaan sisään.

Ja opehuone, se ei ole ensimmäinen ovi käytävällä. Se on luokka. Varsin katu-uskottavaa on marssia teinejä täynnä olevaan luokaan, tehdä ympyrä ja poistua samaa tietä takaisin ja kaartaa seuraavasta ovesta opehuoneeseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eläköön itsekeskeiset opettajaopiskelijat

Määrittämätön sopeutumishäiriö, somatisaatiotaipumus ja muita mukavia leimoja

Opettajat paskakuskeina