Elämää Essuren jälkeen

Ennen Essureiden poistoleikkausta luin paljon naisten kokemuksia poistoleikkauksista ja Essure-vapaasta elämästä sen jälkeen. Kerta toisensa jälkeen teksteissä tuli esiin sana ihmeparantuminen. Tällä sanalla moni nainen kuvaili oloaan leikkauksen jälkeen. Että olo parani niin radikaalisti, että se tuntui aivan ihmeeltä. Hyvin vaikea oli ennen leikkausta ymmärtää, mistä he puhuivat. Nyt alan ymmärtää näitä kommentteja. 

Mitään takeita paremmasta olosta ei ollut. Esimerkiksi sisätaudeillä lääkäri ei uskonut alkuunkaan, että Essureiden poisto voisi ratkaista yhtään mitään. Gynekologi, joka minut leikkasi, ei myöskään takuuta leikkauksen hyödyllisyydelle antanut. Oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Essuret kannattaa poistaa, että näkisi niiden osuuden tähän kaikkeen. Ja olihan niillä osuutta. Huhhuh. 

Heti leikkauksen jälkeen olo oli parempi alavatsassa. Vaikka haavat olivat kipeät ja olin muutenkin pihalla kuin lumiukko, kehoni rekisteröi sen kevyemmän fiiliksen alavatsassa. Ei tuntunut enää painetta eikä polttelua. 

Tämän jälkeen uusia huomioita parantuneesta olosta tuli päivittäin. Turvotus lähti laskemaan muutama päivä leikkauksen jälkeen. Vajaa viikko leikkauksesta huomasin, että pystyn kävelemään normaalisti. Ihan niin kuin muutkin. Ensimmäistä kertaa tajusin voivani kävellä kunnolla, kun menimme mieheni kanssa äänestämään. Yhtäkkiä mies sanoi, että hänen ei tarvitsekaan hidastella ja odottaa minua enää juuri ollenkaan. Seuraavana päivänä kävin äitini kanssa kaupassa. Pystyin kävelemään normaalisti, keräämään tavaroita kärryyn, painaviakin, en alkanut huojua tai täristä rasituksessa... Aivan ihmeellistä.

Tämän kuvan otin kaksitoista päivää leikkauksen jälkeen. Vein lapsia rannalle uimaan. Ihan itse. Jaksoin ajaa autolla rannalle, pystyin istumaan rannalla maassa ilman tukea selän takana ja jaksoin keskittyä vahtimiseen. Tarpeen vaatiessa jaksoin nousta itse maasta ylös ja kävellä laiturille ohjeistamaan uimareita. Yksinkertaisia, arkisia asioita, joihin en olisi pystynyt ennen leikkausta.

 

Näitä ihmeellisiä huomioita alkoi kertyä ja kertyä. Tähän mennessä onkin kertynyt jo pitkä lista: 

Kasvojen, silmien, pään sekä muutenkin kehon turvotus on alkanut laskea. Ennen leikkausta natriumarvoni olivat alle viitearvojen, mikä sisätautilääkärin tulkinnan mukaan johtui nesteen kertymisestä kehoon. Mielenkiinnolla odotan, mikä natriumarvo on tällä hetkellä.

Lihasten "rajoitin" on hävinnyt. Ennen leikkausta en pystynyt käyttämään lihaksiani yhtäjaksoisesti muutamia kymmeniä sekunteja pidempään. Tämän jälkeen alkoi kipu. Jos en lopettanut lihaksen käyttöä tai laskenut voimakkaasti käyttötehoa, lihakset vain lopettivat yhteistyön. Esimerkiksi käsien käytössä ne vain putosivat alas ja jalkojen ollessa käytössä ne pettivät alta. Tämän jälkeen alkoi se inhottava kipu, joka ei hellittänyt koko päivänä. Nyt tämä on hävinnyt. Nyt tunnen vain sitä normaalia lihasten kipua, sitä ihanaa kipua, kun on treenannut tai tehnyt jotakin voimaa vaativaa. Toki en yllä kovinkaan hurjiin suorituksiin, siitä pitää puolen vuoden makuuhelvetti huolen. Mutta nyt minulla on mahdollisuus toipua ja nostaa kuntoa. Se on aika ihanaa.

