Kohti valoa
Muistaako kukaan sitä tulppaanimainosta, joka yleensä alkoi pyöriä helmikuulla telkussa? "Avaa ovi kevääseen!" Minulle mainos on aina ollut merkki siitä, että kohta se helvetillinen pimeys loppuu ja mennään kohti valoa. Vihaan syksyn pimeyttä ja sadetta, inhoan sitä mustaa maisemaa ja väsymystä. Keväällä herään aina eloon aivan uudella tasolla. Tänä keväänä ei silmiin osunut enää tuttua mainosta, mutta äidiltä sain naistenpäivän tulppaanit ja pääsin aloittamana kevään odotuksen. Kovin tiukassa se tänä keväänä on ollut, kevään tuleminen. Lunta on tullut tupaan niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin. Tammi-helmikuu meni aikamoisessa epätoivossa. Lihaksien lakko oli niin kokonaisvaltainen ja lamauttava. Kun pienin askelin olo alkoi petraantua, tilannetta alkoi sekoittaa lihaksien vapina. Ihan kuin joku olisi ottanut kunnon otteen lantiosta ja ravistellut niin maan perusteellisesti. Sitä alkoi pakostakin pyöriä mielessä, että tätäkö tämä elämä sitten jatkossa tulee olema...