Ruuhkaa ja vuosia

 Mitä tapahtuu, kun kerta toisensa jälkeen annetaan ymmärtää, että kärsii mielen ongelmasta? Kun lääkäri lääkärin perään systemaattisesti vihjaa, että vika löytyy pääosastolta. Sitä huomaa alkavansa epäillä itseään. Vaikka kuinka itsestä tuntuu, että on oikeassa ja ongelma on fyysinen, se systemaattinen lääkärikomppanian jyrääminen alkaa tuntua, juurikin siellä pääkopassa.  Muutama viikko sitten kävelin keittiöön ja jalka petti alta aivan yhtäkkiä. Kaaduin pitkin pituuttani lattialle, enkä saanut otettua juuri yhtään vastaan käsillä. Se sattui. Kun sieltä lattiatasolta keräilin luitani ja nousin ylös, ensimmäisenä hiipi mieleeni ajatus: Mitä, jos tein tahallani tämän kaatumisen? Mitä, jos olisinkin voinut pysyä pystyssä, mutta päätinkin kaatua?  Töissä käyminen ei ole ollut helppoa. Olen pystynyt olemaan nyt syksystä töissä vain muutamia päiviä. Jokin on kehossani mennyt pahempaan suuntaan. Niissä muutamissa kokouksissa, joihin olen päässyt, olen pääasiassa nuokkunut ja h...

Edelleen prosessoin sitä, miten ihmeessä en ole enää uskottava potilas. Näin maalaisjärjellä ajateltuna oireeni ovat muutakin kuin mielen tuotetta. Muutakin kuin väsymystä. Ja silti jauhan väsymyksestä kerta toisensa jälkeen usean tahon kanssa. Ihan älytöntä.  Tällä hetkellä koen, että vaihtoehdot ovat tupla tai kuitti. Yksityisen neurologin antama oljenkorsi ojentaa pelastusköyttä, jonka kautta voisin saada apua. Jos köysi ei johda mihinkään, jään vatvomaan väsymystäni psykiatrian ja väsymystyöryhmän ansaan. Sitten en saa hoitoa, en apua. Ja minun pitää pärjätä tällä rikkinäisellä keholla.  Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi pääni lihoo. Olen tätä kertonut kaiken muun oireilun ohessa jo yli vuoden ajan. Kukaan ei ole siihen tarttunut. Kunnes työterveyden neurologi tarttui. Kysyi, onko jalka kasvanut. En osannut sanoa mitään, kun en ollut tämän kaiken kaaoksen keskellä ensimmäisenä pohtinut jalkojani. Toki sitä, että jalat ei toimi kunnolla, mutta en kokoa. Neurologi suositteli...