Päänsäryt ovat hävinneet. Havahduin tässä yksi päivä huomaamaan, että se päälaella oleva kiristys on hävinnyt. Kiristys, joka pienestäkin ponnistuksesta lähti leviämään koko päähän ja pakotti makuuasentoon. Pahimmassa vaiheessa ihan vain seisominen räjäytti kipuaallon koko päähän. Nyt sitä ei ole. Ihmeellistä. 

Ennen leikkausta astma- ja allergiaoireet pahenivat päivä päivältä. Viimeisinä päivinä ennen leikkausta kurkku tuntui aina vain ahtaammalta ja minua pelotti oikeasti, että joku yö se kurkku vain menee umpeen. Se ei ole mukava tunnu. Samalla huoli siitä, että keho on liian huonossa kunnossa nukutettavaksi painoi mieltä. Nyt astmaoireet ovat vähentyneet ja allergialääkkeiden käyttö on puolittunut.

Motoriset toiminnot ovat parantuneet. Sekä karkea- että hienomotoriset. Ennen leikkausta en enää ollut yhtään varma, että osuuko jalkani kävellessä sinne, minne halusin. Jos tähtäsin rappuselle, se ei pakosta sinne mennytkään, vaan aivan jonnekin muualle. Kaikki piti tehdä hitaasti keskittyen. Ettei käy huonosti, jos menee vikaan. Eipä ne lihakset muutenkaan antaneet vauhtia pitää yllä, mutta motorinen sihtaamisongelma pahensi tilannetta. Puhumattakaan hienomotoriikasta. Tavarat putoilivat päivittäin käsistä, kun kädet eivät vain totelleet. Kännykän pudotin kiveen. Panssarilasista huolimatta näyttö meni rikki ja keskellä kännyä komeili paksu vihreä viiva. Kun sain 150 euron omavastuun jälkeen lasin vaihdettua, pudotin uutuuttaan hohtavan puhelimen vessanpönttöön. Tästä pari päivää eteenpäin sama laite losahti uudelleen kiveen. Onneksi vakuutusyhtiön kustantama panssarilasi otti osuman itseensä ja itse lasi jäi ehjäksi. Tämän jälkeen mies antoi minulle puhelimen kokonaan peittävät kuoret, joita ei tarvitse avata missään tilanteessa. 

Leikkauksen jälkeen nämä ongelmat ovat poistuneet. Kun haluan astua jonnekin, jalkani menee juuri sinne, minne haluan. Jos näet minut harppomassa oudosti katse maahan luotuna ja outo virne kasvoilla, ihmettelen jalkojeni moitteetonta käytöstä. Ne on taas mun omat jalat. Ne tottelee vain mua. Ihanaa. 

Vapina on lakannut. Pahimmassa vaiheessa pystyasento poiki kehoon voimakkaan tärinän. Oli ihan sellainen olo, että lihakset ottivat pidon asentoon, mutta sitten pito vain katosi ja keho retkahti jonnekin suuntaan. Sitten lihakset ottivat taas pidon ja taas pito katosi. Sellaista hidasta vapinaa. Pää teki omia juttujaan, usein kävellessä pää alkoi nyökytellä, enkä voinut sille mitään. Sainkin usein hämmentyneitä tervehdyksiä ihmisiltä, jotka luulivat minun nyökkäävän tervehdykseksi. Nämä tyypit moikkasivat hätäisesti ja luikkivat tiehensä kasvoillaan ilme, joka kertoi kovasta ajatustyöstä. Että kuka hemmetti tuo ihminen on, joka minulle nyökkäsi ja mistä minun pitäisi tuntea hänet. No, se oli vain tahatonta pään heilahtelua, jolle en voinut mitään. 

Leikkauksen jälkeen en ole vapissut kertaakaan. En yhtä ainoaa kertaa. En nyökyttele, en tärise, en huoju. Kävelen suoraan ja itse. En ostoskärryihin nojaten. Jaksan nostaa maitopurkit alahyllyltä istumatta lattialle ja nostaa ne itse kärryyn. Jaksan kantaa ostoskasseja. Jaksan itse ajaa kauppaan ja pois. Minä jaksan. 

Aivosumu on alkanut hälvetä. Ennen leikkausta en jaksanut aina oikein edes ajatella. Usein kävi niin, että puheet ja tapahtumat menivät päässäni sumuiseksi mössöksi, enkä saanut oikein mistään kiinni. Lasten asiat menivät ohi, enkä jaksanut keskittyä niihin. Tämä on alkanut nyt muuttua. Jaksan kuunnella enemmän, olla kiinnostunut, lukea pitkiäkin tekstejä, katsoa ohjelman alusta loppuun jne. Espanjassa asuva siskoni totesi, että nyt pysyn puhelinkeskustelussa paremmin kärryillä. Ennen leikkausta kun usein kävi väsähtäessä niin, että puhe alkoi hidastua, enkä enää oikein reagoinut mihinkään sanottuun oikealla tavalla. Minun kanssani oli vaikea jutella puhelimessa. 

Hiustenkasvu on voimistunut. Toki minulla on aina ollut paksu tukka, mutta esimerkiksi ohimoiden hiukset ovat harventuneet todella paljon. Nyt olen huomannut selkeän kasvupyrähdyksen hiuksissa. Värjäsin hiukseni noin viikko leikkauksen jälkeen ja nyt vajaat neljä viikkoa leikkauksen jälkeen hiuksissa on jo selvä tyvikasvu. Huh!

Sydämen oireilu on vähentynyt. Ennen leikkausta sydän alkoi hakata nopeasti päivittäin ja rinnassa tuntui todella epämiellyttäviä muljahteluja. Leposyke huiteli välillä 120 tienoilla. Nyt nämä sydämen muljahtelut ja tykyttelyt ovat harventuneet todella paljon. En enää muista, milloin viimeksi olisi sydän hypännyt niin, että hengitys on seonnut. Näitä kun tapahtui ennen leikkausta usein. 

Ikenien verenvuoto on loppunut. Ennen leikkausta minua kiusasi jatkuva verenvuoto ikenistä. Lankaamisesta, harjaamisesta ja lääkesuuvesistä huolimatta ikenet vuotivat verta. Paljon. Aina pesun jälkeen syljin vaaleanpunaista vaahtoa suustani. Viikko leikkauksen jälkeen tämä oli loppunut. Ihan käsittämätöntä!

Leikkauksen jälkeen turvotuksen väheneminen oli radikaalia. Alimmaisena silmäni ennen leikkausta. keskimmäisessä kuvassa neljä päivää leikkauksen jälkeen. Ylimmäisessä kuvassa kuusi päivää leikkauksen jälkeen. Muutos on mieletön. 

Jatkuvasti tajuan uusia juttuja, mitä on tapahtunut ja mikä on hävinnyt. Eli kyllä, todellakin kyllä, voi puhua ihmeparantumisesta. Minä olen saanut elämäni takaisin. Minulla on mahdollisuus kuntoutua. 

Toki Essuret jättivät jälkensä. Kroppa on jäykkä, joustamaton, kankea ja huonokuntoinen. Turvotus ja ylipaino ovat jättäneet omat jälkensä. Tutkimukset tiettyjen sairauksien kohdalla on vielä kesken. Voi olla, että käteen jää niin monen Essure-kärsijän tavoin autoimmuunisairaus. Mutta silti. Nyt ei enää tunnu siltä, että olen laivan kyydissä, jossa on peräsin rikki. Nyt koen, että pystyn itse vaikuttamaan kehoni hyvinvointiin. Kuntoutumismatkani on pitkä ja varmasti haastava. Tällä hetkellä kun pelkät kiertoliikeratajumpat tuntuvat todella raskailta. Mutta tästäkin kuopasta noustaan, päivä kerrallaan.   

Essuret on monelle tuntematon juttu ja moni nainen kärsii Essureiden vuoksi tietämättään. Minäkin kärsisin vielä, ellen olisi itse ottanut selvää ja etsinyt asioista tietävän gynekologin käsiini. Siksi puhun tästä avoimesti ja kerron oireista mahdollisimman seikkaperäisesti. Että näistä tiedettäisiin laajemmin. Joten olkaa kilttejä, jakaa tietoa. Jos ette tätä blogia halua jakaa, niin kertokaa ja puhukaa. Essure ja Bayer ovat vieneet naisilta jo aivan liian monta vuotta. Essureiden vuoksi tietämättään oireista kärsivien pitäisi saada tietää. Kaikki eivät toki saa oireita, mutta olen aivan varma, että tälläkin hetkellä on naisia tutkimuksissa, eikä mitään saada selville. Eikä kukaan tajua edes ajatella, että Essuret voivat olla kaiken takana. Siis kertokaa ja puhukaa. Olkaa kilttejä.